Järin intohimoisesti emme ole Vancouverin olympialaisia seuranneet, mutta Aamulehden ja Helsingin sanomien verkkosivujen vakiovieraina emme ole voineet välttyä kuulemasta päivittäisiä surkeita uutisia Suomen joukkueen rimanalituksista. Varsinkaan tämän päiväisen Suomi-USA-jääkiekko-ottelun jäljilta tuntui lähinnä siltä, että ottaisi ihan ilolla vastaan sen virheolettaman, että joku toisinaan pitää meitä norjalaisina.
Huomenna on onneksi uusi päivä ja edessä mielenkiintoinen yksilötason haaste Sequoian metsäpoluilla, tavoitteena edetä 50 kilometriä vuoren rinteitä ylös-alas juoksennellen. Viimeaikaisten tapahtumien valossa olen ihan tyytyväinen, jos pääsen maaliin ilman, että annan periksi kesken matkan tai hylkäydyn väärän kokoisten vaatteiden vuoksi. Kaatuminen ei suoranaisesti haittaa, koska tyylipisteitähän ei tuolla jaeta. Tämän päivän rankkasateet ovat itse asiassa uittaneet metsän sen verran märäksi, että ajoittainen liukastelu on enemmän kuin todennäköistä. Katsotaan, miten käy...
5 kommenttia:
Johanna!
Onnea 50 km:n metsäpolkutaivalluksellesi.
Kun tulo sinne lähenee, päivä päivältä myös kaipuu nähdä erityisesti Essiä ja Varpua meillä lisääntyy.
Hyvää vaellusta! Isä
Tsemppiä ja varovaista liukastelua!
Kamaloittaa meikäläistä jo etukäteen mutta tuntien tuon suomalaisen sisusi ja entiset hirvitysmatkasi uskon sinun selviävän kunnialla. Pidetään peukaloita. Oliskohan niiltä Vancouverin suomalaisilta uupunut sisua jossakin vaiheessa?
Onnea matkaan! Leuhkin tälläkin taas kaikille kavereilleni!
Kun tätä kirjoittelen olet jo hyvässä menossa. Toivottavasti aamulla herätessämme on senverran viestä, että saamme lakata jännittämästä.
On varmaan sensortin porukkaa, ettei ainakaan koko matkaa tartte hymysuin juosta.
Lähetä kommentti