Kesäisissä puuhissa

Ihana, ihana kesäkeli! Perhettä on jälleen viikonlopun ajan säilytetty hartaasti ulkoilmassa, on kieputtu, kylvetty, kiipeilty ja jos vaikka mitä... Tällaisia olosuhteita meille lisää, kiitos!

Essi orjuuttaa pikkusiskoa mieluusti saadakseen kunnon kissankiepit. Ja Varpu toki innolla näyttää, kuinka taitava ja vahva onkaan...

Terassille rakennettiin iltapäivän kuumimpien hetkien viilennykseksi ulkokylpylä. Eikä aikaakaan, kun naapurin lapsetkin ilmestyivät paikalle uikkarit kainalossaan: "Mekin aateltiin tulla uimaan!"

"Etkö sä, äiti, tulis mun kanssa tänne puuhun kiipeilemään?" ... "No sovitaan sitten vaikka niin, että mä voin olla Puutarzan, ole sä Maatarzan."

"Mä pysyttelisin mieluiten täällä puussa kokonaan. Musta tuntuu, että siellä maan pinnalla mä olen niin kuin vankilassa."

Tähystystorni

Essi kun ei enää päiväunia nuku, viikonloppuisin on usein hankala keksiä viisivuotiaalle mielekästä tekemistä niiksi kahdeksi tunniksi mitä Varpu tarvitsee lepoa. Tänään ilma oli mitä parhain ja Essi halusikin sopivasti mennä ulos leikkimään.

Harmin paikka, ettei pihalle tullut samaan aikaan leikkikaveria naapurista. Ei hätää, pienen ihmisen mielen sopukoista löytyy mitä ihmeellisempiä ideoita. Essi päätti rakentaa tähystystornin, josta ohikulkevia autoja on helppo laskea...

Karu arkiateria

Ilmeisen hyvät muistot jäivät tytöille eilisestä juhla-ateriasta. Tänään oli edessä tyly pudotus arkisen ruokailun äärelle. Tytöt olivat istuneet pöydän ääreen lounasta odottamaan ja lautaset eteen saatuaan lusikat olivat jo hyökkäämäisillään perunamuusikekojen kimppuun. Varpu jäi sittenkin vielä hetkiseksi miettimään ja kohta kuuluikin aidosti hämmästynyt tiedustelu: "Mutta mihin mun alkupalat jäi...?"

Valmistujaisissa

Juhlia juhlien perään... Tänään olimme juhlistamassa Leenan tekniikan lisensiaatiksi valmistumista ravintola Tiiliholvissa. Ennakkoasetelma oli kaikkea muuta kuin lupaava, tytöillä viikonloppua kohti voimistuva väsymys oli päiväkotipäivän jäljiltä jokseenkin saavuttanut kliimaksinsa. Päiväkodin tädin yhteenveto päivän kulusta "ihan mukavasti on mennyt, kumpikaan ei tosin ole päiväunia nukkunut" ei ihan kauheasti toivoa antanut sekään.

Taistelumielellä laittauduimme kuitenkin juhlahepeniin ja lähdimme (kerrankin) liikenteeseen hyvissä ajoin löytääksemme soveliaan parkkipaikan ja ehtiäksemme paikan päälle ilman juoksuaskelia. Kaikki sujuikin yllättävän jouhevasti, selviydyimme Tiiliholviin aikataulussa, sovinnossa ja lisäksi ilman, että kukaan olisi kompastellut matkalla sukkahousun polviaan puhki. Tätä voisi jo kutsua ensimmäisen erän voitoksi.

Itse ravintolavisiitti onnistui sekin yli odotusten. Seurueellemme oli varattu kabinetti kello 18 alkaen, tosin pääsimme paikoillemme vasta puoli seitsemän tietämissä... Etukäteen oli lisäksi sovittu, että lapset saavat kärsimättömyyskonfliktien välttämiseksi ruoka-annoksensa hetimiten. Todellisuudessa tämä realisoitui hippasen ennen puolta kahdeksaa. Marttyyri sisälläni muistuttaa, että tässä kohtaa oli normaali-iltojen nukkumaanmenoaika ja takana nyt huikeat puolitoista tuntia paikoillaan istumista. Siitä, että selvisimme ilman totaalista katastrofia, on kyllä aihetta kiittää Leenan mukanaan tuomia tarroja ym. rauhoittavia instrumentteja! Kolmen vartin intensiivisen ruokailun jälkeen (kiitettävästi upposivat kevätparsatkin...) katsoimme sitten lopulta ajan olevan kypsä kotiinlähdölle. Kiitokset juhlakalulle - ja onnea vielä kerran hienon saavutuksen johdosta!

P.S. Mietintätehtävä tamperelaisille - tai miksei muillekin: Tiiliholvista kotiin lähtiessämme teimme niin, että lapset jäivät vielä hetkeksi muun seurueen hoiviin ja kävin ensin yksinäni hakemassa auton, joka odotteli pääkirjasto Metson parkkipaikalla. Poimin sitten tytöt kyytiin Tiiliholvin edestä Kauppakadulta. Kävellen tuo matka on arviolta 300 metriä, mutta kuinka pitkä matka pitää ajaa autolla? (Jos ette tienneet, Pirkankadun ja Hämeenkadun yhtymäkohdasta kääntyminen vasemmalle, pohjoiseen päin vievälle Hämeenpuiston reunalle, on kielletty. Itse en tiennyt, mutta nyt tiedän.) 

Kevätjuhlat

Tänään vietettiin Jänöjen kevätjuhlaa. Tilauksen mukaisesti sää oli aurinkoinen ja poutainen, joten juhlat vietettiin ulkoilmassa päiväkodin pihalla. Aluksi oli lasten omia ohjelmanumeroita, laulua, soittoa sekä runonlausuntaa. Essi hoiti omat "vastuutehtävänsä" oikein mallikkaasti, Varpu sen sijaan oli päivän jäljiltä jo aika uuvuksissa, eikä oikein jaksanut innostua musisoinnista. Kymmenen minuutin jälkeen kuopus käpertyi jalkojeni juureen tuskaisena kiehnäämään: "Eikö täällä saada mitään syötävää?"

Varpun iloksi esittävän taiteen jälkeen olikin vuorossa makkaranpaistoa - eikä aikaakaan kun ilme kirkastui! Makkaroiden ja mehun voimistamina siirryttiin sitten päiväkodin pihalle rakennetulle liikuntarastiradalle, joka laittoi vauhtia niin lapsiin kuin vanhempiinkin. Ohjelmassa oli mm. estejuoksua, sanomalehtitötterömiekkailua ja kottikärrykävelyä. Essin ja Varpun suosikkirasti oli saippuakuplahippa: äiti puhalsi saippuakuplia, jotka tuulessa lähtivät kovaa vauhtia karkuun. Lasten tehtävä oli kerätä pisteitä juoksemalla kuplia kiinni. Miten ei ole koskaan omalla pihalla tuollaista hauskuutta tullut keksittyä...? No, nytpä voimme korjata vahingon ensi tilassa, kun joku fiksu on ensin tuon innovaation ehtinyt meidän puolestamme tehdä. Saippualiuosta sekoittelemaan, mars!

St. Louis, ulkona tuulee

Ei tullut ulkoilupäivästä mitään. Täällä satoi vettä koko aamupäivän ja ilmankosteus muistuttaa nyt kasvihuonetta.

Äsken televisiossa varoitettiin lähialueella pyörivästä trombista (engl. tornado). Ei kovin kaukana, vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä... (Hotellimme sijaitsee Maryland Heights-nimisessä kaupungissa, trombi pyörii tuolla Edwardsvillen suunnalla.)

St. Louis, viikonloppu turistina

Santa Claran työkaverimme hyppäsivät perjantai-iltana lentokoneeseen ja palasivat perheidensä luo Kaliforniaan viikonlopun viettoon. Meiltä kyseinen temppu ei suuren välimatkan vuoksi oikein onnistu, joten jäimme tänne ihmettelemään miten viikonloppuna voisi aikaansa kuluttaa.

Kuten aiemmin mainitsin, tällä kertaa oli tarkoitus mennä katsomaan kuinka Budweiseria ja muita Anheuser-Busch-panimon oluita valmistetaan. Koska tämä oli matkamme tärkein kohokohta, suuntasimme heti lauantaina aamupäivällä St. Louisin ytimeen, panimokiertueelle.

150 vuotta vanha panimoalue on melkein kuin oma kaupunkinsa teineen ja rakennuksineen. Onpa alueella aiemmin toiminut koulukin panimotyöntekijöiden lapsille. Jokaiselle työvaiheelle löytyy oma iso rakennuksensa ja alueella on myös hevostalli, jossa majailee kuuluisia Budweiser-clydesdalenhevosia.

Kiertue päättyi ravintolaan, jossa jokainen sai maistaa haluamaansa kahta olutta. Määrää on pienennetty aivan viime vuosina, aiemmin rajaa ei ollut. Hassuna yhteensattumana viereiseen pöytään oli eksynyt Suomesta sälli, joka oli menossa tuttavaperheensä häihin St. Louisisiin. No, mikäs siinä oli rupatellessa niitä näitä kotoisalla suomenkielellä.

Paheet olivat selvästi päivän teema, joten panimolta matkamme jatkui hotellimme lähellä olevaan kasinoon tutustumaan värikkäiden valojen, metelin ja tupakansavun ihmeelliseen maailmaan. Aluksi en meinannut päästä sisään koska suomalainen ajokortti ei kelvannut henkilöpaperiksi. Ilmeisesti näytin turvamiehen mielestä alle 21-vuotiaalta. Otin sen kohteliaisuutena... Passi oli onneksi autossa mukana ja sen avulla portit aukenivat.

Uhkapelaamista en ole koskaan pitänyt minään kummoisena viihteenä, joten kauaa emme kasinossa jaksaneet pyöriä. Yhteensä kaksi dollaria sain kulumaan hedelmäpeliin ja videopokeriin. Työkaverini Jouni selvisi yhden dollarin menetyksellä.

Sunnuntaiksi otimme tehtäväksemme pienen autoajelun noin 130 kilometrin päässä olevaan Hannibalin kaupunkiin. Kyseinen kaupunki on kuuluisa siitä, että amerikkalainen kirjailija Mark Twain on viettänyt lapsuusaikansa siellä. Hannibalin paikkoja ja henkilöitä Twain onkin hyödyntänyt tarinoissaan.

Nyt täytyy nolona tunnustaa, etten ole lukenut yhtäkään Mark Twainin kirjaa tai novellia... Mark Twainin lapsuudenkoti oli kunnostettu museoksi ja oli paikkana kyllä ihan mielenkiintoinen, vaikkei tarinoita tuntisikaan.

 

Ei St. Louisin reissua ilman hassunnäköisiä eläimiä... Museon vieressä olevalla kävelykadulla oli jonkinlaiset markkinat ja läheinen Starlight Alpaca Ranch oli tuonut sinne näytille muutaman parturoidun Alpakan, miniversioita laamasta. Ranchilla noita vempaimia laiduntaa lähemmäs sata.

Hannibalin keskustasta suuntasimme kohti matkan kohokohtaa, Mark Twainin luolastoa. Kyseinen nähtävyys käsittää useita kilometrejä luonnonmuovaamaa luolaverkostoa kymmenien metrien syvyydessä vuoren sisällä.

Oppaan johdolla menimme luolaan varta vasten rakennetusta sisäänkäynnistä. (Alkuperäinen sisäänkäynti näkyy yllä olevan kuvan yläreunassa laudoilla suljettuna ja alakuvassa valonkajastuksena.)

Luolasto oli mielenkiintoinen nähtävyys, mutta ahtaan paikan kammoa potevien ei sinne kannata mennä. Luola oli kapeimmillaan juuri ja juuri ihmisen kuljettavissa. Luolastossa oli paljon Mark Twainin kertomuksista tuttuja paikkoja ja opas osasi kertoa niistä mielenkiintoisesti. Myös juna- ja pankkiryöstäjä Jesse Jamesin kerrotaan lymyilleen joukkionsa kanssa siellä.

Viikonloppu alkaa nyt olla takanapäin, mutta myös huomenna on paikallinen Memorial Day-pyhäpäivä. Sen ajattelimme viettää Missouri-St. Louis-yliopiston vuosittain järjestettävällä Gypsy Caravan-kirpputorilla.

Veckoslut i Vasa - roligt och soligt

Iloinen reissuviikonloppu takana, käväisimme jälleen Vaasassa Paulan ja Jarkon vieraanvaraisuutta hyväksikäyttämässä. Matkanjohtajan ajatus tökkii tällä hetkellä siinä määrin, että kääräistäänpä raportti pikkuruiseksi kuvakollaasiksi (puhelimella otettujen kuvien surkeaa laatuaa pahoitellen) mieluummin kuin yritetään tuottaa vähänkään järjellistä tekstiä...

Menomatkalla junassa Essi bongasi oven viereisestä väliköstä mielenkiintoisen tarran. "Miksi tässä ei saa juoda kahvia?"

Perille selviydyttyämme pääsimme hetimiten nauttimaan Jarkon loihtimaa mainiota ruokaa. Sen jälkeen olikin kiire päästä tutustumaan paikallisten leikkipuistojen tarjontaan. Ensimmäisestä löytyi kiintoisa suihkulähde:

... ja seuraavasta jännittävä kieputinhärpäkkä. Vähän niin kuin yhden hengen karuselli, mutta ei sinne päinkään. Vielä kun keksisi, miten tämän saa pysähtymään... Miksei Lempäälän puistoissa ole tämmöisiä?

Iltatoimiajan koittaessa Jarkko jätettiin tylysti viettämään survival-leiriä kolmen tättähäärän kanssa, äitisisarukset lähtivät kulttuuria harrastamaan. Luulimme olevamme ajoissa liikkeellä, mutta edellämme tungeksikin jo jokunen sata metriä muita innokkaita. King's Singersin konsertti veti kirkon ääriään myöten täyteen.

Aamulenkillä tänään tein kiintoisan havainnon - Wärtsilän logon tehdashallin seinässä:

... ja toisen samanmoisen omassa jalassani:

Ja vielä lisää aurinkoisia puistofiilistelykuvia. Pillimehulla piloille hemmotellut:

Kotimatkaa olimme ehtineet tehdä ehkä Laihian kohdalle, kun Varpu jo ehätti kysymään: "Koska me mennään taas Vaasaan?" :o)

Säilytetään mieluiten ulkoilmassa

Lienee tuhoon tuomittua olla koputtamatta puuta, jos ihan näin julkisesti meinaa ryhtyä retostelemaan, että kohtuullisen kivasti on täällä kotirintamalla toistaiseksi selviydytty. (Totuuden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että tänään kävimme Amurissa mummun ruokittavana sekä juoksulenkkivieroitusoireita lievittämässä...) Paljolti on päivien sujuvuudesta kiittäminen keväisiä kelejä, jotka saavat ajan kulumaan lennokkaasti pihapuuhissa. Iltapäivisin, kun olemme kotiutuneet päiväkodista, mummulasta tai milloin mistäkin, ovat lapset oletusarvoisesti halunneet jäädä hiekkalaatikon kupeeseen touhuamaan. Tuossa ajanvietteessä on mielestäni jotakin niin ihanan alkukantaista, aitoa ja konstailematonta tyytyväisyyttä, että enpä ole juuri raaskinut kiirehtiä sisälle komentamisen kanssa. Tuo on juurikin niitä aktiviteetteja, mitä omasta lapsuudestaankin parhaiten muistaa: loputtomia hiekkalaatikkoaskareita, nurmikolla alamäkeen kierimistä, auringonpaistetta, välillä kuralillinkiä. Lystiä niin, ettei mitään määrää!

Illat ovatkin sitten olleet kohtalaisen suoraviivaisia. Iltatoimiajan kynnyksellä itsensä väsyksiin puuhastelleet hiekkaotukset on voinut kohtuullisen vaivattomasti kantaa pihalta suoraan kylpyhuoneeseen, kuoria päältä vaatteet pyykkikoneeseen ja sitten suihkutella pölypilven alta esille puhtaat tyttölapset. Tämän jälkeen kun kiskotaan yöpaidat päälle ja täytetään nälkäiset vatsat, ei samantien koittava nukkumaanmenoaika juuri vastalauseita aiheuta. Kerrassaan toimiva konsepti!

Tänään oli aurinko virkavapaalla, mutta sijaisuutta tehneet sadepilvet eivät haitanneet menoa laisinkaan - ennemminkin ehkä päinvastoin. Joku on tuonut taloyhtiön leikkipaikalle viimeisiään vetelevän puutarhapöydän, jonka keskellä on reikä. Pöydän alle tehtiin nyt keittiö, jonka katossa oli vesihana. Essi kävi välillä "päästämässä vettä hanasta" ja Varpu oli alhaalla vastaan ottamassa. Hauskaa oli pikkukokeilla ja tuloksena sen seitsemää sorttia:

  

St. Louis, 8-0

Täällä St. Louisin alueella on runsaasti kasinoita, ainakin kaksi tai kolme viiden minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme. Kävimme tänään syömässä eräässä niistä. Pelaamaan emme rohjenneet, matkakassa olisi ollut vaarassa.

Missourissa kasinoita sai alunperin olla ainoastaan jokilaivoissa joita ohjaa valtuutettu kapteeni. Vähitellen lainsäädäntöä höllennettiin niin, ettei laivan varsinaisesti tarvitse olla joessa vaan ainoastaan riittävän lähellä sitä. Lisäksi sallittiin se, että vain itse pelialue kelluu vedessä, muu osa kasinosta sai olla maalla. Tästä johtuen "laivat" ovat nykyään paremminkin kasinohotelleita, joita ei päällepäin erota tavallisista hotellirakennuksista, mutta joki on tuotu sopivalla sivuhaaralla kelluvan pelialueen alle... Kaikkea se amerikkalainen keksii!

Teemu

Äiti: "Mitä luetaan iltasaduksi tänään? Luetaanko joku niistä kirjoista, mitä kirjastosta lainattiin?"

Varpu: "Joo! Luetaan se... se... se, missä oli se poika pienenä."

Äiti: "Se Teemu-kirjako?"

Varpu: "Joo, Teemu. Mikä sen Teemun nimi on?"

Äiti: "Teemun nimi on Teemu."

Varpu: "Mutta mikä sen Teemun etunimi on?"

Äiti: "Teemun etunimi on juuri se Teemu."

Varpu: "Mikä Teemun takanimi on?"

K-kertomus keskiviikkoaatosta

Kävimme kirjastossa. Kauan kesti kävelymatka: kukkia ja keppejä kuului kerätä, kuten kivet ja kuljeksivat koirat kalkyloida. Kokeilipa kuopus kepinnokalla kakkakasaakin. Kotimatkalla kuljimme kiipeilytelineen kautta.

Kotona kävi kutsu kylpyyn. Kukapa kehtaisi kieltäytyä? Kylvetetyt kullannuput kiskoivat kiltisti kaurapuuron, kohta kirjallisuutta kuunneltuaan kellahtivat koisimaan. Kotihengettärellä kylläkin kesti kotvasen kaaosta kitkiessä: kylpylelujen keruuta, keittiöpuuhia, kuteita koneesta kuivaustelineelle... Kohtapuoliin kai kerkiäisi köllöttelemäänkin?

Työmatkaorpo

Iltapäivällä ajelimme mummulasta kohti kotia ja suunnittelimme ensi viikonlopuksi visiittiä Vaasaan. Ajatus lähti versomaan vähän pidemmällekin:

Essi: "Oikeastaan olisi ihan kiva, jos Jarkko ja Joel muuttaisivat meidän perheeseen. Olisi niin kiva, jos voitaisiin leikkiä Joelin kanssa joka päivä."

Äiti: "Mutta entäs Paula sitten?"

Essi: "Paula voisi jäädä sinne Vaasaan yksikseen asumaan, en mä siitä niin välitä. Mutta Jarkosta mä tykkään ja Jarkko vois kyllä muuttaa meille Joelin kanssa."

Äiti: "Minkä takia Jarkko on kivempi kuin Paula?"

Essi: "Jarkolla on niin ihana ääni. Sitä on parempi kuunnella kuin Paulaa."

St. Louis, taas mennään

Ei sitten yksi kerta riittänytkään kaikkien asioiden selvittämiseen St. Louisissa. Koska kyseinen toimipaikka menee lopullisesti kiinni kesäkuun lopussa, piti vielä ennen sitä lähteä uudelle visiitille. No mikäs siinä, Anheuser-Busch-tehdaskiertue jäikin viime kerralla kokematta...

Viekää tuhkatkin pesästä - hiekkalaatikolle

Aamupäivällä Essi oli lähdössä pihaan leikkimään. Kesken pukemisen tuli kuitenkin pakottava tarve mennä lastenhuoneen laatikoita penkomaan:

Äiti: "Hei Essi, sullahan jäi pukeminen ihan kesken. Mitä sä nyt rupesit hakemaan?"

Essi: "Mä vaan katselen, löytyiskö täältä mitään ulosottokelpoisia leluja..."

Essin nimipäivä

Tänään on juhlistettu Essin nimipäivää useammallakin taholla. Tässä vaiheessa, kun tavoitteenamme on hankkiutua mahdollisimman tehokkaasti kaikesta irtotavarasta eroon, emme edes ryhtyneet miettimään mitään konkreettista lahjaa juhlakalulle, vaan kaavailimme jonkinlaista erikoisajanvietettä päivän kunniaksi. Siinä mielessä tilanne hoitui oikein näppärästi, että Essi itse ei aamulla edes koko nimipäivää, vaikka oli sitä alkuviikosta jo vähän mietiskellytkin ja öitä lauantaihin laskenut. Kun lounasruoka oli syöty ja Varpu menossa päiväunille, kerroin, että kohta on luvassa yllätys. Varpu ja Jussi jäivät kotiin päivälepotuokiota viettämään, me lähdimme kaksissa naisin kohti bussipysäkkiä ja "salaista seikkailua".

Salainen seikkailu odotti Tampereen Siperiassa, jossa oli tänään Mahdollisuuksien tori-teemapäivä. Päätähtäimenämme tuolla oli Luontoliiton lapsille järjestämä rastirata, joka kuljetti meitä pitkin Finlaysonin maisemia. Tehtävärasteilta löytyi askartelua, labyrinttitehtävä, haistelua, maistelua ym... Rastiradan suoritettuamme vilkuilimme Mahdollisuuksien torin muuta tarjontaa, saldona oli yksi ilmapallo sekä muutama tarra. Tämän jälkeen oli edessä retkemme kohokohta: Essi on pitkään toivonut pääsevänsä käymään ravintolassa ja ulkona syöminen toki istui nimipäivän juhlistamiseen kuin nenä päähän. Toisaalta taka-ajatuksena oli myös samalla vähän testata, miten viime viikkojen tehokuuri pöytätapojen opiskelussa on mennyt perille tositilannetta silmällä pitäen... Suuntasimme siis Siperian Speakeasyyn. Ravintolavisiitti sujui kaiken kaikkiaan ihan mukavasti, söimme kanaa rattoisasti jutustellen kuin fiksut ihmiset ainakin. Hienoa huomata, että ainakin halutessaan Essi osaa käyttäytyä mallikelpoisesti :o)

Ruoan jälkeen oli aika lähteä vähitellen kohti kotia. Koska bussin lähtöön oli vielä rutkasti aikaa, kävelimme odotellessamme Laukontorin satamaan laivoja katselemaan. Kaupungilla kuljeskellessamme Essi mahtoi herättää hilpeällä olemuksellaan huomiota kanssaihmisissä: kädessä heilui kultaakin kalliimpi Keskustan ilmapallo, selässä rastiradalla askarrellut riemunkirjavat siivet.

Kotiin päästyämme Jussi ja Varpu tekivät juuri lähtöä Tarjan luo mikrotukikäynnille. Essi oli hyvillään ehdittyään juuri parahiksi joukon jatkoksi, joskin lähdön hetkeä mustensi Keskustapallon traaginen karkaaminen kirjaimellisesti taivaan tuuliin... Tarjan luona nimipäivän juhlinta sai jatkoa jäätelön ja "masaliisojen" (tämä on kyllä ehdottomasti yksi lystikkäimmistä ilmauksista, mitä ikinään olen millekään leivonnaiselle kuullut) merkeissä.

Iltatoimien jälkeen oli vielä sokerina pohjalla isomummulta tulleen postipaketin avaaminen. Suuret kiitokset! Kuten aina, upeat kortit (Varpu sai omansa myös) veivät lähetyksestä suurimman huomion. Päivänsankarin vähintäänkin haltioitunut huokaus: "Kimaltavia kukkia ja perhosia... Ja tää kissan kilikello... Voi että, kun ihanaa!" osui kyllä naulan kantaan.

Keltanokka

Tänään haisteltiin voikukkia:

Funktionaaliset

Essi penkoi keittiön "Funktionaaliset"-laatikkoa, siis sitä mistä löytyvät esim. vispilät, lastat, kauhat jne...

Essi: "Voisinko mä ottaa täältä jonkun, jonkun, ... tuota, jonkun kaulimen vaikka?"

Äiti: "Mihin kaulinta tarvitaan?"

Essi: "Mä aattelin tappaa ton kärpäsen..."

Arkipäivän ylellisyyttä

Tiedättekö, mikä on arkipäivän ylellisyyttä? Ainakin se, kun saa tyynessä, hiirenkorvanvihreässä aamussa polkea kohti puiden takaa kipuavaa aurinkoa ennen kuin aamuliikenteen sesonkiaika on ehtinyt alkaa. Käydä lämpimässä suihkussa sulattamassa ajoviiman kohmettamat varpaansa. Siemaista kupillinen kaakaota työmaalla kaikessa hiljaisuudessa, seurana vain serverihuoneen humina.

Hyvää huomenta, uusi tiistai. Täältä tullaan!

Äitienpäivääkin vietettiin

Näin jälkikäteen pientä raporttia eilisestä äitienpäivästä... Hellän aamuherätyksen kylkiäisenä sain lasten askartelemat kortit ja Essi lausui iloisen äitienpäivärunon. Päiväkodissa lapset olivat tehneet lahjaksi salaatinkastiketta, joka oli pakattu kauniisti koristeltuihin purkkeihin. Tämä oli mielestäni aivan loistava lahja: lapsilla oli varmasti ollut hauskaa ja opettavaista, kun olivat kastiketta rakennelleet ja lisäksi lahja oli ilahduttavan käyttökelpoinen (verraten esim. niihin kötöstyksiin, mitä muistan itse päiväkodissa ja koulussa äitienpäivän alla väkerrelleeni...)

Jussilta sain lahjaksi hupaisan "Stressi-Paulin", käteen sopivan kumisen rutisteluotuksen, johon sopii aggressioitaan huonon hetken tullen purkaa ;o) Lisäksi sain uudet ladattavat AAA-akut MP3-soittimen virkistykseksi, joita pitikin päästä hetimiten testaamaan. Hyväksi havaitsin - ainakin ensimmäinen koeistamani kappale riitti ihan hienosti päivän 30 km:n lynkyttelyn ajaksi. Taas kelpaa musiikin vauhdittamana hypellä pitkin niittyjä ja vainioita...

Iltapäivällä lähdimme tervehtimään Amurin mummua. Porin mummu ja Helsingin isomummu saivat omat tervehdyksensä tällä kertaa välikäsien kautta. Odottakaahan vain, Mäntyluoto ja Kannelmäki - kyllä me täältä vielä jokusen viikon kuluessa ihan elävinä itseinämmekin paikalle ehätämme!

Mielestäni äitienpäivän ehdottomasti parasta antia oli rajoittamaton ulkoilukiintiö. Koska aamun Leppis-puistoretki ja kolmen tunnin päivälenkki eivät tuntuneet alkuunkaan riittävältä raitisilma-annokselta, lähdin vielä illan suussa kevyelle parin tunnin pyöräily-kävely-duathlonille. Kerrassaan iloinen liikuntapäivä, siis. Ja palkitsevana pisteenä i:n päällä se ihana tunne, kun illalla saa kellahtaa omaan sänkyyn "terveesti väsyneenä" - ja herätä aamulla ilahtuen siitä ajatuksesta, miten ylellisen laadukasta unta onkaan saanut nauttia, ihan kokonaisen yön. Merkillisiä ovat huonounisen huvit!

Viisivuotiaiden kiihkeää yhteiseloa

Viime marraskuun Italian reissulta toin Essille tuliaisena punaisen trikooasun, jonka paidan somisteena on leivosten ja karamellien kuvilla koristeltu kaarroke:

Viime päivinä Essi on leikkinyt pihalla intensiivisesti naapurin Alexin kanssa, joka on hyvin saman ikäinen. Tänään Essi oli pihaleikkien jälkeen hieman tuohtunut:

"Alex pyysi, etten mä laittaisi enää ikinä päälleni sitä Italiasta tuotua paitaa."

Äiti: "Mikä vika siinä paidassa on?"

Essi: "Alex sanoi, että jos se vielä kerrankin näkee mut siinä paidassa, se syö sen mun päältäni."

Kalastaja

Varpu pelailee tyytyväisenä joululahjaksi saamaansa kalapeliä olohuoneen lattialla.

Varpu: "Mä olen taitava kalapelin pelaaja. Musta tulee isona kalastaja. Tai poliisi, tai siivooja. Tai ilkeä. Joku tahansa."
Isä: "Miksi ilkeä?"
Varpu: ... "No mä vaan hassuttelin!"

Murhetta Timo-vaarin puolesta

Jussi jutteli tänään puhelimessa äitinsä kanssa ja puhelun jälkeen käytiin läpi kuulumisten ydinkohtia:

Johanna: "Mitä Porin mummulle kuului?"

Jussi: "Aino oli kuollut. Ihan yllättäen tässä vähän aikaa sitten. Muutaman vuoden alle kahdeksankymmenen, mutta periaatteessa ihan terve, että siinä mielessä odottamaton juttu."

Essi: "Ai kuka Aino?"

Jussi: "Porin mummun isän, Timo-vaarin, vaimo."

Essi: "Mutta kuinka se Timo-vaari nyt pärjää? Kai se jonkun toisen kanssa voi vielä mennä naimisiin? Eihän se muuten voi hankkia lisää lapsiakaan?"

Ilkeiden varkaiden torjuntaa

Äiti: "Varpu hei, miksi vessan ovi on lukossa?"

Varpu: "Kun mä en halua, että tänne tulee varkaita sillä aikaa, kun mä olen potalla. Ei ole kiva, jos joku ilkeä tulee tänne ja vie kaikki meidän tavarat johonkin hukkakaappiin."

Harjat ahkerina heilumaan!

On tullut aika kuoria terassi talviteloilta, joten tänään kaivoimme esiin kaikki liikenevät harjat ja ryhdyimme kuurauspuuhiin. Lapset olivat aivan intoa täynnä, koko Myllykolu raikui puuhakkaista yhteishengen lietsontahuudoista: "Nyt harjat ahkerina heilumaan!" "Nyt tehdään terassille oikein kunnon hammaspesu!" "Harjaa, äiti, tosi huolella, että saadaan terassi tosi puhtaaksi!"

Jossakin vaiheessa toimintamme pisti iloluontoisuudessaan jopa ulkopuolisenkin silmään. Naapurin Sonja, 5 v, tuli silmät innosta kiiluen kysymään, pääseekö hänkin mukaan. Hauskaa oli - tehokkaita apulaisia nuo pikkuihmiset :o) Tomeraa harjankäyttöä, etten sanoisi. Kyllä nyt kelpaa kantaa pöytä ja tuolitkin varaston uumenista...

Missäs sitä oikein on luuhattu?

Päivää, rakkaat ystävämme, päivää jälleen! Nyt on reissusta kotiuduttu, joten lienee pienen raportoinnin aika. Missä käytiin ja mitä siellä tapahtuikaan...?

Keskiviikkona, vappuaaton aattona lensimme siis Pirkkalasta Bergamoon, Milanon kupeeseen, jossa otimme allemme pikkunäppärän Fiat Qubon. Sen vauhdittamana suunnistimme kohti ensimmäistä tukikohtaamme, pikkuruista Salòn kaupunkia Gardajärven lounaisrannalla. Hotellille lopulta löydettyämme oli ilta jo pitkällä ja pää olisi mieluusti kellistynyt jo tyynylle, mutta nälkäiset vatsat olivat toista mieltä. Lähdimme siis vielä pienelle iltakävelylle kaupungin autioille rantakujille ja pienen etsiskelyn jälkeen löysimmekin kerrassaan herttaisen lämminhenkisen ruokapaikan, jonne hotellin vastaanottosetä oli meidät neuvonut.

Jussin eteen kannettiin annos pastaa kera merenelävien. Haarukan ja lusikan oikeaoppinen käyttö herätti aluksi hieman hämmennystä, mutta onneksi palveluun kuului myös kaulalle asennettu roiskeläppä:

Seuraavana aamuna jatkoimme rantamaisemissa kävelyä paremmassa valaistuksessa. Ei ollenkaan hassummat näköalat:

Aamupäiväkävelyn jälkeen ajatus jäätelöistä ja cappuccinoista rannan kahvilassa tuntui houkuttelevalta. Italialaisilla tuo jäätelökulttuuri on kyllä aivan omaa luokkaansa...

Ja matka jatkui Gardajärven länsireunaa pitkin kohti pohjoista. Ajelimme lomalaisille soveliasta kiireettömyyttä noudatellen, pysähtyen välillä ihmettelemään rannan pikkukyliä, kallioleikkauksia, sisiliskoja, milloin mitäkin... Rauman gielen daidosil lähededdi derveissi berseesd:

Iltapäivällä saavuimme seuraavaan majapaikkaamme, Gardajärven pohjoiskärjen Riva del Gardaan. Paikallisen Lidlin tarjontaa kartoittaessamme bongasimme juomaosaston syövereistä vaatimattomasti 95-prosenttista Buon Gustoa. Ennemmin tuon olisi ehkä laittanut siivousvälineiden tai haavanpuhdistustarpeiden joukkoon:

Hotellista sai vapaasti lainata polkupyöriä, joten päätimme alkuillasta lähteä tutustumaan lähiympäristöön satuloiden selässä. Tällaiset näkymät aukesivat Rivan rannoilta:

Vapun päivänä otimme jälleen allemme polkupyörät ja suuntasimme 15 km:n päässä sijaitsevaan Malcesinen kaupunkiin. Malcesinesta siirryimme kaapelivaunun kyydissä vuoren rinnettä 1750 metriä ylemmäs. Löytyi vaihteeksi luntakin:

Lauantaina ajelimme järven itärantaa eteläkärkeen ja sieltä takaisin Bergamoon, jossa vietimme reissumme viimeisen yön. Gardajärven eteläranta oli rauhallisen pohjoispuolen jälkeen kuin eri maata: kaoottisia ruuhkia ja tekemällä tehtyjä turistirysiä, joista aiemmin kokemamme aitous ja ystävällisyys oli valitettavan kaukana. Älkäämme siis niihin paneutuko sen yksityiskohtaisemmin...

Summa summarum, todella antoisa ja rentouttava reissu meillä. Kauniita maisemia ja aurinkoista irtiottoa arjesta lähdimme hakemaan ja niitähän todella saimme. Jäätelö maistuu kielellä vieläkin :o)