Family Math Night

Tänään oli lasten koululla iltama, jossa vapaaehtoisvanhemmat olivat järjestäneet oppilaille hauskoja ja havainnollisia matematiikka-aiheisia tehtäviä. Menimme koululle Essin kanssa, Varpun ja Johannan viettäessä yhteistä aikaa hedelmienhakureissulla.

Koulun ruokalaan oli kerätty työpisteitä, joita suorittamalla lapset saivat kerätä pisteitä suorituslipukkeisiinsa. Tehtäviä oli mm. arvioinnista ("estimation"), todennäköisyyksistä ("probability"), geometrisista muodoista ("construction"), mittaamisesta ("measuring") ja rahasta ("money"). Lisäksi oli origamityöpaja.

Essi suoritti tehtävät innokkaasti. Rahatehtävässä piti jakaa dollari mahdollisimman monella tavalla kolikoiksi. (Muistin virkistämiseksi: täällä on käytössä 1, 5, 10, 25 ja 50 sentin, sekä yhden dollarin kolikoita, tosin 50 sentin ja yhden dollarin kolikkoja ei pahemmin käytetä.) Origamityöpajassa Essi teki vesikupin. (Mahtaakohan oikeasti pitää vettä?) Ainoastaan todennäköisyyslaskuja laskiessa piti vähän kysyä isältä neuvoa. Siinä piti laskea, kuinka todennäköistä on saada tietynvärinen sukka laatikosta poimiessa, kun laatikon sisältö oli tiedossa mutta järjestys ei.

Kun riittävä määrä pisteitä oli kasassa, sai noutaa haluamansa palkinnon:

Toisaalla koulun neljäsluokkalaiset (täkäläisittäin 9- ja 10-vuotiaat) olivat tuoneet näytille tekemiään tiedeprojekteja. Aiheet kuulostivat näin aikuisestakin jo melko mutkikkailta:

• Mitä tapahtuu merivedelle, jos sitä lämmittää eripituisia aikoja mikroaaltouunissa?
• Miten kuparijohtimen sähkönjohtavuus muuttuu johtimen lämpötilan muuttuessa?
• Mitä tapahtuu kompassin neulalle, jos sen ympärillä olevaa magneettikenttää muuttaa?
• Kuinka booraksikide kasvaa eri lämpötiloissa?
• Mitä tapahtuu sitruunan happamuudelle (PH-arvolle) eri ympäristöissä?
• Kuinka kuparilankakierrosten määrä vaikuttaa kelan tuottamaan magneettikenttään?
• Missä lämpötilassa papu kasvaa parhaiten?

Paras oli kuitenkin mielestäni Essin ystävän Areeban työ: kuinka lasersäde taittuu kylläisissä (sokeri- ja suola-) liuoksissa? Ei maar tällaisia pitänyt pohtia minun nuoruudessani...

Elintarvikeyllätykset

Tähän viikkoon on mahtunut useampi mielenkiintoinen elintarvikeyllätys - jopa ilman, että kajoaisimme hevosenlihaan ensinkään. Edetkäämme vaikkapa kronologisessa järjestyksessä...

Tarina alkaa alkuviikosta Chicagossa. Reissaava puuron ystävä on ilahtunut suunnattomasti siitä, miten jenkkihotellien aamupalatarjonta on ihan viime aikoina, sanotaan, reilun vuoden sisällä parantunut pohjoismaisesta makuvinkkelistä tutkittuna aivan huimasti. Alun perin vaikutti siltä, ettei täällä ole kukaan koskaan puuron päälle oikein ymmärtänytkään: aamupalabuffetit pullistelivat lähinnä muroja ja niin kutsuttuja myslejä, joissa oli luultavasti sokeria ja siirappia enemmän kuin mitään viljaperäistä. Vähitellen saataville alkoi ilmestyä "pussipuuroja" - näitä pikakaurasysteemeitä, joihin kuumaa vettä lisäämällä saa aikaan jonkinlaista puuroa. En muista tarkkaan, miltä suomalaiset pika-Elovenat maistuvat, mutta täkäläiset instant-puurot ovat vähän turhan imeliä, lopputulos muistuttaa vähän pieleen mennyttä leipävanukasta.

Ei se mitään, viime aikoina on hotelliaamupalojen vakiovarustukseen alkanut kuulua ihan oikea (sokerilla kyllästämätön!) kattilassa keitetty kaurapuuro. Ihanan konstailematonta! Vaan tällä viikolla O'Haren Hiltonin aamupalakokki oli laittanut vieläkin paremmaksi. Puurokattilasta löytyikin hartaasti haudutettua ohrapuuroa. Ensimmäinen lusikallinen oli kerrassaan hämmentävä - tätä ruokaa en ole maistanut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen ja lapsena en voinut sietää koko ohrapuuron konseptia.  Mutta nyt - tämä se vasta jotakin! Ihana ohrapuuro menee samaan listaan kuin oliivit, homejuusto, kahvi ja piimälimppu: näiden oivallisuuden ymmärtäminen vain ottaa aikansa?

Chicagon oleilu on ohi - ja hyvä niin, mutta tämä ohrapuuroasia jäi askarruttamaan. Ei liene mahdotonta tätä kokata kotioloissakaan, jos vain löytää lähtöaineet kaupasta? Apu löytyi kuitenkin lähempää kuin arvasinkaan. Aasialaislajitoverimme kun käyttävät näitä ryynejä toisinaan riisin asemesta tai seassa, oli kantapaikassamme Korean marketissa tarjolla jos jonkinlaista pussia ja nyssäkkää. Piti vain päättää lähdetäänkö liikkeelle puolen kilon paketista vai ostetaanko ennemmin viiden kilon säkki... Vasta-alkajana tyydyin siihen maltillisemman kokoiseen starttipakettiin.

Ja sitten itse kokeilu. Leikin ikään kuin keittäväni riisipuuroa ja vähän saman näköinenhän tuo lopputulos oli, mitä nyt suutuntuma jokseenkin erilainen. Vähän al dente. Essi ja Varpu olivat innoissaan: "Tämä on parasta puuroa, mitä on ikinä syöty missään!"

A-vot! Ehkä siis seuraavalla kerralla ostetaan Korean marketista suosiolla se viiden kilon suurtaloussäkki?

Toisessa ruokakaupassa osui silmiini sitten jotakin ihan muuta. Jotakin, jonka voisi melkein määritellä pyhäinhäväistykseksi:

Pandan lakritsia on joistakin putiikeista täältä löytynyt jo aiemmin, mutta nyt ne paholaiset ovat menneet tekemään siitä kirsikkaversion?!? Oikein pahaa tekee. Lakritsi on suunnilleen pyhää ainetta ja jos se ei ole sitä suloista, suolaisenmakeaa ja ennen kaikkea mustaa, ei sitä pidä sitten lakritsiksi kutsua ensinkään. Mutta kaikkein eniten vihaksi pistää se, että jos siitä on jokin erikoisversio pitänyt vääntää, niin miksi juuri kirsikka? Miksi?!? Amerikkalaiset tuntuvat tuosta kummallisesta aromikirsikasta pitävän aivan erityisesti, koska muka-kirsikanmakuista ihan-mitä-tahansa on täältä hyvin helppo löytää: hammastahnaa, jogurttia, päänsärky- ja närästyslääkettä, olutta, jne. Hyi olkoon! Kaiken takana on se sama kammottava maku, joka löytyy säilykekirsikoista. Niissä, jotka tuntuvat suussa nahkalta, ja joiden maku ei edes etäisesti tuo mieleen kirsikkaa.

Ja nyt sitten menivät sen keinotekoisuuden sotkemaan viattomaan suomalaiseen lakritsiin. Kaikkea se maa päällään kantaa...

Ja mitähän tuokin minusta mahtoi ajatella...?

Sanotaan, että suomalaisen perisynti on jumittua turhan usein pohtimaan, mitä muut ihmiset kulloinkin hänestä tai hänen tekemisistään ajattelevat. Itse en yleensä jaksa tuota jäädä kummemmin vatvomaan - mitäpä se hyodyttäisikään - mutta tällä viikolla siihen ei olisi ollut edes tarvetta, kun useammassa tilanteessa nämä ajatukset on ihan suorasukaisesti puettu sanoiksi. Ja mikä oli tarinan opetus? Ajatelkoon muut ihmiset mitä hyvänsä - melko varmasti ovat ihan hakoteillä.

Ja herkkäsilmäisille lukijoille tässä kohtaa varoitus. Nyt luvassa arkoja aiheita, kuten uskontoa ja politiikkaa. Älköön kukaan pahoittako mieltään.

Episodi 1: Maanantai, Chicago O'Haren autovuokraamo:

Virkailija silmäilee ajokorttia, mutta aksentti kavaltaa allekirjoittaneen...

Virkailija: "Oooh, Kalifornia! Siellä taitaa olla nyt aika tavalla lämpimämpää kuin täällä, vai mitä?"

Johanna: "No kieltämättä. Ei ole pakkasta, eikä lumisadetta."

V: "Mutta alun olet ilmeisesti kotoisin jostakin muualta?"

J: "Suomesta."

V: "Vai niin. Oletteko te suomalaiset kommunisteja?"

Tässä kohtaa häkellyin ihan täysin. Mikä ihme tätä Chicagon aluetta vaivaa, kun kaikki tuntuvat kyselevän suomalaisten kommunismista? Ja varsinkin, olin kommunisti tai en, mitä se tähän auton vuokraamiseen liittyy?

Episodi 2: Tiistai, päivällisellä Coherentin myyntipäälliköiden kanssa. Ja ennen tätä oli puhuttu suunnilleen säästä, kunnes asiaan mitenkään liittymättä:

MP: "Johanna, kuules. Sinä olet katolilainen, etkö vain?"

J: "No en. Ei sinnepäinkään. Mistä tuli mieleesi?"

MP: "Koska teet liikaa töitä ja juokset niitä käsittämättömiä matkoja jossakin keskellä metsää. Toisin sanoen, ilmeisesti pidät kärsimisestä. Sellainen sopisi hyvin katolilaiseen elämäntapaan." 

Episodi 3: Keskiviikko, asiakkaan luona laitetta korjaamassa. Asiakas katsoo pää kallellaan masiinan tohtorointia. Ja kas, kun syntyi taas hieno aasinsilta:

A: "Minä vähän luulen, että silloin, kun sinä olit lapsi, et varmaankaan ollut se pikkutyttö, joka leikki Barbie-nukeilla. Sinä olit se pikkutyttö, joka leikki autoilla ja Legoilla."

Aika hienoa arkipäivän amatöörianalyysiä!

Maalla, merellä ja ilmassa

Olemme päivittäneet kuulumisia viime aikoina vähän laiskanlaisesti. En oikein ymmärrä, kuka meidän kalenteristamme varastaa päiviä, kun taas on viikko vilahtanut ohitse. Olihan sitä erinäistä hajanaista tekemistäkin taas: tiistai-iltana oli Laurelwoodin kolmasluokkalaisten konsertti "Character Matters", johon huipentui taas useamman viikon harras laulujen harjoittelu ja iloinen odotus. 

Torstai, ystävänpäivä, oli jälleen jenkkityyliin huomioitu ja lapsilla oli koulussa päivään liittyviä juhlallisuuksia. Me olimme pitäneet perinteistä ystävänpäivätervehdyspajaa edellisenä viikonloppuna ja tytöt olivat tehtailleet soman värisiä alumiinisydämiä luokkakavereilleen:

Vilkkaan viikon jälkeen olemme nyt latailleet akkuja ihan vain olemalla tekemättä yhtään mitään. Perinteisiä juoksu- ja uintimaneereita ei lasketa tekemiseksi...

Eilisaamuna Kennedy Trailille startatessani oli vastassa huikean kaunis auringonnousu. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin ei harmita yhtään se, on kömpinyt vapaapäivän aamuna lämpimien peittojen alta ylös epäinhimilliseen aikaan:

Ja sitten mäkiharjoituksia. Tätä ylös-alas-polkua riittää ja riittää ja riittää. Oikein hyvä niin.

Aamulenkin jälkeen sitten altaalle polskimaan. Rentoutumisen ja hauskanpidon ainekset:

Ja niin, koska jokaisen tunnollisen kuluttajan viikonloppuun kuuluu sisältyä shoppailua, päätin nyt minäkin kantaa korteni kekoon. Työreissuilla on pärjännyt toistaiseksi sen verran pienellä työkalusetillä, että kaikki tarpeellinen on kulkenut suunnilleen repun sivutaskussa. Viime aikoina arsenaali on alkanut lähestyä kipurajaa ja lisäksi turvatarkastuksista on tullut hermoja riepovaa puuhaa, kun lentokenttähenkilökunnalle on pitänyt selittää suunnilleen jokaisen kuusiokoloavaimen käyttötarkoitus erikseen ja vakuuttavasti luvata, ettei käytä työntömittaa hegen riistämiseen kanssamatkustajilta. Nytpä on siis työkaluilla uusi koti, ruumassa matkustamisen kestävä (toivottavasti!) kompakti pakki:

Lootan iskunkestävyys pääsee kokeeseen heti huomenna, kun suuntaamme aamukoneella kohti Illinoisia. Toivotaan, että työkalut ovat tallella vielä määränpäässä.

Toisessa kädessä

Essi ja Varpu siivoavat huonettaan ja lajittelevat leluja: joillakin ei ole leikitty enää vähään aikaan, joten ne voisi antaa esimerkiksi Pelastusarmeijan keräykseen. Vaan mitä ottaa ja mitä jättää - siinäpä aihetta pohdintaan:

Varpu: "Näillä nukeilla me ei olla leikitty pitkään aikaan. Osasta näistä voidaan ainakin luopua, vai mitä?"

Essi: "Emma ja Roope voidaan antaa pois minun puolestani."

Varpu: "Niin. Toisessa kädessä me kyllä vielä rakastetaan niitä, mutta kyllä kai ne voi laittaa poiskin."

Kesäsuunnitelmia

Varpu: "Voidaankohan ensi kesänä Suomi-lomalla ostaa taas pavunkoipia?"

Äiti: "Ostaa mitä?"

Varpu: "Pavunkoipia - vai mitä ne nyt oli. Ne oli hyviä."

Äiti: "Mistä niitä pavunkoipia saa?"

Varpu: "Torilta. Niitä vihreitä juttuja."

Essi: "Siis herneenpalkoja, eikö niin, Varpu?"