Naapurin poikien autotallissa

Erinäisissä nimikilpifirmoissa uusia lasertyöstäjiä kouluttamassa on viimeisen puolen vuoden aikana tullut reissattua pitkin mannerta jo jokusiakin kertoja. Tämän viikon ohjelmassa oli jälleen saman repertuaarin läpivienti, mutta asiakas oli tällä kertaa piristävä poikkeus.

Ensinnäkin siinä mielessä, että asiakas löytyi tällä kertaa ihan naapurista - eipä tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan. Toisekseen Willow Garagen tuotantotilat olivat sinänsä näkemisen arvoiset: kylttien ja etikettien asemesta linjasto suoltaakin jotakin ihan muuta - hauskempaa ja high-techimpää:

Toivottavasti Willow Garagen pojat pitävät uudesta laserlelustaan! Kelvannee sen vauhdittamana uusia robottiprotoja kyhäillä?

Lukutoukka

"Poikaystävä" Brandon tuntee Essin maun ilmeisen hyvin ja antoi viime viikonloppuna syntymäpäivälahjaksi lahjakortin kirjakauppaan. Viikon verran ehti ostovoima poltella taskussa, mutta eilisen hammastarkastuksen jälkeen päätimme palkita itsemme kirjakauppareissulla ja suuntasimme paikalliseen Barnes & Nobleen.

Valinnan vaikeuden äärellä vierähti tovi jos toinenkin, mutta Berenstain Bears:in ja Diary of a Wimpy Kid:in löydettyä tiensä ostoskoriin oli shoppailuvietti tyydytetty ja kiire päästä kotiin lukemaan.

Iltayhdeksältä malttoi Essi lopulta sammuttaa lukulamppunsa, mutta ennen nukahtamista hiipi vielä olohuoneeseen raportoimaan: "Hyvää yötä. Mä pääsin jo sivulle 139 asti! Ja arvaa mikä on kaikkein ihaninta? Mun käsissäni tuntuu vieläkin se kirjakaupan tuoksu."

Anteeksi kuinka? Jaa mitä?

Nyt on koko perhe syynätty vähintäänkin perusteellisesti. Green card-hakuprosessi on siinä vaiheessa, jossa hakijat käyvät valtuutetun lääkärin luona terveystarkastuksessa ja tutkimushan kattaa suunnilleen kaiken mahdollisen. Ihan vähän harmaita hiuksia on tämän koneiston läpi käyminen aiheuttanut - tarkastusta ennen sai toki tehdä mittavat määrät paperitöitä ja jännitys huipentui siihen, kelpuuttaako tohtori Tampereen kaupungin hyvinvointipalvelujen arkistosta varta vasten metsästetyn hienonhienon rokotustodistuksen:

Jo vain kelpuutti! Suuret kiitokset vaivannäöstä Tampereen tukijoukoille - ihan suotta murehdimme kielikynnystä tässä kohtaa =)

Koko perhe pääsee läpikäymään myös aina yhtä jännittävän TB-testirumban. Jussi kävi koeistettavana jo viime viikolla ja sai lopulta puhtaat paperit keuhkoröntgenin jälkeen. (Meillä rokotetuilla kun testi näyttää lähes poikkeuksetta positiivista.) Me tytöt kävimme piikitettävinä tänään ja ylihuomenna saamme mennä mitattaviksi käsivarsiin nousseiden pattiemme kanssa.

Illalla kotona piti vielä varmistaa asian ydin:

Varpu: "Mistä se lääkäri tietää sen, olenko mä tuplakuuro?"

Äiti: "Miten niin?"

Varpu: "Miten se lääkäri näkee mun kädestäni olenko mä tuplakuuro?"

Äiti: "Nyt en ihan ymmärtänyt, mitä tarkoitit? Miten lääkäri näkee kädestä oletko sä... mitä?"

Varpu: "Tuplakuuro! Olenko mä tuplakuuro?!?! Ja mistä se lääkäri sen tietää?"

Äiti: "Siis hetkinen...? Olenkohan mä nyt se kuuro?"

Essi (seuraa huvittuneena vierestä): "Varpu, se sana oli tuberkuloosi..."

Essi 8 v

Essin toivomuksena oli juhlistaa kahdeksanvuotispäivää jo entuudestaan tutussa Pump It Up-puuhapuistossa. (Hyvä niin, sillä viiden päivän yh-rupeaman tehnyt perheenisä ja lauantaiaamuna puoli kolmen aikaan Ohio-Missouri-Kansas-tourneelta kotiutunut äiti eivät ihan riemusta kiljuen olisi ryhtyneet isännöimään lastenkutsuja kotosalla...) Vietimme siis syntymäpäiviä stressittömällä kaavalla, aamupäivän köllöttelimme kiireettömästi kotosalla ja nautimme iloisesta jälleennäkemisestä.

Iltapäiväksi suuntasimme Milpitasin Pump It Up-puistoon ja otimme ilon irti kokonaisvaltaisesta riekkumisesta, seuranamme kymmenkunta Essin koulu- ja iltapäiväkerhokaveria. Hauskanpitoon ei onneksi ollut ikärajaa - tylsää tätä olisi ollut jäädä sivusta katsomaan.

Puolitoista tuntia energiaa purettuaan oli juhlaväki jo melko rauhallista. Pizzaa ja täytekakkua mutusteltiinkin sitten jokseenkin hartaudella...

Varsin kokonaisvaltaiset kahdeksanvuotisjuhlat - sankari perheineen on tyytyväinen ja ehkä ihan vähän väsynyt.

Kansalaisvelvollisuus täytetty

Vaaliuurnat vierailivat kaliforniansuomalaisten luona Santa Clarassa viime viikonloppuna. Mekin suuntasimme lauantaina kansalaisvelvollisuuttamme täyttämään. Herttaiset vaalitoimitsijat olivat huolehtineet siitä, että äänestystapahtumasta jäi hyvä maku suuhun — paikalla pistäytyneille kun tarjottiin Fazerin sinistä ja salmiakkia.

Tilanne oli erityisen iloinen yllätys lapsille, jotka etukäteen vähän vastustelivat lähtöä. Paikan päällä Essi ilahtui useampaan otteeseen (muutenkin kuin siitä Fazerin sinisestä): "Täällähän on ikkunassa ihan suomenkielistä tekstiä!" (Presidentinvaalit) "Ajattele, täällä on ainakin kymmenen ihmistä ja ihan kaikki puhuu suomea!"

Parkkipaikalla pääsimme vielä hihittelemään isänmaallisessa hengessä räätälöidyille rekisterikilville:

Tiikeripalkinto

Laurelwoodin koulu jakaa aika ajoin Tiger Award:in, kunniamaininnan yritteliäisyydessä ja reippaudessa kunnostautuneille oppilaille. Selvennyksenä mainittakoon, että tiikeri on Laurelwoodin maskotti, josta syystä "papukaijamerkki" on nimetty kyseisen petoeläimen mukaan.

Eilen sähköpostiin kolahti Miss Casellinilta ilahduttava kutsu tulla seuraamaan eskarilaisten tiikeriseremoniaa keskiviikkona - kuitenkaan hiiskumatta mitään Varpulle, joka saisi käydä tuolloin pokkaamassa kunniakirjansa. Tämän päivän lounastauosta kehkeytyikin varsin hellyttävä kokemus...

Itse seremonia sujui ilmeisen hämmennyksen vallassa ja kunniakansalaiset olivat melkein pelottavan totisen näköisiä... Hetkeä myöhemmin onnistui pieni tiikeri sentään vähän hymyilemäänkin:

Perusteltu pinkki

Varpu: "Mä olen vaihtanut mun lempiväriä vain kerran mun elämäni aikana?"

Äiti: "Niinkö? Miksi lempiväri vaihtui?"

Varpu: "Ennen mun lempiväri oli vihreä, mutta sitten kun mä ymmärsin, että feel green tarkoittaa sitä, että on tosi paha olo, niin mä en enää tykännyt siitä."

Äiti: "Mikä sun lempiväri nyt on?"

Varpu: "Pinkki."

Äiti: "Miksi juuri pinkki?"

Varpu: "Kun mä mietin sitä, että kaikilla mun kavereilla täällä on mustat hiukset ja mulla on vaaleat. Ja niiden silmät on ruskeat, mulla taas siniset. Ja kaikkien mun kavereiden iho on ruskea, mutta mun iho on ihan vaalea. Niin mä ajattelin, että olisi kiva, jos edes meidän lempivärit olisi matching."

Phineas and Ferb

Viikonloppuaamuisin, kun Johanna on juoksemassa aamulenkkiään ja minä vetelen vielä hirsiä, Essi ja Varpu ovat saaneet katsella tietokoneella piirrettyjä. Tyttöjen suosikiksi on viime viikkojen aikana noussut hauska Phineas and Ferb-piirrossarja (suomeksi "Finias ja Ferb"). Kun Johanna kuuli radiosta mainoksen, jossa kerrottiin että San Josen Civil Auditoriumiin tulisi aiheesta teatterimusikaali, oli se tottakai nähtävä.

Eilen sitten kävimme katsomassa esityksen ja se olikin aika elämys. Musikaalissa oli taitavasti nivottu yhteen piirrosanimaatio ja elävät hahmot. Taustalle heijastetulla valkokankaalla olevat hahmot olivat sulavassa vuorovaikutuksessa etualan näyttelijöiden kanssa. Mukaan oli mahdutettu taistelukohtauskin, jossa ilkeä tohtori Doofenshmirtz ("Tollontyö" suomeksi) ja vesinokkaeläin Perry taistelivat välillä piirroshahmoina valkokankaalla, välillä elävinä näyttämöllä, vaihdellen paikkaa loistavasti ajoitettuina.

Essi oli aluksi vähän huolissaan, etteivät näyttelijät näyttäneet oikeilta sarjan hahmoilta, mutta vähitellen epäilykset hälvenivät. Kun yhdessä vaiheessa näyttelijät heittivät yleisön joukkoon rantapallon kokoisia "golf"-palloja, olivat Essi ja Varpu molemmat harmissaan, etteivät pallot ehtineet meidän penkkirivillemme asti.

Sarjan huumori on aikuisillekin sopivaa ja musiikkikappaleet mukaansatempaavia. Varsin mukava lauantai, kaikenkaikkiaan!

Teetä ja sympatiaa

Essi: "Voidaanko joskus taas syödä miso-keittoa? Miso-keitto on mahtavaa - vähän niin kuin ihanaa, lämmintä lihateetä."