Essin koulussa ei tosin käytävää ole, vaikka siellä käytävä onkin. Täkäläiset koulurakennukset ovat järjestään yksitasoisista rivitalon kaltaisista palikoista muodostuneita komplekseja, joten jokaisesta luokasta on suora pääsy ulos. Tuntuvat minusta kivalla tavalla nukkekotimaisilta, ainakin, jos vertaa niihin kolkkoihin kivikolosseihin, joissa itse on kouluaikansa viettänyt. (Pohjanoteeraus tässä mielessä on muuten Tampereen klassillinen lukio, joka jokunen vuosi takaperin voitti Aamulehden lukijaäänestyksen Tampereen rumimmasta rakennuksesta. Jipii! Saavutus tämäkin...)
Asiaan, asiaan... Tarkoitukseni ei toki ollut takertua koulurakennusten ulkonäköön vaan koulunkäyntiin itsessään, siihen miten Essi on päässyt nyt reilun viikon aikana sisälle paikalliseen eskarisysteemiin. Lyhyesti kiteytettynä uskomattoman hyvin. Sitä taustaa vasten, että takana on muutto toiselle puolelle maapalloa ja paikallisen kielen osaaminen rajoittuu noin kymmeneen sanaan, on Essi pärjännyt aivan mainiosti. Aamuisin, kellon soitua, oppilaat asettuvat jonoon luokkahuoneensa oven taakse ja sinne pyyhältää Essikin jo tottuneesti muiden joukkoon. Jonosta vilkutetaan heiheit saattajille, sitten opettaja avaa luokan oven ja tervehtii jokaisen oppilaan yksitellen jonon siirtyessä sisälle. Ensimmäisinä päivinä oli Essi tässä kohtaa vielä varsin totisena, mutta nyt marssii jo iloisena pystypäin kohti uutta päivää ja uusia askareita. Tytölle, joka rakastaa kaavamaisina toistuvia tilanteita ja asioiden ennakoitavuutta, tällaiset rutiiniaamut sopivat kuin nenä päähän.
Aluksi olin hieman huolissani siitä, tuntuvatko koulupäivät kohtuuttoman pitkiltä, kun suurin osa opettajan puhumasta asiasta menee yli ymmärryksen. Vaan eipä tuo tunnu olevan millänsäkään. Paljolti päivät täyttyvät askartelusta, piirtämisestä ym, jolloin pärjää ihan hienosti, kun katsoo, mitä muut tekevät ja tekee itse perässä. Ja innoissaan Essi on ollutkin kaikesta siitä, mitä on saanut väkästellä: on tehty väritystehtäviä, helmikoruja ja piirustuksia jos jonkinlaisia. On osoittanut myös lojaalisuutta nyrpeää pikkusiskoa kohtaan ja pyrkinyt siihen, että kun päivän päätteeksi tuodaan askartelut kotiin, olisi mukana jotakin varta vasten Varpulle. Esimerkiksi viime viikolla, kun olivat pujotelleet helmistä kaulakoruja, oli jättänyt oman kaulakorunsa vähän vaatimattomammaksi, että oli ehtinyt tehdä helyjä kaksin kappalein. Kovin ajattelevaista minusta - selviämme iltapäivän "Ei lähdetä kotiin, kun nyt on mun vuoroni jäädä kouluun!"-raivokohtauksesta vähän vähemmällä, kun harhautetaan ajatukset Essin "tuliaisiin"...
Puolentoista viikon aikana ei toki ole vielä ulospäin huomattavaa kielellistä kehitystä tapahtunut, mutta luulenkin, että nyt on meneillään aktiivinen kuunteluvaihe. Joka päivä tarttuu korvaan vähän edellispäivää enemmän ja ymmärrys kasvaa pikku hiljaa. Tärkeintähän on, että eskari tuntuu mukavalta eikä kouluun tarvitse jättää tai sieltä hakea murheellista lasta. Niin ikään uusien kavereiden löytyminen ilahduttaa. Essin luokalta useampikin lapsi asuu tässä samassa taloyhtiössä ja suorastaan liikuttavaa on, miten lapset jo tulevat hakemaan "tuttua kaveria" mukaan leikkeihinsä. Viis yhteisen kielen puutteesta, mutta hauskaa noilla tuntuu yhdessä olevan :o)
Eskarin kotiläksykäytäntö on meille varsinaista täsmähoitoa. Eskarilaiset saavat koulusta "kirjakalenterin", jota on tarkoitus täydentää siten, että joka päivä lapselle luetaan vähintään yksi mieleinen kirja, joka sitten merkataan kyseisen päivän kohdalle. Kuukauden lopussa tämä lukupäiväkirja palautetaan opettajalle ja kaikille kotitehtävänsä asianmukaisesti suorittaneille on luvassa tarra tms. Periaatteessa tuntuu vähän hullulta että jo viisivuotiaana aloitetaan tämä kotitehtävärumba, mutta toisaalta kirjojen lukemiseen on aina hyvä kannustaa ja vallankin meidän tilanteessamme on hyvä, että tulee luettua päivittäin myös englanninkielisiä kirjoja. Mukavuudenhaluisina lapset tarttuisivat mieluiten päivästä toiseen noihin muutamaan mukana tuotuun suomenkieliseen opukseen sen sijaan että lukisimme englanninkielisiä kirjoja lause kerrallaan kahdella kielellä, mutta nyt kun on kyse "tärkeästä velvollisuudesta" ja vieläpä mahdollisuudesta saada pieni palkinto, on ääni kellossa muuttunut. Iltapäivärutiiniksi on muodostunut kompromissi, jossa luetaan kaksi kirjaa/tarinaa. Yksi puhkiluettu, tuttu suomenkielinen ja toinen päivittäin vaihtuva kahdella kielellä. Tässä kohtaa lähetämme muuten erityislämpimät terveiset isotäti-Tainalle - Yrmy Kykkäsen seikkailuista on ollut iloa joka päivälle!
Nyt nukkumaan... Huomenissa odottaa taas uusi koulupäivä, toivon mukaan jälleen iloinen ja sujuva sellainen!
