Kansalainen numero kaksi

Mitäpä tässä turhaan vanhoja toistelemaan? Johannan kokemukset voidaan suoraan linkittää tähänkin!

Vihdoin oli minun vuoroni saapua kansalaisuushaastatteluun. Haastatteluaikani oli määrätty maanantaille 13.9. klo 9:15. Mutta vaikka saavuin paikalle puoli tuntia etuajassa, vasta noin tunnin jonotettuani pääsin turvatarkastukseen ja siitä läpi. Onneksi ei satanut vettä! Olisi ollut jännä nähdä miten virasto suhtautuu läpikotaisin kastuneisiin asiakkaisiin...

Juuri kun olin päässyt turvatarkastuksesta läpi, tuli haastattelijani Taylor kyselemään turvatarkastuksen läpäisseiltä, että sattuisiko täällä olemaan ketään "Yusse"-nimistä, vai pitääkö hänen lähteä ulkoa huhuilemaan... Olin juuri virittelemässä vyötä takaisin farkkuihini ja totesin, että joo, tässä ollaan. Neiti vei minut oitis USCIS-tiskille ja totesi että haastattelu alkaa heti kun olen kirjautunut sisään järjestelmään.

Esitettyäni ajokortin, passin ja muut tarvittavat asiakirjat minun käskettiin istua odotusaulaan, mutta koska olin jo pahasti myöhässä aikataulusta, ehdin juuri ja juuri istua alas ennen kuin haastattelijani tuli nykimään hihasta jatkoon.

Itse haastattelu sujui hyvässä hengessä. Taylor jutteli mukavia ja kysyi väliin USA:n historiaa ja lakia. Olin harjoitellut sadan kysymyksen ja vastauksen listan läpi useampaan kertaan ja läpäisin ensimmäiset kuusi Civics-testin kysymystä saman tien. Loppuja ei edes kysytty, kun riittävä määrä oikeita vastauksia oli jo kasassa. 

Vastasin kuuteen ensimmäiseen kysymykseen oikein. Tässä niistä viisi, mutta kuudetta en muista:

Q: What is one thing Benjamin Franklin is famous for?
A: He was the oldest member of the Constitutional Convention

Q: Name one state that borders Canada
A: Maine

Q: Name one war fought by the United States in the 1900s
A: World War I

Q: Name one branch or part of the government
A: Executive (or the president)

Q: What major event happened on September 11 in the United States?
(Tässä kohtaa kysyin, tarkoittiko haastattelija 11.9.2001-päivää ja hän totesi että kyllä...)
A: Terrorist attack in New York

Sitten piti lukea ja kirjoittaa esimerkkilauseita. Luettava lause kertoi jotain Abraham Lincolnista jota en enää muista, mutta kirjoitettava lause oli "Abraham Lincoln was president during the Civil War." Käsialani ei ole parhaasta päästä hyvänäkään päivänä, mutta styluksen avulla kosketusnäytölle räpelletyt harakanvarpaat eivät varsinkaan ole edustuskelpoisia. Jotenkin ne kuitenkin kelpasivat haastattelijalle...

Loppuhaastattelu oli lähinnä hakemuspaperin vastausten varmistelua. Koska olin käynyt Suomessa armeijan, piti se kertoa erikseen parin kysymyksen kohdalla, mutta onneksi siitä ei kuitenkaan aiheutunut mitään haittaa hakemuksen läpäisyn kannalta. Toisena kysymysmerkkinä oli perheemme Suomi-asuminen vuosina 2013–2015. Koska olimme kuitenkin tehneet paperityöt vaaditulla tavalla ja myös valmistelleet veroilmoituksen Jenkilään Suomessa ollessamme, ei paluu aiheuttanut mitään lisäharmia. Kysyin haastattelijaltani haluaisiko hän nähdä verodokumenttini, mutta kuulemma ei tarvinnut, vaikka hän arvostikin sitä että dokumentit olivat mukana.

Seuraavaksi tulikin sitten lopullinen tuomio: kelpaanko USA:n kansalaiseksi? Ja kelpasin! Taylor saattoi minut aulaan jossa valatilaisuus järjestettäisiin ja ehdin juuri ja juuri klo 11 valatilaisuuteen. Seuraava olisi ollut kahdelta. Onneksi ei tarvinnut siihen asti odottaa...

Valan jälkeen oli kuvien ottamisen vuoro. Tilaisuuden seremoniamestari Richard suostui uusien kansalaisten pyyntöihin olla kuvassa mukana.

Valatilaisuuden jälkeen piti vielä ottaa kuva ulkoa:

Kahden maan kansalainen

Viime viikot on tehty ahkerasti töitä kansalaisuushaastatteluun valmistautumisen nimissä. Luku- ja kirjoitustehtävistä en ole ollut järin huolissani ja "yleissivistystestin" 108 kysymystä ovat nekin aika helposti haltuun otettava kokonaisuus. Jos jokin haastattelun kulussa huolettaa, kansalaisuushakemus itsessään. Haastattelun aikana virkailija käy koko 21-sivuisen dokumentin läpi ja haastateltavan on parasta muistaa, mitä sinne on kirjoittanut. Nimi, osoite ja lasten syntymäajat on helppo muistaa ulkoa, mutta muu päivämäärädata, kuten viimeisten viiden vuoden aikana tehdyt ulkomaanmatkat ja edelliset työpaikkojen vaihtojen ajankohdat tekevät vähän tiukkaa. 

Hakemuksessa on lisäksi kolmen sivun verran "Kyllä"/"Ei"-kysymyksiä, joissa kartoitetaan haastateltavan rikostaustaa. Sinänsä yksinkertaista, koska mihinkään listatuista rikkeistä en ole onneksi syyllistynyt, mutta 

näitä kysymyksiä voidaan käyttää myös kielikoetarkoituksiin, kuten esimerkiksi:

"Have you ever been placed in an alternative sentencing or a rehabilitative program (for example diversion, deferred prosecution, withheld adjudication, deferred adjudication)?"

"No."

"What is deferred adjudication?"

"Are you presently or have you EVER been in removal, exclusion, rescission, or deportation proceedings?"

"No."

"What is rescission?"

Tällaisia siis pohdiskelin tänä aamuna ajellessani Hartfordin maahanmuuttoasiain virastoon. Toivoin, että kaikkinainen päivämäärädata säilyisi kirkkaana mielessä, sananselityspeli sujuisi suuremmitta kompasteluitta ja sitä, etten jäisi kiinni matkustelulistalta unohtuneesta kahdesta Suomi-reissusta keväällä 2015, mikä saatettaisiin tulkita viranomaiselle valehtelemiseksi. Ihan vähän ehkä jännitti.

Viraston sisäänkäynti muistutti lentokenttää. Kengät, takki ja muu irtotavara saateltiin liukuhihnalle läpivalaisua varten ja asiakkaat marssitettiin metallinpaljastinportin läpi. Sen jälkeen suunnistus ilmoittautumistiskille ja sitten vain odotushuoneeseen omaa haastatteluvuoroa odottamaan.

Noin vartin odottelun jälkeen viileän ilmeetön naisvirkailija Hass kutsui minut toimistoonsa. Haastattelun alkumuodollisuuksien jälkeen oli ensimmäisenä vuorossa Yhdysvaltain hallintoa, historiaa ja maantietoa käsittelevät kysymykset. Virkailija kysyy kymmenen kysymystä, joista vähintään kuuteen on osattava vastata oikein. Omassa tapauksessani Hass lopetti kuuden kysymyksen jälkeen, joten ensimmäinen osio oli nopeasti ohi.

Luku- ja oikeinkirjoitustesti ei ollut vaikea sekään. Virkailija näytti ruudulta muutaman yksinkertaisen lauseen, jotka piti lukea ääneen. Sen jälkeen piti sanelusta kirjoittaa edelleen yksinkertaisia lauseita. ("We have one hundred senators.")

Sen jälkeen oli vuorossa itse hakemus. Ensin käytiin läpi perushenkilötiedot: nykyinen nimi, aiemmin käytössä olleet nimet, nykyinen osoite ja aikaisemmat osoitteet. Nykyinen työpaikka, työtehtävät, työpaikan sijainti - ja sama informaatio aikaisemmista työpaikoista. Sen jälkeen kaikki nämä tiedot aviopuolison osalta.

Tämän jälkeen ryhdyttiin käymään läpi matkustushistoriaa. Hass syynäsi hakemustani, nykyisen ja edellisen passini leimoja ja maahanmuuttoviraston omia tietokantoja. Ei aikaakaan, kun vuorossa oli kysymys maalis- ja huhtikuussa 2015 tehdyistä matkoista, joita ei oltu merkattu asianmukaisesti hakemukseen. Epäilin jo loppuni tulleen, mutta selitin epähuomiossa unohtaneeni nämä kaksi matkaa hakemusta täyttäessäni. Virkailija kysyi muutaman lisäkysymyksen matkojen kestosta ja kohdemaista, teki sitten kaavakkeisiin omia merkintöjään ja siirtyi seuraavaan asiaan.

Essin ja Varpun syntymätodistukset ohitettiin kevyesti vain muutamalla lisäkysymyksellä. Sen jälkeen siirryttiin keskustelemaan yhdistyksistä ja järjestöistä, joihin kuulun. Ensin vakuuttelut siitä, etten ole osallisena kommunistisissa, totalitaristisissa tai terroristisissa järjestöissä. Sen jälkeen puhuttiin yhdistyksistä, joissa olen joskus tai olen nykyisin mukana. Arvelin, että jäsenyyteni ulkoilmahenkisissä CT Trailmixers:ssä ja Hartford Extended Area Triathletes:ssa olisivat melko viattomia. Muistin senkin, että hakemuksessa olin maininnut jäsenyyteni Stevens Creek Striders-kerhossa vuosina 2009-2016.

"Entä muuta?", virkailija Hass sitten kysyi. "Ei muita jäsenyyksiä", vakuutin. Hass silmäili tietokantaansa, pudisteli päätään ja jäi sitten tuijottelemaan jostakin entisten kaavakkeiden hautausmaalta löytämäänsä sanahirviötä: "Tek... Teknii... Tekniikan Akateemiset."

Todellakin. Hamassa menneisyydessä olen Tekniikan Akateemisiin kuulunut ja tämä tieto on mainittu kaavakkeissa, joilla haettiin ensimmäistä viisumia ennen Kaliforniaan muuttoa vuonna 2009. Ja miksi tätä tietoa en ollut sisällyttänyt kansalaisuushakemukseen, sitä oli vähän ikävä selittää. Unohdin. Tämänkin. Ja mitähän muita tietoja olen sen lisäksi yrittänyt pimittää - sitä sopii miettiä...

Ja sitten seuraavaan asiaan. Nyt ryhdyttiin käymään läpi sitä pelkäämääni kolmisivuista rikoshistorialistaa. Tilanne oli tällä kertaa minulle armollinen ja koko pitkään litaniaan riittivät pelkät "No"-vastaukset, eikä minulta pyydetty selitystä yhdellekään sanahirviölle. Huhhuh.

Sitten oli hetken aikaa hiljaista. Virkailija teki omia merkintöjään koneelle ja minä tahollani pohdin katkesiko kansalaisuusyritelmäni nyt tähän.

Sen jälkeen kaikki tapahtuikin yllättävän nopeasti. Suunnilleen yhdellä hengenvedolla sain tiiviinä pakettina jatko-ohjeet: "Kiitos ja onneksi olkoon. Hakemus on hyväksytty. Nyt tarvittaisiin enää allekirjoitus tähän ja sen jälkeen voitte mennä tämän kaavakkeen kanssa käytävää oikealle, käytävän päästä vasemmalle ja sieltä odotustilaan, josta tullaan jonkin ajan kuluttua nimeltä kutsumaan. Viimeisten paperien valmistelussa kestää hetken, mutta ne on varmasti saatu valmiiksi seuraavaan valatilaisuuteen mennessä, joka alkaa yhdeltätoista."

Oho. Lähdin hämmentyneenä käytäville hortoilemaan, mutta löysin kuin löysinkin "vala-aulan", jossa istuskeli muitakin hämmentyneen näköisiä yksilöitä. Vajaan tunnin odottelun jälkeen paikalle ilmestyi kaksi uutta virkailijaa, jotka ryhtyivät toimittamaan viimeisiä byrokraattisia mutkia. Jokainen kansalaiskandidaatti sai allekirjoitettavakseen vielä yhden kaavakkeen, jossa vakuutettiin, että haastattelun ja tämän tilaisuuden välillä ei ole syyllistynyt rikollisiin tekoihin tai muuttanut mieltään lupauksesta olla uskollinen uudelle kotimaalle. (Tapauksesta riippuen tämä aikaväli saattaa olla tunti tai kaksi, joskus useita viikkoja.) Kaavakkeen palauttamisen yhteydessä virkailijat ottivat omaan talteensa myös green cardit, joilla ei siis enää olisi kantajilleen mitään virkaa.

Itse valatilaisuus oli lyhyt ja ytimekäs. Haastattelunsa läpäisseet saivat pienet Amerikan liput ja lunttilaput valalitaniaa varten. Sen jälkeen seistiin oikea käsi ylhäällä ja toistettiin valaa johtavan virkailijan perässä Oath of Allegiance. Tilaisuuden päätteeksi kaikille jaettiin kansalaisuussertifikaatti. Koko seremonia oli ohi alle viidessä minuutissa.

Covid-rajoitusten vuoksi perheenjäsenten tai muiden vieraiden osallistuminen valatilaisuuksiin ei ole tällä hetkellä mahdollista. Jotta tilaisuudesta jäisi jokin muisto dokumentoitavaksi, monet jäivät paikan päälle ottamaan sertifikaatti-selfieitä virkailijoiden kanssa. En kokenut kaipaavani muistokuvaa random-virkailijoista maskit naamalla, joten jätin selfiet sikseen. Ulkona oli kirkas kevätpäivä ja Hartfordin taivaalla kevyttä pilvihattaraa. Vein lippuni kävelylle ja tein muistokuvasta omannäköisen:

Hiljaisiksi käyneet viikonloput

Viikonloppumme ovat siirtyneet uudelle aikakaudelle. Nyt jo useampana viikonloppuna peräkkäin olemme ihmetelleet kotona kummallisesti kutistunutta kokoonpanoa: molemmat jälkeläiset ovat tahoillaan töissä ja kotona päivystää enää me kaksi keski-ikäistä - onneksi sentään koira seuranamme! Essi on Savers:iin pestautumisensa jälkeen ollut tiiviisti töissä kaikki viikonloput ja Varpun vapaa-ajasta kiitettävän suuri osa kuluu telinevoimistelusalilla 6-8-vuotiaiden joukkueita ohjastamassa, milloin ei sitten oman joukkueen harjoituksissa.

Vaan onpa kevätkelit, joista nauttia! Doryn mielestä on erityisen hauskaa, kun lenkkiseuraksi saa koko pariskunnan, yksittäisen lenkittäjän sijasta. Lähimetsien polut ovat mukavaa kuljettavaa juuri nyt, kun lumet ovat sulaneet ja kuralillingit kuivuneet, mutta vielä ei tarvitse häiriintyä hyttysistä tai punkeista.

Välillä poiketaan pallokentälle juoksemaan ympyröitä, ihan vain silkasta ympyröiden juoksemisen ilosta:

Vähän muunkinlaista harjoitusta on näinä päivinä ohjelmassa. USCIS (maahanmuuttovirasto) on vähitellen palannut normaaliin toimintaan pitkän Covid-sulun jälkeen ja viime vuoden maaliskuussa paikoilleen jähmettyneet byrokraattiset operaatiot pääsevät jälleen jatkumaan. Johannan kansalaisuushakemus on niin ikään nytkähtänyt tässä systeemissä taas vähän eteenpäin ja huhtikuun alussa on vuorossa kansalaisuushaastattelu. Haastatteluun kuuluu keskustelu, jossa virkailija käy läpi kohta kohdalta kansalaisuushakemuksen (21-sivuinen dokumentti), englannin kielitaitoa testaavat kokeet sekä USA:n historiaa, hallintoa ja maantiedettä käsittelevä koe. Näitä sitten vaan opiskelemaan - ei koulua, vaan elämää varten?

Lupukraatti

Varpulla on tässä jaksossa työn alla historian kurssi. Viime päivinä esillä on ollut paljon -kraatti-päätteisiä sanoja, viitaten yleensä yksilöihin, jotka tekevät tärkeitä päätöksiä. Tästä seurauksena Dory on nyt saanut lisänimen lupukraatti. Suden sukua edustava, tärkeitä päätöksiä tekevä perheenjäsen.

Lupukraatin päätäntävallan alla on yleensä esimerkiksi se, kenen vuoro on ottaa päiväunia nojatuolissa:

Alkusyksyn tunnelmia

Kummallinen vuosi alkaa kallistua syksyn puolelle ja on aika palailla koulurutiinien äärelle. Tollandissa, kuten useimmissa muissakin Connecticutin kunnissa on Covid-19-varotoimien nimissä otettu käyttöön hybridimalli, jolla yritetään rajoittaa koulussa kerrallaan olevien oppilaiden määrää. Oppilaat on jaettu kahteen ryhmään, ja viikkorutiinit riippuvat ryhmäkoodista. A-ryhmän oppilaat ovat fyysisesti koulussa maanantaisin ja tiistaisin, jolloin B-ryhmän oppilaat osallistuvat tunneille videoyhteyden kautta kotoa käsin. Torstaisin ja perjantaisin tilanne on päinvastainen: B-ryhmäläiset istuvat luokassa ja A-ryhmäläiset osallistuvat oppitunneille etänä. Keskiviikkoisin koulussa ei ole ketään, paitsi tilojen tehopuhdistusta touhuavat siivoojat. Tällöin sekä opettajilla että oppilailla on etäpäivä, ja oppitunnit vedetään kaikille Google Classroomin kautta.

Tämä ratkaisumalli tuntuu vähän erikoiselta, mutta tuntuu toistaiseksi toimivan aika hyvin. Tällä hetkellä New Englandin koronatilanne näyttää varsin hyvältä, tapauksia on täällä huomattavasti paljon vähemmän kuin muilla alueilla Yhdysvalloissa, joten ymmärrettävää on, että näilläkin kokoontumisrajoituksilla pyritään pitämään tilanne hallinnassa.

Leenan ja Jarin huhtikuun alulle suunniteltu Connecticut-visiitti peruuntui koronavirushässäkän alkusählingissä. Tuolloin ajattelimme, että kesän jälkeen tilanne on ihan takuulla jo normalisoitunut, joten Leena ja Jari siirsivät lentonsa syyskuun alkuun, viettääkseen Labor Day-viikonlopun täällä. Vaan kuinkas sitten kävikään? USA on päättänyt pitää rajansa kiinni turistiviisumeilla matkustaville näillä näkymin vuoden loppuun, joten eipä toteutunut Labor Day-reissu tällä kertaa.

Alkuperäisen visiittisuunnitelman H-hetkeä silmällä pitäen teetimme Leenan syntymäpäiväksi personoituja Oreo-keksejä ja suklaata:

Kun huhtikuureissu jäi toteutumatta, postitimme osan syntymäpäiväherkuista Suomeen, mutta jätimme osan tänne alkusyksyn visiittiä odottamaan. Nyt näyttää valitettavasti siltä, että meidän täytyy kai itse syödä nämä loppuun. Voi surkeus...

Your Time to Soar!

Kummallinen kouluvuosi lähestyy loppuaan. Virallisesti viimeinen koulupäivä on torstaina, mutta etäopiskelun vuoksi kaikki viimeisten koulupäivien klassikkohauskuudet, retkipäivät ynnä muut, on tällä kertaa peruttu.

Myös middle schoolin päättävien kahdeksasluokkalaisten "Graduation Ceremony" jää nyt pitämättä. Tolland Middle School keksi lukioon siirtyvien huomioimiseksi vaihtoehtoisen juhlistamiseleen. Jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle oli teetetty oma "TMS Class of 2020"-kyltti ja viime viikon lopulla luokanvalvojat hiippailivat pitkin Tollandia pystyttämässä näitä oppilaidensa pihamaille.

Niin oli Mr. Chassanoffkin kaikessa hiljaisuudessa käväissyt meidänkin postilaatikkomme nurkalla ja pystyttänyt tien varteen haukkakyltin:

Onnittelut kouluvuoden päätökselle ja hyvää kesälomaa Essille ja Varpulle! Ensi syksynä taloudessamme onkin kaksi high schooleria...

Learner's Permit

Essi suoritti DMV:n (paikallinen Ajoneuvohallintokeskus) teoriakokeen reilu viikko sitten. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on taskussa Learner's Permit ja edessä neljä kuukautta ajoharjoittelua, ajokortillisen huoltajan ohjastamana. Sen jälkeen vuorossa on ajokoe, jonka läpäistyään saa vuodeksi väliaikaisen ajokortin. (Tänä aikana saa autoilla itsenäisesti ja kuskata perheenjäseniä, mutta ei muita. Vuoden asiallisesti autoiltuaan, saa väliaikaisen ajokortin päivitettyä varsinaiseksi viralliseksi ajokortiksi.)

Autokoulu teoria- ja ajotunteineen ei täällä ole pakollinen, mutta toki suositeltava. Läheskään kaikki eivät sitä käy, mutta Essillä tämä on suunnitelmissa, kunhan paikallinen autokoulu jälleen avaa ovensa, tämänhetkisen Covid 19-poikkeustilan hellitettyä.

Auton käsittelyä ja liikennöintiä on viime päivinä harjoiteltu ahkerasti. Tässä mielessä koronavirusepidemia ajoittui erinomaisen hyvään saumaan: koulut ovat toistaiseksi suljettuna, joten aikaa ajoharjoitteluun on enemmän kuin riittävästi. Lisäksi, teillä on mukavan hiljaista nyt, kun suurin osa ihmisistä on linnoittautunut koteihinsa.

Ensimmäisillä kerroilla harjoiteltiin perusasioita Tolland High Schoolin parkkipaikalla, mutta sen jälkeen ollaan jo ajeltu lähiseutujen pikkuteitä ristiin rastiin ja viime päivinä käyty jo kokeilemassa moottoritieajoakin. Essi nauttii ajamisesta ja kehittyy päivä päivältä. Tästä se lähtee...

Vanhemmuussimulaatio

Essillä on tämän syksyn valinnaisaineena Child Development-kurssi, jonka tarkoituksena on antaa oppilaille esimakua esim. kasvatustieteiden opiskelusta. Teoriaopintojen lisäksi tämä kurssi on tarjonnut paljon käytännönläheistä oppimista. 

Tolland High Schoolin yhteydessä toimii preschool-pienryhmä 3 - 5-vuotiaille lapsille. Child Development-kurssilaiset pääsevät viikoittain toimimaan preschool-ryhmän apuopettajina ja osa kurssin arvosanasta muodostuu esimerkiksi projekteista, jossa jokainen oppilas vuorollaan valmistelee preschool-ryhmälle aktiviteetin ja luotsaa ryhmän aamupäiväsessiota sen mukaisesti. Essin tehtävänä pari viikkoa sitten oli esimerkiksi suunnitella nelivuotiaille askartelutehtävä, jonka yhteydessä opitaan numeroita.

Osana Child Development-kurssia oppilaat pääsevät/joutuvat tekemään myös kahden vuorokauden mittaisen "teinivanhemmuussimulaation". Jokainen kurssilainen saa vuorollaan viikonloppuhoitoon ohjelmoidun vauvanuken, joka heräilee täysin sattumanvaraisesti vaatimaan sylissäpitoa, ruokaa, vaipanvaihtoa, jne. Vauvanukessa on antureita, joilla mitataan esimerkiksi sitä, onko niskaa tuettu oikein ja miten vauvan vaatimuksiin on reagoitu. Vauvanukke on ajastettu "käynnistymään" perjantai-iltapäivällä koulun päätyttyä ja menemään pois päältä 48 tuntia myöhemmin. Nukke palautetaan kouluun maanantaina, jonka jälkeen opettaja saa luettavakseen viikonloppuhoidon tulokset - onko vauvan tarpeisiin vastattu tilanteen vaatimalla tavalla vai onko käärö ehkä vain sysätty kaappiin koko viikonlopuksi.

Niin saapui vauvanukke myös Essin iloksi edellisenä viikonloppuna. 48 tunnin mittainen kokeilu oli koko lailla realistinen. Keskellä yötä kitisemään herännyttä nukkevauvaa ei hiljennetty napin painalluksella, vaan vaatimukset saattoivat pitää hoitajan kiireisenä hyvinkin 30-45 minuuttia kerrallaan. Kouluprojektiksi kenties vähän erikoinen kokemus, mutta antaa toivottavasti ajattelemisen aihetta teini-ikäisille?

Työvoitto

Flip turn. Tämän asian kanssa on takkuiltu ja jahkailtu jo jonkin aikaa. Suunnilleen kaksi vuotta sitten, kun vapaauinnin perusteet alkoivat olla hallinnassa ja ajatuksena oli parannella tekniikkaa ym., kävin jonkin aikaa HEAT:n (Hartford Extended Area Triathletes) uintikurssilla. Jokusilla kerroilla tunnin aiheena oli nimenomaan käännökset ja flip turn oli työn alla niin ikään. 

Useimmille osallistujille tuo ei näyttänyt olevan temppu eikä mikään, mutta omalla kohdallani hankaluuksia riitti. Sisäinen kompassi meni täysi sekaisin ja päädyin käännöksineni milloin minnekin suuntaan. Henki loppui kesken käännöksen ja nenä meni täyteen vettä. Valmentaja-Jeff joutui lopulta toteamaan: "Well, some people are just kinetically challenged. You are definitely one of those people. It's ok. Just keep practicing open turns."

Otin ammattilaisen ohjeesta vaarin ja annoin periksi. Keksin monta syytä, miksi flip turn olisi oikeastaan koko lailla turha taito. Avokäännöksillä pärjäisi oikein mainiosti. Asia jäi silti hampaankoloon.

Aikani yritin lakaista flip turnia maton alle, mutta asia häritsi mielenrauhaa siinä määrin, että uudenvuoden lupauksen nimissä päätin korjata tilanteen tämän vuoden aikana. Kuinka ollakaan, kummasti onnistuin kuitenkin keksimään muita kiireitä. Alkuvuodesta panostin polkujuoksuun ja kohta olikin jo aika siirtyä avovesiuinnin pariin, jolloin allas flip turneineen sai jäädä unholaan. Elokuun triathlonkisan jälkeen ei ollut kuitenkaan enää yhtään tekosyytä jäljellä. Ja, pelottavaa kyllä, kalenterivuottakaan olisi enää neljä kuukautta jäljellä - alkoi todellakin olla aika tehdä asialle jotakin.

Ei auttanut muu kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen. Katsoin litanian tutorial-videoita YouTubesta ja ryhdyin harjoittelemaan. YMCA:n allasvalvoja Robert neuvoi kärsivällisesti perusteiden kanssa, mutta vaikeaa oli silti. Katsoin lisää opetusvideoita ja hakkasin päätäni seinään. Ei epäilystäkään siitä, ettenkö olisi todellakin "kinetically challenged", mutta nyt ei tehnyt mieli antaa periksi.

Jatkoin pään hakkaamista seinään. Kului viikko jos toinenkin. Ja katso, kas lopultakin alkoi sujua. Kineettisesti rajoittunut vanha koira oppi kuin oppikin uuden tempun:

Businesspukeutujat

Essi on viime viikot uurastanut Social Studies-projektin äärellä. Jokainen oppilas oli saanut tehtäväkseen lukea kirjan jostakin menneisyydessä tapahtuneesta eettisesti kyseenalaisesta toiminnasta ja tehdä sitten kirjan pohjalta esitelmän herättääkseen keskustelua aiheesta.

Essin luettavaksi oli valikoitunut kirja, joka kertoi ihmiskokeista. Siitä, miten esimerkiksi lääkkeitä tai kemikaaleja on aikojen saatossa testattu ihmisillä – tai jätetty kokonaan testaamatta, kuten esimerkiksi tuhoisin seurauksin takavuosina raskauspahoinvointiin määrätty talidomidi.

Tältä pohjalta rakentui Essin presentaatio, jonka kenraaliharjoitusta me kotijoukot pääsimme seuraamaan kuluneena viikonloppuna. Esityksen ajastaminen ja rakentava kritiikki ei kuitenkaan riittänyt loppusilaukseksi. Ollakseen yleisölleen riittävän vakuuttava, halusi Essi käydä lisäksi hankkimassa suorat housut ja kauluspaidan. Professionaali vaikutelma on kaikki kaikessa.

Tämän tapahtumaketjun lieveilmiönä innostui Jussikin inventoimaan businesspukeutumisarsenaaliaan. Saatiin tyylikkäitä kuvia isästä ja tyttärestä:

(Kuten Andy kuvaa kommentoi: ”Like father, like queen!”)

Jännitys tiivistyy huomenna keskiviikkona, kun Essi pääsee pitämään presentaationsa luokan edessä. Eipä voi kukaan tässä kohtaa väittää, etteikö tätä esitystä olisi hiottu viimeistä yksityiskohtaa myöten.

Uuden kouluvuoden käynnistelyä

Kesälomat on lomailtu ja koululaistenkin aika palata jälleen sorvin ääreen...

Essi aloitti nyt yhdeksännen luokan ja siirtyi siis Middle Schoolista High Schoolin puolelle. Lukiolaisstatuksesta seurauksena tulevat uudet koulubussiaikataulut, jotka parhaansa mukaan yrittävät leipoa näistä Tollandin teineistä todellisia aamuvirkkuja: Essin kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että bussi poimii kyytiinsä joka arkiaamu kello 06:20:

Seitsemännen luokan aloittanut Varpu jatkaa tutuissa ympyröissä Tolland Middle Schoolissa. Samaisella bussinodotuskivellä vajaata tuntia myöhemmin kuin isosisko:

Eivätköhän ne uudet päivä- ja viikkorutiinit tästä vähitellen ala taas luonnistua... Tervetuloa uusi kouluvuosi - hyvä siitä tulee!

THS:lla tutustumassa

Tolland High School järjesti infoillan ensi vuonna lukioon siirtyville kahdeksasluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen. Illan alkajaisiksi kokoonnuttiin koulun auditorioon kuulemaan rehtoria ja opinto-ohjaajia, jotka kertoivat tulevien kouluvuosien opinto-ohjelman rakenteesta, pakollisista ja valinnaisista kursseista jne.

Tulevien neljän vuoden kursseista vähän yli puolet ovat pakollisia perusaineita (matematiikka, englanti, tiede ja "social studies", joka sisältää käytännössä historian, yhteiskuntaopin ja maantiedon). Valinnaisaineiksi voi ottaa syventäviä kursseja edellämainituista aineista, taideaineita ja/tai ammattiaineita, joihin pääsimme tutustumaan tarkemmin auditorio-session päätyttyä.

Valinnaisaineiden opettajat esittelivät kurssitarjontaa lukion ruokalaan pystytetyillä "oppiainemessuilla", jossa olikin paljon mielenkiintoista nähtävää. Me vanhemmat jumituimme heti alkajaisiksi arkkitehtuurin ja teollisen suunnittelun ständille, jossa oli esillä mm. 3D-printteri ja kompakti laserleikkuri:

Essiä itseään tulevina vuosina luultavasti eniten kiinnostaa kasvatustieteeseen päin kallistuva kurssitarjonta:

Lisäksi löytyi useampi kurssi "Culinary Arts"-osastolta, jotka vaikuttavat kokeilevan kokkaajan mielestä eittämättä houkuttelevilta.

Kurssitarjonnasta löytyi toki paljon muutakin. Taloustiedettä ja projektijohtamisen perusteita, vieraita kieliä (lähinnä espanjaa ja ranskaa), biologian, kemian ja fysiikan syventäviä ja soveltavia kursseja kuin myös liikuntaa, terveystietoa ja montaa muuta.

Miten tahansa opinto-ohjelma suuntautuukin, varmaa on se, että Essillä on edessään neljä mielenkiintoista ja vauhdikasta vuotta. Jäämme jännityksellä seuraamaan tilanteen kehittymistä...

Opiskelukiireitä

Tollandin ja lähikuntien kansanopistoilla on kiitettävän laaja kurssitarjonta, josta löytyy jokaiselle jotakin. Essi ja Varpu ovat löytäneet kurssikatalogeista erinäisiä mielenkiintoisia juttuja, joiden puitteissa viime viikonloput on pidetty kiireisinä.

Essi osallistui hiljattain Babysitting 101-peruskurssille, jossa perehdyttiin lapsenvahdin perustaitoihin. Harjoiteltiin vaipanvaihtoa, ensiaputaitoja, jne. Nytpä on taloudessamme sertifioitu babysitter! Talvella voi lisäksi osallistua syventävälle jatkokurssille.

Manchester Community Collegesta löytyi sarja kursseja, joissa yläasteikäiset pääsevät tutustumaan eri ammattien työnkuvaan ja päivittäisiin rutiineihin. Varpu innostui "Introduction to Veterinary Sciences"-kurssista, jossa kurkistetaan eläinlääkärin työarkeen. Kurssin aikana oppilaat pääsivät esimerkiksi tutkimaan erilaisia verinäytteitä mikroskoopilla, tutustumaan erilaisiin instrumentteihin ja tekemään terveystarkastusta koiralle.

Ensi viikonloppuna Essillä onkin sesonkiin sopivasti kalenterissa "Thanksgiving Pies"-kurssi. Maistiaisia odotellessa...

Kouluarkea

Syyslukukausi on lähtenyt reippaasti käyntiin. Nyt lienee sovelias ajankohta raportoida ilahduttavista kouluarjen yksityiskohdista, jotka ovat funktionaalisella tavalla erilaisia kuin Pirkkalassa (tai meidän varttuneempien kouluvuosina jokunen aika sitten)...

1. Agenda

Kouluvuoden alussa jokainen koulun oppilas saa agendan - suunnilleen A4-kokoisen kalenterin tulevalle lukuvuodelle. Yksi aukeama käsittää yhden kouluviikon, jossa on omat rivinsä kullekin kouluaineelle. Oppitunnin päättyessä agendaan merkataan annetut kotitehtävät ynnä muut muistettavat asiat, tulevat kokeet jne.

Agenda kulkee koulusta kotiin joka päivä, joten "en muistanut mitä tuli läksyksi" ei kelpaa tekosyyksi. Hyvä juttu siinäkin mielessä, että esimerkiksi liikunnan osalta agendaan on aina merkattuna, millainen vaatetus tarvitaan seuraavalle liikuntatunnille. Eikä haitaksi ole sekään, että agendaan on jo painovaiheessa merkattu arkipyhät, jolloin koulua ei ole tai koulupäivä on tavallista lyhyempi. Jos keittiön seinällä viikkoja rytmittää suomalainen kalenteri, saattavat sellaiset ilmiöt kuin "Columbus Day" tulla toisinaan yllätyksenä.

Opettajat ratsaavat oppilaiden agendoja pistokokeenomaisesti. Päivittämättä jätetystä agendasta tulee merkintä ja useammasta merkinnästä muita seuraamuksia. Kokonaisuutena tuntuisi olevan hyvin toimiva konsti patistella oppilaita järjestelmällisyyden tielle.

2. Hyvästit kontaktimuoville

Kirjojen päällystäminen kontaktimuovilla oli aikoinaan Amurin vaarin lempipuuhaa ja hänelle kunnia-asia. Syystä tai toisesta en ole kuitenkaan ikinä törmännyt kehenkään muuhun henkilöön, joka erityisesti rakastaisi kontaktimuovisulkeisia. Useimmille koululaisille tai näiden vanhemmille kontaktimuovi lienee lähinnä pakollinen paha, joka ei herätä suurempia intohimoja.

Täällä kirjojen hyvinvointia ja pitkäikäisyyttä vaalitaan toisella tavalla. Kirjojen koko (kannen leveys ja korkeus) on jokseenkin standardi, paksuus voi toki vaihdella kirjasta toiseen. Kontaktimuovin korvikkeeksi on tarjolla kankaisia kannensuojuksia, joihin kirjan kuin kirjan voi vaivatta pujottaa. Kangas on jonkin verran elastista siten, että nämä "yhden koon sukkahousut" toimivat yhtä lailla ohuemmille kirjoille kuin paksuillekin eepoksille.

Suojukset maksavat alle dollarin kappale ja useimmat näistä kestävät käytössä useamman kouluvuoden. Yksinkertainen, mutta perin käytännöllinen ratkaisu.

3. Bänditreenit

Middle Schoolin musiikinopettaja on ottanut hoteisiinsa viime vuoden viidesluokkalaisten bändin, jota luotsaa nyt kunnianhimoisesti kohti uusia haasteita. Kolmisenkymmentä musikanttia kokoontuu kahdesti viikossa koulupäivän aikana koko joukolla, sen lisäksi kokoonnutaan soitinkohtaisina pienryhminä kerran viikossa koulupäivän jälkeen.

Varpu jatkaa näissä kuvioissa tenorisaksofoninsa kanssa. Oppimiskäyrän etenemistä on mukava kuunnella. Nostamme hattua Tollandin koulutoimelle ja asialleen omistautuneille musiikinopettajille, joilla riittää motivaatio tällaisen opetusohjelman toteuttamiseen.

Koulutielle

Kesälomat on lomailtu ja tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Essi aloitti kahdeksannen luokan ja Varpu kuudennen, joten taloudessamme on nyt kaksi middle schooleria. Vuoden kuluttua jälkikasvumme onkin taas hajautettuna kahteen kouluun, kun Essin on aika siirtyä high schoolin puolelle.

Muitakin varttumisen merkkejä on havaittavissa, paitsi päivittyvät vuosiluokat. Essi on ryhtynyt kahvinjuojaksi, joten tämän masiinan äärellä on nyt aamusella liikettä enemmänkin - kuppeja jonoksi asti:

Nuori ja vanha koira uusien temppujen äärellä

Taloudessamme on kuluneen syksyn aikana harjoiteltu ahkerasti uusia taitoja - näistä erityisiksi haasteiksi voimme luokitella sellaiset, jotka ovat aiheuttaneet huomattavaa päänvaivaa hengittämisen kanssa. Uusien asioiden omaksuminen on huomattavasti mutkikkaampaa, jos samaan aikaan joutuu painiskelemaan hapenpuutteen kanssa, eikä hengittäminen olekaan itsestäänselvyys, jota voi tehdä milloin ja miten huvittaa.

Varpu liittyi kouluvuoden alussa Tolland Intermediate Schoolin bändikerhoon, joka kokoontuu kerran viikossa tunniksi ennen koulun alkua ja pienryhmissä musiikinopettajan kanssa kerran viikossa koulupäivien lomassa taideainetuntien aikana. Varpun instrumentiksi valikoitui tenorisaksofoni.

Harjoittelu aloitettiin käytännössä nollasta, sillä Varpu ei ole aiempaa musisointikokemusta. Tenorisaksofoni on kiitettävän monimutkainen instrumentti ja lisähaastetta tuo vielä lyhykäisten sormien ulottuvuus laajalle vipuarsenaalille. Motivaatio oppimiseen on kuitenkin kova ja musiikinopettaja osaa käyttää viikoittaisen aikansa ilmeisen tehokkaasti vaikka joukossa on monia vasta-alkajia. Välillä on Varpun kärsivällisyys koetuksella, kun oikeanlaisen puhallustekniikan ja sormien yhteispeli vaatii yrittämistä ja erehtymistä enemmän kuin moni muu asia. Ahkera harjoittelu on kuitenkin tuottanut tulosta ja oppimisen ilo versoo sekä tytöstä että saksofonista. Kertaakaan ei ole harmittanut lähteä tiistaiaamuisin koululle bändikerhon nimissä tuntia etuajassa.

Itse olen puolestani taistellut hengityshaasteiden parissa uima-altaassa. Uimisessa sinänsä ei ole mitään uutta, viimeisten vuosien aikana uimahallissa on tullut käytyä säännöllisesti pari kertaa viikossa, mutta tekniikka on rajoittunut itse jalostettuun versioon sammakko-/rintauinnista, joka on toteutettu kaiken aikaa omalla mukavuusalueella ja pää visusti veden pinnan yläpuolella.

Ensi vuodelle on kuitenkin kalenteriin merkattu Ironman-triathlon, mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että uimiseen täytyy alkaa panostaa vähän eri tavalla. 3800 metrin uintimatka on jonkin verran pidempi kuin yksikään tähänastisista sunnuntaipulikoinneista ja kisan aikarajoitusten ja turvallisuussuositusten puitteissa tekniikka pitäisi nyt vähitellen vaihtaa mukavuusaluesammakosta vapaauinniksi.

Toiveikkaana ajattelin, että kestävyyskuntoa löytyy kyllä, joten pitkän matkan uinnista ei pitäisi koitua ongelmaa, eihän...? Lokakuun alussa, kun vuoden isot juoksutapahtumat olivat ohi, hankin uimalasit ja -lakin ja aloin henkisesti valmistautua uudenlaisiin uintirutiineihin. Katselin Youtubesta vapaauinnin tekniikkavideoita saadakseni vapaauinnin perusteet hallintaan. 

Kun sitten ryhdyin soveltamaan oppeja käytännössä, oli uimisesta hauskuus kaukana. Kasvojen veteen laittaminen oli ahdistavaa ja altaan pohjaan katsominen aiheutti inhottavan huimausefektin. Kun sitten yritin lähteä etenemään videoilta oppimieni vetojen turvin, hengittäminen osoittautui vähintäänkin tuskaiseksi. Vettä oli suussa, nenässä, keuhkoissa ja milloin missäkin. Pystyin uimaan 15-25 metriä kerralla, jonka jälkeen olin hengästyneempi kuin ikinä ja syke huiteli pilvissä. Jouduin pettymyksekseni toteamaan, että ei, kestävyyskuntoa ei tosiaan siirretäkään ihan noin vain lenkkipoluilta uima-altaaseen. Uin lohdutukseksi sata metriä mukavuusaluesammakkoa, pidin tauon ja taistelin taas 25 metriä ohjeiden mukaista vapaauintia, jonka jälkeen olin jälleen henkihieverissä. 

Jatkoin samalla kaavalla. Kävin kolme kertaa viikossa uimahallissa ja toistin samaa: 25 metriä vapaauintia, lohdutussammakkoa niin pitkään, että hengitys tasaantui. Ja sama uudestaan. Katselin naapuriradoilla vaivattoman näköisesti pulikoivia kanssauimareita, jotka veivasivat tyytyväisinä allasta edestakaisin, ihan kuin vapaauinti ja samanaikainen hengittäminen olisi maailman luonnollisin asia. Päätin, että jonakin päivänä haluan itsekin olla tuossa asemassa, läiskytellä eteenpäin iloisesti, ilman välittömän tukehtumisen tunnetta. Olisi hienoa, jos uimiseen löytyisi samanlainen "flow" kuin juostessa - niin, että alkuun päästyään voi jatkaa melkein loputtomiin, kummempia miettimättä.

Nyt on kaksi ja puoli kuukautta sitkeästi harjoiteltu. Vähennetty mukavuusaluesammakon suhteellista osuutta ja pidennetty vapaauintipätkiä. Katsottu lisää tekniikkavideoita Youtubesta ja mallia naapuriradoilta. Vähennetty sisäänhengitettävän veden määrää. Ja kas, vanha koira on alkanut oppia! Kasvojen voi laittaa veteen ihan luontevasti ja kokonaisuus alkaa olla järkevästi hallinnassa. Mukavuusaluesammakon tilalle on vähitellen muotoutunut mukavuusaluevapaauinti.

Viime viikonloppuna uin ensimmäistä kertaa 2000 metriä yhteen menoon. Eikä edes hengästyttänyt. Tuskallisesta räpiköimisestä on tullut todellakin iloista etenemistä, jota voi ihan vaivatta jatkaa "vielä yhdet viisisataa metriä". Nyt voi pari kuukautta nauttia tästä hauskuudesta - kevään tullen on aika ryhtyä märkäpukutreeneihin avovedessä ja se lieneekin sitten ihan oma maailmansa...

Tollandin torvet

Varpu on koko kesän miettinyt, mitä soitinta aloittaisi soittamaan viidennellä luokalla. Tolland Intermediate School kun mahdollistaa soitannon aloittamisen neljännen luokan lisäksi myös viidennellä luokalla, mistä iso kiitos koululle.

Kävimme tänään koululla iltamassa, jossa sekä intermediate (luokat 3 - 5) että middle schoolin (luokat 6 - 8) musiikinopettaja ja pari paikallista musiikkipuotia olivat järjestäneet mahdollisuuden vuokrata kuluvaksi kouluvuodeksi jonkin puhallininstrumentin. Näistä Varpun mielenkiinnon herättivät baritonitorvi ja saksofoni. Saksofoneja olikin sitten tarjolla kahta eri kokoa: alto- ja tenorisaksofinit.

Baritonitorvi näytti hienolta ja mahtavalta, mutta kysymykseksi nousi soittimen hyödyllisyys aikuisiän rokkibändissä (isän huoli ehkä lähinnä)...

Middle schoolin opettajan puheista saattoi rivien välistä tulkita, että pienemmän ja korkeampiäänisen altosaksofonin taitajia on tulossa seuraavana vuonna kouluun ihan tarpeeksi, eli siis juuri, kun Varpu siirtyy middle schooliin. Siksi jätimme altosaksofonin pois listalta. Mutta saksofoni mikä saksofoni, ja tenorisaksofini tuntuikin jokseenkin oman oloiselta ja kokoiselta...

Eli valinnaksi muodostui matalampiääninen tenorisaksofini. Mikäli melodiaosuuksien soittaminen alkaa Varpua myöhemmin kiinnostaa, on altosaksofoniin siirtyminen kuitenkin verraten helppoa. Bonuksena on tietysti vielä se, että jos Varpu ja serkku Joel joskus pääsevät musisoimaan yhdessä, on heidän puhallinorkesterissaan erilaisia soittimia. Ja jos saksofoni ei sitten kuitenkaan tunnu omalta, vuokrafirma sallii vaihtamisen toiseen puhallinsoittimeen kouluvuoden aikana (jos opettaja antaa luvan...)

Bonustehtävä: Mikä TV-sarja tulee mieleen?

Tästä se lähtee taas

Ja niin käynnistyi enemmän tai vähemmän hartaudella odotettu uusi kouluvuosi! Seitsemännen luokan aloittava Essi paraatipaikalla odottamassa Middle Schoolin koulubussia pirteänä kello 07:10:

Ja vajaata tuntia myöhemmin alakoululaisten bussia odottelemassa viidesluokkalainen Varpu ja kakkosluokan aloittava naapurin Ceci:

Tervetuloa syysarki!

Iloinen matemaatikko

Tapahtui hemikuun lopussa: Varpu palasi eräänä päivänä koulusta ja heilutteli opettajalta tullutta lappua samalla riemusta hihkuen "Katso, mitä Mrs. Rioux aikoo järjestää! Saanhan mä mennä, saanhan, saanhan?"

Viestilapulla informoitiin oppilaiden vanhempia Varpun opettajan kuningasajatuksesta järjestää viikoittainen matematiikkakerho halukkaille. Maaliskuun alusta toukokuun loppuun olisi tarjolla viikoittaista ekstramatikkaa ja nyt siis Varpu anelemalla aneli, saisiko jäädä maanantaisin koulupäivän päätyttyä tuosta ilosta nauttimaan. Suomalaista koulujärjestelmää ajatellen idea kuulosti äkkiseltään melko erikoiselta: moniko neljäsluokkalainen haluaisi vapaaehtoisesti jäädä seitsentuntisen (!) koulupäivän jälkeen vielä yhdeksi ylimääräiseksi tunniksi tahkoamaan matematiikan lisätehtäviä? Vaan jos motivaatio on kohdallaan, niin mitäpä tuota kieltämään...

Mrs. Rioux osasi markkinoida ajatuksensa ilmeisen taitavasti, koska maanantaikerhossa on ollut vakituisesti kymmenkunta innokasta matemaatikkoa. Kevään mittaan on treenattu geometriaa, yksikkömuunnoksia, kertolaskusulkeisia, pinta-alojen laskemista ja monen montaa muuta yleishyödyllistä perusknoppia. Ja useaan otteeseen on Varpu maanantai-iltana tyytyväisyyttään huokaissut: "Mä rrrrrrrakastan matikkaa. On vaan niin ihanaa, kun kaikki käy järkeen."

Niin, mitäpä sitä kiertelemään. Matematiikka on kaunis tieteenala, jossa kaikki toimii lainalaisuuksien mukaisesti. Ei tarvitse miettiä kenenkään mielipiteitä tai tulkinnanvaraisuuksia. Vaan oli miten oli, Varpun opettaja ansaitsee toiminnastaan hatunnoston - ei ole kaikilla peruskoulun opettajilla kykyä motivoida kymmenvuotiaita vapaaehtoisiin matematiikkailtapäiviin. Tai omia itsejään työpäivän päätteeksi tällaista ryhmää luotsaamaan?

Nuorten kirjailijoiden ilta

Tollandin koulut ja kirjasto järjestivät yhteistyössä Young Authors' Night-tapahtuman. Viimeisen kuukauden–kahden aikana 3–8-luokkalaisten englanninopettajat ovat kirjoituttaneet oppilaillaan runoja ja muita tekstejä — kukin luokka-aste hieman erilaisten teemojen pohjalta. Tekstisadon parhaimmisto koottiin yhteen ja asiasta innostuneet sanasepät saivat mahdollisuuden esittää hengentuotteensa yleisölle kirjaston Young Authors' Night-illassa.

Mielenkiintoista sinänsä, miten kielipuolisen perheemme molemmat jälkeläiset innostuivat asiasta. Varpun luokka kirjoitti runoja kevät- ja luontoaiheista. Varpu paneutui tehtävään ajatuksella ja hioi riimejä huolellisesti. Kuudesluokkalaisten kohdalla tehtävänanto oli täysin erilainen: opettaja esitteli luokalle maalauksen ja oppilaiden tehtävä oli kirjoittaa teksti maalauksen tuottamien ajatusten ja mielikuvien pohjalta. Essi ei ollut alunperin koko ajatuksesta erityisen motivoitunut ja heitti kehiin surutta täyslaidallisen ironiaa. Sanat oli kuitenkin taitavasti aseteltu ja runosta tuli varsin naseva.

Tällaiset tekstit lausuttiin tyttöjen toimesta kirjaston auditoriossa:

Autumn

Essi Ylanen
(Pohjautuu Giuseppi Archinboldon maalaukseen "Autumn".)


He is wearing wood.
I never could.

He looks kind of thin.
Orange is his skin.

He has grapes for hair.
Something I would never wear.

There’s something wrong with him.
Because he is so slim.

In his hair is a leaf.
And on his face is grief.

His season is fall.
I don’t trust him at all.

His eyes are open wide.
Them I would like to hide.

I despise his face.
I rest my case.


Nature’s Gifts

Vera Ylanen


The plant from the forest floor is growing up and down.
And look at that! What is it? A caterpillar on the ground.

So many things to see and so many things to wonder.
On the treetops, in the sky, on the ground and under.

Look at the beautiful ground and land.
It always is surrounding us so great and grand.

So that is why you should respect all of nature’s presence.
We are thankful for all of it and nature’s beautiful essence.