Varpun preschool-taival alkaa murheellisen perinteisellä tavalla, uuteen lapsiryhmään ja uusiin pöpöihin täytyy tutustua "kantapään kautta". Viime viikon loppupuolella oli havaittavissa kevyttä nuhaa ja yskää, mutta viime yönä tauti tuntui iskevän päälle oikein kunnolla. Aamuyöstä tyttöraasu heräili puolen tunnin välein itkemään, milloin pahoja unia, milloin minkäkin ruumiinosan särkyä. Essin aamupalan aikoihin suostui viimein ottamaan särkylääkkeen ja sai lopulta kunnolla unen päästä kiinni.
Ajattelin toiveikkaasti, että lääke ja lepo luultavasti elvyttäisivät sen verran, että iltapäivällä Varpu olisi virkeämpi ja jaksaisi lähteä kanssani Essiä koululta hakemaan. Kun kellon lähestyessä puolta päivää pieni potilas vain jatkoi sikeitä uniaan, tulin toisiin ajatuksiin. Ryhdyin kaavailemaan mahdollista suunnitelma B:tä ja varsin pian olinkin naapurin ovikelloa soittamassa ja Suzylta palvelusta anelemassa. Suzy lupasi ilman muuta noukkia Essin koululta mukaansa samalla, kun hakisi oman jälkikasvunsa. Huh huojennusta!
Hetken aikaa aprikoin, miten koulun hulppea byrokratiajärjestelmä mahtaa suhtautua tähän yllättävään muutokseen, ettei lapsen oma vanhempi olekaan eskarilaista vastassa. Mietin, pitäisikö ehkä kirjoittaa Suzylle juhlallinen valtakirja, jota vastaan Essin saisi luovuttaa. Kokeilin kuitenkin ensin onneani laittamalla Essin opettajalle sähköpostiviestin ja olin kieltämättä yllättynyt, kun sain varsin pian viestiin hyväksyvän vastauksen. Hämmästyttävän vaivatonta ;o)
Puoli kolmen aikaan Essi saapui hyväntuulisena koulusta. Oli ilmeisen iloisesti yllättynyt tästä poikkeusjärjestelystä, olihan sentään saanut tulla reteästi autokyydillä... Tähän mennessä Varpukin oli jo vähitellen heräillyt horroksestaan ja syönyt jopa hyvillä mielin myöhäisen lounaan. Ei aikaakaan, kun ovikello soi uudelleen. Täyden palvelun naapuriapumme oli ollut huolissaan sairastuvan ruokapolitiikasta ja näin ollen kantoi meille kulhollisen lihapataa sekä tuoretta mustikkapiirakkaa. Tätä minä kutsuisin todelliseksi käytännön lähimmäisenrakkaudeksi (jota arvostan ystävyyden osoituksena tuhannesti enemmän kuin keinotekoisia ystävänpäiväkortteja...)
3 kommenttia:
Onpahan aivan ihanaa naapuruutta ja huolenpitoa. Miksiköhän se tuntuu olevan siellä niin paljon helpompaa
kuin täällä? Hyvää paranemista Varpulle!
Toivottavasti Varpu alkaa toivuskella. On se kyllä enemmän kuin ystävä tuollainen naapuri.Sillä on varmaan ittellä ollut jo hyvä mieli lihapataa tehdessään ja ajatellessaan saavansa naapurit onnelliseksi.
Kiitokset paranemistoivotuksista! Aika vähällä taidettiin tästä taudista selvitä (kopkop!). Tänään on Varpu ollut jo ihan oma itsensä, mitä nyt vähän vielä yskii. Ei haittaa tahtia...
Lähetä kommentti