Siinä vaiheessa, kun etsiskelimme Varpulle sopivaa preschoolia, tuli nuristua näiden päiväaktiviteettien kohtuuttoman tuntuisista hintatasoista. Tämä Laurelwood, johon lopulta päädyimme on tutkailemiemme vaihtoehtojen rinnalla varsin "kohtuuhintainen", vain sata dollaria kuussa, joka sekään ei tosin ole vertailukelpoinen suomalaisen päivähoitojärjestelmän kanssa. Ehkä jätämme tuon asian tällä kertaa omaan arvoonsa ja olemme tyytyväisiä siihen, että tämä taksa on kuitenkin vain neljäsosa siitä, mitä muut lähialueen preschoolit olisivat veloittaneet...
Laurelwoodin huokean kuukausimaksun takaa löytyy talkootöihin sitoutuneiden vanhempien (tai isovanhempien, au-pairien tms.) verkosto. Preschoolin toiminta-ajatuksena on, että joka kokoontumiskerralla viidentoista lapsen ryhmää on ohjastamassa yksi opettaja sekä kolme avustavaa vanhempaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että noin kaksi kertaa kuussa osuu kohdalle työvuoro, joka itselläni oli tänään ensimmäistä kertaa.
Ihan mielenkiintoista oli paitsi tutustua tähän talkookulttuuriin, myös päästä kuikuilemaan preschool-päivän kulkua. Varpua hieman hämmensi se, miksi yhtäkkiä oma äiti olikin askartelutuokiolla apukäsinä, kattamassa välipalapöytää ja loppusiivouksessa mukana häärimässä. Toisaalta Essi oli kateudesta vihreänä ja vaati ehdottomasti, että seuraavan kerran, kun Varpu menee preschooliin, tulisin siksi ajaksi vuorostani heidän luokkaansa puuhastelemaan. Periaatteessa ihan validi vaatimus tasapuolisuuden nimissä, varsinkin tietäen sen, että moni äiti on Essinkin luokassa viikoittain tunnin, pari opettajan oikeana kätenä. Täkäläisten rinnalla olen kyllä epäsosiaalisuudessani ja itsekeskeisyydessäni aivan omaa luokkaani, kun mietin, että tuon viikoittaisen 1-2x2,5 tuntia voisi ehkä käyttää ihan yksikseenkin...
2 kommenttia:
Mahdollisuus oppia tuntemaan lasten eskarikaverit...
kyllä tuon sortin epäsosiaalisuus on toisaalta aika tarpeenkin. Äitikin tarvitsee oman latautumisaikanansa.
Lähetä kommentti