Ihanan perheen päivä

Essi ja Varpu olivat pistäneet spontaanisti toimeksi tänä aamuna. Kun herättyäni hipsin keittiöön, tytöt ilmoittivat iloisesti: "Me päätettiin, että tänään juhlitaan sitä, että meillä on niin ihana perhe."

Essi ja Varpu olivat kattaneet keittiön pöydälle mukit ja servietit, vieläpä merkanneet nämä ja taitelleet serviettien koristeeksi sydämet, kohdehenkilön lempivärin mukaan. Jääkaappiin oli räätälöity aamupalat valmiiksi: äidille mikrossa keitetty kaurapuuro ekstrasuolalla ja isälle lautasellinen muroja.

Mukien ja serviettien seurana pöydällä odotti liikuttava lahjapaketti (sisälsi isälle askarrellun viitan, johon oli langalla kirjailtu "isä" sekä äidille helmistä pujotellun rannekorun) sekä kortti:

Aamupalalla Varpu iloitti lisäksi: "Tänään illalla kaikkien pitää laittaa kivannäköiset vaatteet päälle, jotta saadaan otettua ihana perhevalokuva." Oivallinen ajatus - toivottavasti onnistuu hyvin.

Itsekeksitty ihraperse

Jussin Kalifornia-päivät käyvät vähiin, joka lisää hieman haastetta lähitulevaisuuden perusarkeen. Samoin Western States-satasen harjoitusrutiinit vaativat toukokuulla vähän luovuutta, jotta kesäkuussa kisakunto olisi mielekkäällä mallilla. 

Pitkiä harjoituslenkkejä kaivataan kipeästi, joten tänään oli käytettävä viimeinen tilaisuus hyväksi. Järkevän ajomatkan päästä ei löytynyt tälle viikonlopulle sopivaa 50 mailin kisaa, joten oli keksittävä jotakin muuta. Täkäläisissä juoksukalentereissa näkyy tämän tästä epävirallisia juoksutapahtumia, joista käytetään termiä "Fat Ass", siis vapaasti kääntäen "ihraperse". Tämä tarkoittaa sitä, että järjestäjä ei organisoi ajanottoa eikä huoltopisteitä, joten jokainen on vastuussa omasta huollostaan - toisin sanoen kantaa tarvitsemansa syömiset ja juomiset mukanaan tai sitten juoksee kehon rasvavarastojen voimin.

Päätin siis kehittää tätä päivää varten ihan ikioman Fat Ass-tapahtuman. Tutkailin alkuviikosta lähiympäristön polkukarttoja ja paikaksi valikoitui lopulta Skyline Ridge. Huoltopisteen virkaa sai toimittaa auton takakontti ja sommittelin kolme erilaista parkkipaikalta lähtevää lenkkiä (25, 17 ja 8 mailia). Huoltopisteen ja reitin varrelta löytyvien vesipisteiden avulla saisi pitkän lenkin toimimaan ihan keskenäänkin.

Sääennuste lupasi lämmintä päivää, joten aikainen liikkeellelähtö tuntui mielekkäältä valinnalta. Parkkeerasin huoltopisteeni Skyline Ridgen pysäköintipaikalle 5:30 ja lähdin kohti mielenkiintoisia polkuseikkailuja. Otsalamppu oli tarpeen ensimmäisen puolen tunnin ajan, mutta pian alkoi päivä kajastaa. Black Mountainin laelle kiivetessä näkyi horisontissa toisaalla vielä mailleen painuva kuu, mutta toisesta suunnasta kukkulan takaa teki aurinko nousuaan:

Black Mountainilta laskeutuva polunpätkä, jolta yleensä aukeaa näkymä yli koko Piilaakson, oli tänään erinäköinen. Koko laakso oli valkean aamu-usvan täyttämä, joten tällä kertaa polulta näkyi vain aurinko ja massiivinen pilvihattara-allas.

Ensimmäinen 25 mailin lenkki taittui reippaasti ilman kummempia kommervenkkejä. Autolla lyhyt pysähdys ja sen jälkeen suunta kohti uusia polkuja. Aurinko paistoi nyt täydeltä terältä ja pilvenhattarat olivat menneet menojaan:

Tällainen keli tuo tosin mukanaan muuan lieveilmiön - kalkkarokäärmeet. Näitä on kuulemma tänä vuonna liikkeellä erityisen paljon, joka kävi ilmi myös tämän päivän lenkillä. Edellisestä kohtaamisesta onkin ehitnyt vierähtää jo pari vuotta aikaa, mutta tänään näitä veijareita tuli vastaan neljä kappaletta. Harvoin nuo ihmisille mitään tekevät, mutta vähän inha olo jäi silti. Vallankin ensimmäisestä yksilöstä, joka oli suunnilleen ranteen vahvuinen, arviolta metrin mittainen. Silmät valppaana sietää siis kulkea näinä lämpiminä päivinä...

Olkoon käärmeet miten inhottavia hyvänsä, mutta oikeutensahan on kai niilläkin näistä kauniista poluista käydä nauttimassa:

Kaiken kaikkiaan tämä itsekehitetty ihrapersejuoksu toimi oikein hyvin. Kymmenen tunnin juoksu-urakan jälkeen suuntasimme koko perheen voimin suosikkirannallemme Santa Cruziin iltapäiväauringosta ja vilpoisista aalloista nauttimaan. Mikäpä sen mukavampaa...

San Josen työläismuseokortteli

San Josen Kelley Parkissa osa puistosta on pyhitetty paikallishistorialle. Alueella on entisöityjä rakennuksia, kuten koulu, paloasema, posti, maatilarakennuksia yms. Löytyypä paikan päältä pieni pätkä museorautatietäkin.

En ole koskaan kummemmin tullut tiedostaneeksi paikan olemassaoloa, mutta Essi kävi tuolla viime vuonna luokkaretkellä ja oli kovasti innoissaan näkemästään ja kuulemastaan. Kun koululta jokin aika sitten tuli tiedote, että tuolla Kelley Parkin museokorttelissa olisi tänä lauantaina ala-asteikäisille suunnattu "avoimien ovien päivä" opastettuine kierroksineen, osallistumistamme ei tarvinnut pidemmälti pähkäillä...

Kun tänään jo aamuvarhaisesta lähtien hymyili aurinko pilvettömältä taivaalta, olivat hyvän retkipäivän ainekset koossa. Eipä siis muuta kuin nokka kohti Kelley Parkia!

Varpua kiehtoi eniten vanhanaikainen kiskobussi. Ohi kolistelevaa kulkinetta oli hauska seurailla, mutta vielä parempi toki, kun pääsi itse kyytiin:

Matkan varrelta löytyi myös lato, jonka sisätiloissa vieraille kerrottiin alueella sijainneiden farmien historiasta ja takavuosien elinkeinoista. Eläinten pitoa täällä on harjoitettu vähänlaisesti, mutta hedelmien viljelyn historia on värikkäämpi. Opas kertoi mm. vuosisadan takaisesta aprikoosien aurinkokuivatuksesta ja seiniä koristi soma kokoelma vanhojen säilykehedelmäpurkkien etikettejä:

Tytöt pääsivät tutustumaan myös villan kehruuseen. Pihalle oli asettunut joukko hyväntuulisia lankaeksperttejä rukkeineen ja perehdyttivät nyt lapsia tämän taiteenlajin saloihin. Essi ja Varpu olivat perin onnellisia päästessään omin käsin punomaan villapalloista pätkät lankaa:

Pistäydyimme myös koulurakennuksessa ja kurkistelimme sisään entisaikojen koteihin. Nähtävää riitti pitkälle iltapäivään, varsinkin, kun useimmissa paikoissa oli oppaita kertomassa alueen historiasta ja vastailemassa lasten kysymyksiin. Varsinkin Essin kaiken kyseenalaistavasta ajatusmaailmastahan näitä sikiää enemmän kuin tarpeeksi...

Ennen kotimatkalle lähtöä piti vielä kokeilla toisenlaista kiskokukuneuvoa. Hauskaa oli tämäkin:

Valohoitoa

Essi ja Varpu viettävät kevätlomapäivää ja Connecticutin reissulta aamun pikkutunteina kotiutunut äitinsä tekee tämän päivän etätöinä. Aamupäivä vierähti suloisen lämpöisessä säässä uima-altaalla. Kuva kertonee fiiliksistä enemmän kuin tuhat sanaa:

Tätä tulee epäilemättä ensi syksynä ikävä!

Kaksi marjaa

Johanna lähti sunnuntai-aamuna kohti Connecticutia, paikkaan jossa minäkin olen vieraillut pari kertaa. Meillä oli lasten kanssa ihan sujuva päivä ja ensi viikon pitäisi sujua ihan jouhevasti kolmistaan, sillä lapsilla on nyt kevätloma ("spring break").

Arkipäivät Essi ja Varpu viettävät jälleen tutulla kerholla, mutta huomiseksi lapset keksivät pukeutua identtisiin vaatteisiin hämätäkseen kerhon ohjaajia...

Tästä tuli mieleeni kuva, jonka koostin monta, monta vuotta sitten. Arvaa kumpi on kumpi...