Pikavisiitillä Pohjolassa

Jos kuka surkuttelee amerikkalaisen työkulttuurin lyhyitä lomia, voin tämän murheen osoittaa täysin aiheettomaksi sillä perusteella, että viikossakin ennättää yllättävän paljon...

Kesälomareissuni alkoi tiistai-iltana Bostonin lentokentältä. Vikkelä välilasku Reykjavikissa ja (lähes) perillä Helsinki-Vantaalla keskiviikkoiltapäivällä paikallista aikaa. Myönnettäköön, että illan suussa Tampereelle saapuessa saattoi reissuväsy jo vähän painaa. Vaan eipä haittaa, sosiaalinen elämä pääsi hyvään alkuun heti torstaiaamuna, kun rymysin jet lageineni Pyynikille lenkille jo hyvissä ajoin. Puoli kuuden jälkeen vastaan pyöräili entinen työtoverinin Jouni, jonka kanssa jäin hyväksi toviksi kuulumisia vaihtamaan. Olipa hauska, jos kohta yllättävä jälleennäkeminen!

Amurin mummua (nyttemmin oikeastaan Jankan mummu) käytiin tervehtimässä useampaan otteeseen. Tuntui hyvältä nähdä, miten äidin uusi asuinpaikka on muuttunut sujuvasti kodiksi ja arkiset kuviot olivat hyvin mallillaan. Vuosikausien tauon jälkeen äiti oli löytänyt uudestaan myös villasukkien kutomisen. Näitä on viime kuukausina tehtailtu ahkerasti ja meillekin tarttui kotiin viemisiksi monta paria:

Helteinen kesä oli lämmittänyt Näsijärvenkin harvinaisiin lukemiin (mittauspaikasta riippuen 24...26 C). Onkiniemen rannassa tuli käytyä vaihtelevilla kokoonpanoilla joka päivä parikin kertaa. Aikaiset linnut saivat nauttia kauniista auringonnousuista ja hiljaisista kallionpoukamista:

Monta muutakin hauskaa hetkeä mahtui neljän päivän pikavisiittiin. Yleistä maailmanparannusta lenkkipolulla Anja-serkun seurassa sekä rakkaan, vanhan luokkakaverin kanssa kahvikupposen äärellä. Jälleennäkemisiä rakkaiden sisarten kanssa sekä Seidi-mummun luona Helsingissä. Niin, ja laatuaikaa Pispalan portaissa, tottakai:

Sunnuntaina oli aika lähteä paluumatkalle, tällä kertaa vähän viivytellen. Koska nykyinen suosikkilentoyhtiömme Icelandair pontevasti markkinoi pitkiä välilaskuja Reykjavikissa, päätin ottaa sellaisen kokeiluun. Sunnuntaina iltapäivällä laskeuduin Keflavikin kentälle ja vuokrasin kahdeksi päiväksi auton, jolla sukkuloin satakunta kilometriä idemmäs, Hveragerðiin. Tuolla tulen ja jään ihmemaassa seikkailin puolitoista päivää pitkin poikin jännittäviä polkuja, ihmetellen vesiputouksia, kuumia lähteitä ja satumaisia kukkuloita, jotka olivat metka yhdistelmä karua ja vehreää:

Tiistaina illalla kotiin palasi viikon reissun jäljiltä vähän väsynyt, mutta ylen onnellinen ja tyytyväinen matkaaja. Eipä olisi tullut pieneen mieleenikään surkutella muka-lyhyitä kesälomia, kun jo ensimmäisen viikon aikana ennätti tehdä vaikka mitä. Jäljellä olevat kaksi viikkoa säästetään vähän tuonnemmaksi - katsotaan, mitä hauskaa niistä kehkeytyy...

Hudson Valley Triathlon

Tämänvuotinen 24:n viikon mittainen triathlonprojekti huipentui tämän viikonlopun täysmatkan kisaan New Yorkin Hudson Valleyssa. Tällä kertaa kokeilin vaihteeksi Ironman-organisaation sijaan pienempää paikallista kisanjärjestäjää. HITS oli toteuttanut mukavan reippailulauantain periaatteella "distance for everyone", jolloin samana päivänä reitille laitettiin niin täysmatkan (3800 m + 180 km + 42 km), puolimatkan  (1900 m + 90 km + 21 km), olympiamatkan (1500 m + 40 km + 10 km), sprinttimatkan (750 m + 20 km + 5 km) kuin avoimen sarjan (100 m + 5 km + 1.6 km) kisaajat.

Täysmatkan triathlonistit starttasivat taipaleelle lauantaiaamuna seitsemältä. Viikon mittainen helleaalto oli lämmittänyt Fifth Laken veden jopa 26-asteiseksi, joten märkäpukujen käyttö oli kiellettyä. Pitkä avovesiuinti ilman märkäpukua sujui kuitenkin ongelmitta ja olin tyytyväinen päästessäni transit-alueelle suunnilleen samassa ajassa kuin viime vuonnakin.

Pyöräreitti oli kaunis, mutta pirullinen. 180 kilometrin lenkki tehtiin kahtena kierroksena siten, että pahimmat ylämäet oli kasattu kummankin kierroksen ensimmäiselle 25 kilometrille. Luulot pois heti alkuunsa! 

Ensimmäisen kierroksen puolivälin jälkeen alkoi matkanteko vähitellen sujua paremmin. Keskityin pitämään peruspalikat kasassa - arvelin, että jos tässä vaiheessa pitää vauhdin jokseenkin tasaisena, nesteyttää hellekelin mukaisesti ja muistaa syödä riittävän usein, pienenee ikävien yllätysten todennäköisyys loppupäivästä. Maisemissa riitti kiitettävästi viihdykettä koko matkaksi:

Pyöräilyn kokonaisaika jäi jonkin verran alle seitsemän tunnin, mikä oli raskaantuntuisen reitin jälkeen iloinen yllätys - kuitenkin noin puolen tunnin parannus viimevuotiseen Lake Placidin kisaan verrattuna. Olo oli kuitenkin kaikin puolin hyvä ja odotin innolla jäljellä olevaa juoksuosuutta.

Juoksureitti oli soma yhdistelmä metsän siimeksessä kulkevaa polkua ja hauskoja siltoja. Iltaa kohti päivän hellelukematkin alkoivat vähitellen vajota maltillisemmiksi, joten askel nousi yllättävän keveästi. 

10.5 kilometrin mittainen juoksureitti kierrettiin neljä kertaa. Pyrin pitämään vauhdin jokseenkin tasaisena, mikä onnistuikin mutu-tuntumalla yllättävän hyvin. Itselläni ei ollut kelloa tai muitakaan hifistelyleluja matkassa, mutta huoltopisteen kellon mukaan ensimmäisen kolmen kierroksen ajat olivat koko lailla tarkkaan 60, 60 ja 65 minuuttia. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä olo oli edelleen vallan mainio. Tässä vaiheessa aika moni kanssakilpailijoista oli siirtynyt kävelemään, joten viimeisen kymmenen kilometrin aikana pääsin iloisen ohittelun makuun.

Kun matkaa oli jäljellä kaksi kilometriä, päätin ottaa hilpeän loppuspurtin ja sain viimeisen kierroksen ajan jälleen 60 minuutin tuntumaan. Kisan loppuajaksi tuli 12 tuntia 45 minuuttia - parannus viimevuotiseen verrattuna yli tunnin. Jotakin on vuoden mittaan opittu?

Nyt voi hyvillä mielin rypeä tämän seikkailun jälkimainingeissa muutaman päivän. Kun nyt on tullut todistettua, että saman vuoden aikana voi hyvin ottaa työn alle sekä sadan mailin polkukisan että täysmatkan triathlonin, kohta voikin alkaa pohdiskella ensi vuoden kisakalenteria.