Selviämisasema Paussi, hyvää päivää

No niin... Parin viikon takainen tautinen kauhuskenaariomme realisoitui viime yönä puoli kahden aikaan, kun Varpun sängystä alkoi kuulua ilkeää kakomista. Jippii! Enpä muista, että yhtenäkään talvena olisi meillä näin hartaudella sairastettu. Suu- ja sorkkataudista flunssan kautta oksennustautiin, mitähän tästä repertuaarista vielä uupuisi? Tautien kohderyhmä alkaa ainakin jo uupua.

Millainen oli selviytymisstrategiamme tällä kertaa? Muutamat lakanat yön pimeinä tunteina vaihdettuamme perustimme kylpyhuoneeseen "selviämisaseman", muovifroteella vuorattu patja lattialle, lakanoiksi ja peitoiksi ja vati viereen. Valinta osoittautui viisaaksi, sillä kahdeksan tunnin mittaiseksi venynyt laatoitusurakka olisi ollut huomattavasti työläämpi missä tahansa muussa huoneessa.

Nyt, alkuiltapäivästä tilanne alkaa vaikuttaa jo hippasen valoisammalta. Selviämisasemalla on lipitelty Osmosal-suolalitkua ja katseltu piirrettyjä läppäriltä. Pahimpien "krapulaoireiden" hellitettyä on tarjolla ollut myös piirustusvälineitä. Toivon mukaan aletaan olla voiton puolella (ja toivon mukaan ensi yönä nukutaan...)

Arkipäivän ajatuksenjuoksuja

Essi: "Mihin sä olet menossa?"

Äiti: "Kauppaan."

Essi: "Mutta mikset kysynyt, haluanko mä tulla mukaan?"

Äiti: "Ajattelin, että sulla oli tärkeännäköiset leikit kesken."

Essi: "Mutta olisit silti kysynyt, haluanko mä tulla."

Äiti: "Voidaan me mennä yhdessäkin. Haluatko tulla mukaan?"

Essi: "No en tietenkään."

* * *

Essi: "Kyllä mä tiedän, koska Tatsia (=Tarjan kissa) voi silittää. Jos sillä on karvat pystyssä, silloin se on vihainen, eikä siihen saa koskea. Mutta silloin, kun se pitää kuorsaamisääntä, se on hyvällä päällä ja sitä voi silittääkin."

* * *

Äiti: "Voi ei!"

Essi: "Mitä tapahtui?"

Äiti: "Avasin jääkaapin oven ja kurkku tippui lattialle."

Essi: "No onneksi se oli tyhjä. Ajattele, miten kamala sotku olis tullut, jos se kurkku oliskin ollut täynnä maitoa."

Rati riti ralla, kiitoksia halla!

Viime päivinä on piha saanut paksun lumipeitteen, joten riemukasta ajanvietettä on ollut tarjolla yllin kyllin. Hullulta tuntuu ajatella, että tällaisia talviolosuhteita pitää nyt jollakin lailla harvinaisena herkkuna, poikkeustilanteena, jonka lumo saattaa särkyä hetkenä minä hyvänsä. Parikymmentä vuotta takaperin talvet olivat tällaisia alusta loppuun, siis jotakuinkin marraskuusta maaliskuulle. Lunta riitti ja sopivaa pikkupakkasta, koskaan en muista pelänneeni, että ensi yönä tulee kumminkin vesisade, joka hävittää kaiken lumen viemäreihin. Lieneekö sitten kyseessä ilmastonmuutos vai täsmällisten muistikuvien puutos, sitä tiedä en...

Niin tai näin, tänään olemme saaneet viettää varsinaista kiiltokuvatalvipäivää. Aamupäivällä Essi ja Varpu rakentelivat naapurin Suvin ja Onnin suosiollisella avustuksella kokoelman koloja ja käytäviä pihaan ilmestyneeseen lumikasaan:

Käytävänrakennusta harrastavat pihassamme muuten muutamat muutkin. Lasten lumikasassa puuhastellessa ajattelin itse kolata oman portaamme edustan siivompaan kuosiin. Olin lähdössä hakemaan varastosta taloyhtiön lumikolaa, mutta päätinkin sitten ottaa käyttöön Essin ja Varpun miniatyyrikolan, joka köllötteli ihan käden ulottuvilla porraspielessä. Kola oli ollut niillä sijoillaan jokusen päivän, joten sen alta oli bongattu mukavan rauhaisa kokouspaikka. Lumikolaa nostaessani singahti sen alta neljä (!) myyrää kukin omaan suuntaansa. Yksi vilisti pitkin talon betonijalan vierustaa, kolme muuta syöksyivät hangenalaisiin labyrintteihinsä. Rahtusen jäi puistattamaan, kun ryhdyin pohdiskelemaan, kuinka iso myyräyhdyskunta tässä pihapiirissä mahtaa majaillakaan...

Iltapäivällä suuntasimme koulun kentälle luistelemaan. Essi sai eilen "uudet" luistimet nettikirpputorilta ja niitä piti toki päästä koeajamaan mitä pikimmiten. Melkeinpä Essiäkin enemmän innoissaan oli Varpu, joka nyt pääsi ensi kertaa jäälle, kun ensiluistimet vapautuivat isosiskon käytöstä. Kieli keskellä suuta mentiin - ja hauskaa oli:

Varpusta on moneksi

Kuopuksemme on varsin fleksiibeli persoona. Päivän mittaan arsenaalista löytyy niin monta eri roolia, että välillä on hitaamman vaikeaa pysyä perässä. Onneksi reaaliaikainen selostus pelittää koko ajan, jotta ulkopuolisille ei jäisi epäselvyyksiä siitä, kuka tai mikä on kulloinkin kyseessä. Tässä poimintoja tuoreimmista vaihtoehtopersoonista:

"Mä olen ihan vastasyntynyt kaksivuotias."

"Mä olen liukas ja iloinen vauva."

"Mä olen kovin ylpeä ja nälkäinen."

"Mä olen pikku-Mitsiko."

"Mä olen uhmaikäinen opettaja."

Voisi olla hyödyllistä ottaa oppia tuosta pienestä hetkeen tarttujasta. Miksi jämähtää vain yhteen rooliin, kun päivä kameleonttina (tai Barbapapana) voisi olla vaikka miten paljon hauskempi? Ehkä kokeilen heti huomenna...

Elämäni filminauhaa kankaalta katselen...

Vaiheikkaan ja mielenkiintoisen taipaleen on Essi tähänastisina viitenä vuotenaan kulkenut. Päätä huimasi tutkiskellessani arkistojen aarteita. On onni, että on nämä valokuvat muistin tukena - monta hetkeä jäisi jälkikäteen muistelematta, jos ei olisi ulkoiselle kovalevylle mitään taltioituna...

Tämä oli lähtötilanne 2004: 3120 g ja 49 cm.

2005 leivottiin yksivuotiskakkua ja sankarilla oli vastuutehtävä kermavaahdon hyväksynnässä.

Kaksivuotiaana alkoi veri vetää tekniikan pariin. Essi ja "Ylermi" valmiina Voltagen analyysiin.

Kolmevuotiaan osuva toivomus: "Isä, menetä mua pulkalla!" Ja isähän menetti...

Vuosi takaperin ratsasteli neiti nelivuotias uljaalla lumikissallaan.

Ja loppuun tämän päivän tunnelmia. Isomummulta Helsingistä saapui pakettipostia ja Amurin mummulta ja vaarilta pullopostia. Iloiset kiitokset kaikille onnittelijoille!

Viiden vuoden taakse ja takaisin

Tasan viisi vuotta sitten vietimme tiistai-iltaamme TAYSin synnytysvastaanotossa, katselimme televisiosta Frendejä ja ramppasimme välillä rappuja ylös-alas supistuksia voimistaaksemme. "Onnin" odotuksen viime metrejä leimasi malttamattomuus, laskettu aika oli viidestoista päivä, eikä nyt.

Tänään olemme leiponeet pikkuleipiä ja koristelleet niitä suklaaviitosilla. Huomenna Essin on aika juhlia ja tarjota hoitokavereille herkkuja. Mitä tässä välissä on ehtinyt tapahtua? Missä välissä vauvastamme tuli iso tyttö?

Tähän kohtaan luulin laittavani kuvakollaasin menneistä vuosista, mutta ennen niin loistavasti toiminut kuvienkäsittelykanava picnik.com on asiasta toista mieltä. Höh! Kärvistelkääpä, tirkistelijäystävämme, siis huomiseen ja jännittäkää, millaisen huikaisevan multimediashow:n saamme menneistä vuosista kötösteltyä. Jollei tekniikka tee ohareita kahtena päivänä peräkkäin...

Köllöttelykeskus

Flunssan selättämä perheemme viettää toipilaslauantaita. Essillä on vielä vähän lämpöä ja ääni maassa, Varpu alkaa olla jo suunnilleen oma itsensä, jos ei lasketa nenää, joka puskee jatkuvalla syötöllä epämääräistä tököttiä, jonka äkkiseltään muistuttaa kananpojankeltaista steariinia.

Vaan hätäkös tässä? Nyt jos koskaan voi hyvällä omallatunnolla viettää laiskottelupäivää ja hemmotella pieniä potilaita oikein luvan kanssa. Essi on tällä hetkellä tykästynyt erilaisiin sokkelotehtäviin ja ilahtuikin ikihyviksi, kun tulostelimme sisätilapäivän ratoksi internetin ihmemaasta ison nivaskan sokkeloita ja pisteestä-pisteeseen tehtäviä. (Vinkvink: www.activitypad.com ja www.krazydad.com/mazes/  ovat pelastaneet jo monta harmaata hetkeä.)

Ruokahalu ei ole lapsilla ollut kummoinenkaan, mutta sormiruokapainotteiset ateriat ovat toimineet yllättävän hyvin. Sanokoot ravitsemussuositukset mitä hyvänsä, mutta tänään syötiin lounaaksi porkkana- ja kurkkusoiroja, oliiveja, hillosipuleita ynnä juustopaloja ja hyvää oli! Kylmissään värjötellyt Essi oli erityisen iloinen, kun jääkaapin perukoilta löytyi sattumalta yksi tölkki joululta jäänyttä glögiä. Lämpimästä glögistä saatiin vilukissalle mainio ruokajuoma.

Päiväunien jälkeen rakensimme olohuoneen lattialle köllöttelykeskuksen. Perustukset valettiin muutamasta patjasta ja lisävarusteiksi kasattiin tyynyjä ja peittoja. Sitten kaivauduttiin mukaviin asemiin ja valjastettiin videotykki näyttämään Maikkia ja Pelottavaa Pontsoa. Passiivisuus on nyt pop.

Helmiä

Varpu: "Miks mummulla on helmet kaulassa?"

Mummu: "Eikös se ole kiva, että on?"

Varpu: "Mutta miks vaarilla ei sitten ole helmiä?"

Mummu: "Ei miehillä yleensä ole."

Varpu: "Onko vaari muka joku miehi vai?"

Sairasta menoa

Maanantain ja tiistain oli hoitotäti-Tarja sairaana. Tiistai-iltana nousi Varpulle puolestaan kuume ja eilen illalla liittyi Essi kerhoon. Nyt on meillä kaksi kireähermoista, punasilmäistä toipilasta ja kaksi vanhempaa, jotka elättelevät toiveita, että tällä hetkellä viimeisintä huutoa oleva oksennustautiaalto jättäisi tämän talouden väliin.

Johanna yrittää pysyä perässä työpaikan organisaatiomuutoksessa, jossa pelinappula siirrettiin taas vaihteeksi uusiin ympyröihin. Uusi askartelu tuntuu ainakin näin alkuvaiheessa suistavan epätoivoon ja harmaiden hiusten alkulähteille, mutta toivon mukaan homma lähtee jossakin vaiheessa sujumaan... Nyt yt-neuvottelujen kulta-aikana, kun irtisanomisuutisia satelee päivittäin milloin miltäkin taholta, lienee parasta olla kiitollinen siitä, että töitä ylipäätään riittää.

Jussi on viime päivät taistellut katsastuskonttorin, vakuutusyhtiön ja Nordea Rahoituksen kanssa. Tiesikö kukaan, miten kaamean paperisodan takana voi olla auton saaminen omiin nimiin sen jälkeen, kun autolaina on maksettu loppuun? Periaatteessa ihan simppeli juttu, mutta koska kaikki kaavakkeet on suunniteltu siten, että autolla on omistajia vain yksi, tilanne muuttuu aivan käsittämättömän hankalaksi, jos halutaan jonkinlainen yhteishuoltajuus. Eläköön byrokratia!

Valivalivali... Maissilakki pahoittelee nutinan sävyttämää postaustaan ja toivoo, josko viikonloppuna auringonsäteet löytäisivät risukasan luo.

Helsingissä ennen kuin vuosi vaihtui

Tyhjentelin kameran kuvia tietokoneelle. Yksi asia on kokonaan jäänyt kertomatta tässä blogissa.

Pari viikkoa sitten, ennen vuodenvaihdetta, kävimme katsomassa Essin ja Varpun kanssa isomummua Helsingin Kannelmäessä. Johannalla oli työpäivä joten olimme kolmistaan liikkeellä. Mummu ja Armas olivat loihtineet meille herkullisen lounaan. Tytöt ovat aina olleet hyvän ruuan ystäviä ja tälläkin kerralla kommentit mummulassa ja sen jälkeen olivat varsin "hyväksyviä"...

Taina tuli kiireeltään katsomaan mitä meille ja mummulle kuuluu. Tytöt, varsinkin Varpu olivat ensin vähän ujoja, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan kunhan alkuihmetyksestä päästiin yli.

Varpulla riitti katseltavaa mummulan tavaroissa. Olipa aivan uusia, ihmeellisiä lelujakin parin laatikollisen verran levitettäväksi pitkin huushollia...

Ennen kuin oli aika lähteä taas Tamperetta kohti, olivat Taina ja Essi jo ylimpiä ystäviä:

Armaksen ja mummun katsellessa lasten perään virittelin uuden tietokoneen mummulle vanhan tilalle, siinä kun oli ilmennyt jotain ongelmia. Kirjoittelen tätä tekstiä nyt sillä vanhalla koneella, koska ei siinä sitten isoa vikaa ollutkaan.

Kiitoksia isomummulle ja Armakselle vielä vieraanvaraisuudesta!

Traumatisoitumisen ainekset

Vessasta kuuluu Essin kärsimätön ääni: "Saa tulla jo pyyhkimään!"

Äiti: "Odota hetki, tulen ihan kohta."

Essi: "Tarkoitatko, että minun pitää istua koko lapsuuteni vessanpytyllä?"

Kevät, kesä, syksy, talvi

Essi: Onko yksi vuosi yksi syksy, yksi kevät, yksi talvi ja yksi kesä?
Äiti: Kyllä.
Essi: Se on sitten aika pitkä.

Talven iloja - ja suruja

Essi on viime päivinä innostunut luistelusta. Tänään iltaa kohti pakkanenkin lauhtui sopivasti, joten töistä ja Tarjalta kotiuduttuamme suuntasimme Kuljun koulun kentälle luistelemaan. Meno on vielä vaappuvaa, mutta kerta kerralta sujuu paremmin. Hauskaa meillä oli - varsinkin sen jälkeen, kun Essi suostui siihen, että äitikin saa luistella, vaikkei omistakaan kypärää. Viipottelimme pitkin kenttää yhdessä ja erikseen, eteenpäin ja taaksepäin, vierekkäin ja peräkkäin ja välillä mukkelismakkelis.

Intoa ja hauskuutta riitti hyvinkin tunnin verran, mutta sitten tuli äkillinen voipuminen. Yhtäkkiä tuli kylmä ja nälkä ja paha mieli. Kentän laidalla Essi pillastui totaalisesti, kun luistimet, jotka alkavat kokonsa puolesta vedellä viimeisiään, tuntuivat kerrassaan juuttuneen jalkaan. Kiskoin ahdasta luistinta irti ja itkuhan siitä tuli. Yritin lohdutella parhaani mukaan:

Äiti: "Tiedätkös mitä? Ne luistimet ovat vaan kerta kaikkiaan liian pienet. Ei luistinten pois ottaminen oikeasti voi noin pahalta tuntua. "

Essi: (itku taukosi) "Niin. Pitäisi hankkia isommat luistimet."

Äiti: "Aivan. Ajattelepa, kun parin viikon päästä on synttärit. Olisiko kiva saada lahjaksi uudet, isommat luistimet?"

Essi miettii hetken, jonka jälkeen puhkeaa uudelleen itkuun, tällä kertaa aivan sydäntäsärkevään.

Äiti: "No, Essi, mikä nyt?"

Essi: (itkun seasta) "En mä mitään luistimia lahjaksi halua. Mä haluaisin kesän ja lämmintä."

Hiljaiseloa

Hi-hii! Muutaman päivän postailupassiivisuuden jälkeen olen jo saanut jokusen kommentin siitä, ettei Maissilakkiin ole päivitetty kuulumisia. Olen tästä hyvin otettu, kovin hauskaa, että blogimme on saanut päivittäisiä kantatirkistelijöitä ;o)

Hiljaiseloon löytyy ihan oikea syykin. Lapset jäivät sunnuntaina Amurin mummulaan joululomaa lopettelemaan ja kotiutuvat vasta huomenissa. Me varttuneemmat ihmettelemme hiljaisuutta kotosalla, nautimme arkipäivän ylellisyyksistä. Siitä, että sunnuntaina siivottu koti on vieläkin siisti. Siitä, että aamuvarhaisella lenkille lähtiessä ei tarvitse pelätä jonkun heräävän lähtökolinoihin. Siitä, että saa ihan vailla velvoitteita olla vain.

Mummulle lämmin kiitos tästä rauhaisasta olotilasta. Ja tervetuloa huomenna takaisin kotiin, rakkaat pienet höpötintit! (Inhorealisti sisälläni rohkenee tosin epäillä, kuinka innokkaita itse höpötintit ovat kotiin palaamaan, mummun helmoista kun harvoin on äitiä ja isää ikävä...)

Hautajaisissa

Tänään suuntasimme puolen perheen vahvuudella Punkalaitumelle Samuli-enon (Amurin mummun vanhin veli) hautajaisiin. Jussi ja Varpu jäivät kotolaisiksi, tuumasimme, ettei tilaisuus liene kaksivuotiaan keskittymiskyvylle ihan omiaan. Myöskin Jussia ja Varpua viime viikkoina riivannut kova yskä puolsi kotiinjäämistä, aamulla lähtiessämme oli mittarissa kirpeät 20 pakkasastetta.

Siunaustilaisuus kirkossa sujui yllättävän kivuttomasti, vaikka Essi loppua kohti alkoi hieman hermostuneena vääntelehtiäkin. Sinänsä tilaisuus antoi paljon ajattelemisen aihetta, ainakin esitettyjen kysymysten lukumäärän perusteella voisi näin kuvitella. Miksi täällä itketään? Miksi Samuli kuoli? Saako siellä arkussa maata ihan pehmeän patjan päällä? Miksen minä saa auttaa arkun kantamisessa?

Hautaamisen jälkeen siirryimme muistotilaisuuteen seurakuntatalolle. Essin hämmennys muuttui pian suoranaiseksi riemuksi, kun huomattiin, millainen herkkupöytä salissa odotti. Essi oli jo autossa menomatkalla pohtinut, mahdetaanko hautajaisissa syödä mitään ("Ja jos siellä syödään keittoa, niin minusta kyllä pinaattikeitto olisi parempaa kuin lihakeitto.") Pinaattikeittoa ei ollut, mutta Essi oli kovasti ilahtunut kaikesta siitä, mitä tarjolla oli. ("Lohta, lihapullia, kastiketta, perunalaatikkoa, salaattia, kalkkunaa, suolakurkkuja, kukkakaaligratiinia, limppuleipää. Mä söin ihan kaiken! Sipulia en maistanut, enkä kurkkusalaattia.") Suuret kiitokset siis taitavalle emännälle.

Ruokailun jälkeen oli aika ryhtyä tutkimaan paikkoja. Essiä askarrutti kovasti salissa oleva parvi, jonne ei tuntunut löytyvän portaita mistään. Ennakkoluulottomasti tyttö meni suoraan papin pakeille murheensa kera. Keskustelu käytiin suunnilleen tähän tapaan:

Essi: "Mistähän löytyisi portaat, mistä tuonne parvelle pääsee?"

Pappi: "Tuolta oven takaa löytyy toinen ovi ja sen takana on portaat. Menepä katsomaan."

Hetken kuluttua tyttö kipittää takaisin.

Essi: "Se oli lukossa. Ei sitä saanut auki, vaikka kuinka työnsin ja vedin ja tuuppasin."

Pappi: "No minullapa on tässä nippu avaimia. Mennään yhdessä ja kokeillaan, jos niillä saataisin ovi auki.

Hetki kuluu taas ja pian palaa parivaljakko takaisin.

Essi: "Ei saatu vieläkään sitä ovea auki. Ei löytynyt sopivaa avainta. Eiköhän sinne portaisiin pääse ollenkaan?"

Pappi: "No odotetaan hetki. Kohta tuolta tulee se Juha-suntio. Juhalla on varmaan lisää avaimia, pyydetään siltä, että annapa meille sellainen avain, millä tuonne portaisiin pääsee."

Essi: "Ei kun pitää pyytää kauniisti. Pitää sanoa, että antaisitko."

Hetken kuluttua löytyikin suntio avainnippuineen, mutta portaille vievä ovi olikin takalukossa, eikä parvelle lopun perästäkään päästy. Tästä heräsi taas tusinoittain uusia miksi-kysymyksiä ja luulen, että kiinni ollutta ovea ja saavuttamatonta seurakuntatalon parvea puidaan vielä täällä kotosallakin lähiviikkoina useampia kertoja...

Adressien luvun ja kahvittelun jälkeen suuntasimme kotimatkalle. Autossa sain vielä kattavan yhteenvedon päivän kulusta.

E: "Antti oli kyllä niin mukava poika, kun se solmi mun kengännauhat. Ja kaikki herkkuruuat oli tosi hyviä. Mutta siellä kirkossa mä olin koko ajan vihainen. Arvaa miksi?"

J: "No ehkä sulla oli vähän tylsää."

E: "Niin oli. Kaikki aikuiset vaan piti hauskaa keskenään, enkä mä päässyt mukaan."

J: "Ei kai ne sentään hauskaa pitäneet. Eiköhän ne ihmiset olleet aika surullisia?"

E: "Piti ne hauskaa silti. Lauloivatkin kaikkia lauluja, mutta niin nopeasti, etten mä edes ehtinyt oppia sanoja."

Näin siis hautajaiset melkein viisivuotiaan näkökulmasta. Johanna puolestaan kiittää isäntäväkeä ja lausuu vielä lämpimät osanottonsa. Rauhaisaa lepoa Samulille, vanhalle lenkkikaverille, jonka kanssa Vilajan polkuja useasti tallattiin. Vauhdikas askellus säilyy muistissa...

Kommentteja kehiin rohkeasti!

Maissilakin kommentointi on tähän asti ollut hiljaisenlaista. Kommentointikäytäntö lienee hieman hämmentävä, josta syystä pieni lisärohkaisu saattaa olla paikallaan. Kommentin jättäjältä vaaditaan siis ns. Google-tili eli käytännössä esim. gmail-päätteinen sähköpostiosoite. Tämä siksi, ettemme halua kommenttilootien täyttyvän mainosroskasta.

Jollei sinulla ole Google-tiliä entuudestaan, voit sen tuosta kommentointi-ikkunastakin itsellesi hankkia, maksaa ainoastaan vaivan. Sen jälkeen voit samalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla jättää kommentteja vastaisuudessakin.

Jospa vaikka itse kommentoisin ensin malliksi...

Haalari päällä talvisäällä

Olimme lähdössä ulos mäkeä laskemaan ja eteisessä käytiin keskustelua vaatevalinnasta:

Isä: "Nyt sitten reippaasti vaatteet päälle."

Varpu: "Mutta voinko laittaa sen sinisen haalarin?"

Isä: "Onkohan se riittävän lämmin?"

Varpu: "On se. On siinä lämmin vuori. Mutta ei onneksi sellainen tulta syöksevä vuori."