Kotirataultra

Suomalainen juoksufoorumi organisoi jälleen menneiltä vuosilta tuttuun tapaan Kotirataultran tammikuun viimeiselle sunnuntaille. No, tänään oli lauantai, mutta ei anneta sen häiritä. Tapahtuman ideana on, että kuka tahansa, missä tahansa voi osallistua: juosta (tai kävellä) vapaasti valitsemansa 50 km:n reitin. Matkan mittaus, ajanotto sekä huolto reitin varrella on kunkin juoksijan omalla vastuulla. Varsin vapaamuotoinen tapahtuma siis: loppuajan voi ilmoittaa juoksufoorumille, jonne ilmaantunee jossakin vaiheessa yhteenveto osallistujista sijainteineen ja tuloksineen.

Tällainen "vähän pidempi lenkki" tuntui istuvan tähän viikonloppuun kuin nenä päähän, joten singahdin aamulla puoli kuudelta pirteänä ylös, pakkasin juoksuvyöhön juomapullon, muutaman myslipatukan sekä kameran - sitten vain radalle! Aamu alhaalla laaksossa oli sumuinen, mutta kun kipusin polkuja ylös kohti Black Mountainin huippua, kirkastui ilma vähitellen.

Black Mountainin laki on 857 metrin korkeudessa, joten hartaan ylämäkeen kipittelyn jälkeen aukenivat huikeat näköalat. Tosin, laakso näytti edelleen uinuvan pilviharson alla:

Monte Bellon luonnonsuojelualueelta löytyi puolimatkan krouvi. Taukopaikalle on huomaavaisesti perustettu vesipiste, jonka vesi todetaan kuitenkin yksiselitteisesti juomakelvottomaksi:

Pah! Pyykinpesua vartenko ne minun kuvittelevat siellä seisahtuvan?

Matka jatkui leppoisasti alamäkeen kohti Stevens Creekiä - kelpo maisemia edelleen:

Tunnin alamäkeen lynkyttelyn jälkeen jäin katselemaan takaviistoon. Jäi vähän hölmö olo - eipä se Black Mountainin laki niin korkealta näyttänytkään kuin ylöspäin kivutessa olisi voinut päätellä:

Jatkoin suunnitelman mukaisesti vähän pienimuotoisempien ylös-alas-harjoitteiden parissa Stevens Creekillä ja loppuverryttelyksi kipittelin kotiin. Noin suunnilleen 50 km tuli täyteen viiden ja puolen tunnin kohdalla, kotona olin ajassa 5:52, jolloin matkaa oli tehty vähän reilu 53 kilometriä.

Kelpo lauantailenkki kaiken kaikkiaan. Ei ollenkaan hassumpi konsepti tällainen itsepalvelukilpailu =)

Näillä eväillä

... on hyvä startata kohti rentoa viikonloppua. Magneettikuularataa...

... ja mansikoita:

Johan sitä ehdittiin puolitoista kuukautta odottaakin, eikö se uusi sesonki jo kohta ala ;) Varsin kohtuullinen toimituskatko kuitenkin.

Kusti polkee...

... välillä vähän ylimääräistäkin.

Mietinpä tuossa töiden ohessa logistiikan ihmeellistä maailmaa. Tehtävänäni oli leikellä liikennevalojen maskeja (siis sellaisia mustia pyöreitä lautasen näköisiä kappaleita, joihin piti tehdä nuolien, jalankulkijoiden ynnä muiden liikenneopasteiden muotoisia merkkejä). Näytemötikät olivat saapuneet luokseni Coherentin Hollannin edustajalta, joka puolestaan kertoi saaneensa ne Brittilässä majailevalta asiakkaaltaan. Kas, kun jäi kuitenkin mietityttämään se, miksi osaan liikennevalomaskeista piti leikata esim. teksti "Bitte drücken" ("Paina" saksaksi), josta saatoin omissa pikku aivosopukoissani päätellä, että tuskin se brittiasiakaskaan niitä ihan kotitarpeiksi tekee, vaan luultavasti jollekin seuraavalle (tai sitä seuraavalle) asiakkaalle Saksaan, Sveitsiin tai Itävaltaan. Montakohan ihmistä työllistetään pelkästään tavaran kuljetuksessa, kun tämä yksikin näytelaatikko kulkee ensin Saksasta Isoon-Britanniaan, sieltä Hollantiin, josta edelleen Kaliforniaan?

Kun näytteet täällä on leikattu valmiiksi, eivät ne toki voi löytää tietään suoraa päätä Saksaan (tai mikä saksankielinen maa kyseessä lieneekään), koska jokainen väliporras haluaa erikseen tarkastaa lekattujen maskien kelvollisuuden ennen kuin ne lähetetään loppukäyttäjän silmien alle. Ja onhan kyse tietysti liikesalaisuuksistakin - yksikään välikäsi ei halua suoraan kertoa toiselle, kenen kanssa hieroo kauppoja toisessa päässä. Mutta yhtä kaikki, maalaisjärkeä huimaa, kun miettii, miten mutkaisia reittejä pitkin tavara kulkee...

Tiedättekö muuten, monenko välilaskukentän kautta saapui reilu kuukausi takaperin joulupaketti, joka oli lähetetty Tampereelta, "kätevästi" kuriiripalvelun kautta? Jos itse tulisin Tampereelta Santa Claraan, pyrkisin mieluiten minimoimaan välilaskujen määrän, joten luultavasti lukumäärä olisi se pakollinen yksi. Kyseiseltä paketilta oli mielipidettä tuskin kysytty, koska logistiikkafirman listaus kertoi laatikon kulkeneen kuuden välilaskukentän kautta. Toivottavasti seikkailunhalu tuli tyydytettyä!

Synttäritunnelmia

Viikonvaihteen ohjelma on ollut syntymäpäiväpainotteinen =) Varsinaisestihan Essi siirtyi käymään uutta ikävuotta jo perjantaina, mutta arkitiimellyksen puitteissa itse juhlallisuudet siirrettiin sunnuntaille. Asiaankuuluvat "aamukahvit" sankari sai vuoteeseen toki sinä päivänä kuin pitikin. Yläkerran naapuri Varpu tuli kylään:

Lastenkutsujen suhteen päädyttiin tänä vuonna "avaimet käteen"-ratkaisuun. Muutamat luokkakaverit kun ovat aiemmin viettäneet syntymäpäiviä The Jungle-puuhapuistossa, oli Essin toivomus juhlistaa vanhenemistaan samassa paikassa. Toimintamalli oli mitä mainioin: ensin juhlakalu vieraineen pääsi kiipeilytelineille ja pomppulinnoihin riekkumaan sydämensä kyllyydestä ja kun pahimmat energiat oli purettu, istuttiin pöydän ääreen nauttimaan pizzaa ja kakkua sekä tutkailemaan lahjoja.

Aktiiviosiossa ei valitettavasti valvoja kameroineen pysynyt perässä, mutta jälkimmäisen vaiheen tunnelmia saatiin onneksi talteen:

Talon puolesta kutsuja emännöinyt Clarissa muuten ihmetteli useampaan otteeseen, miten lapset ovat niin kovin rauhallisia. Ei ollut kuulemma kertaakaan aiemmin nähnyt näin hiljaista juhlaväkeä. Hmmm... Voisiko syynä olla se, että kymmenen lapsen joukosta viisi oli suomalaisia, kaksi japanilaisia ja kahdesta "amerikkalaisesta" oli toinenkin puoliksi norjalainen?

Essin koulukaveri Brandon teki ainakin kaikkensa pitääkseen yllä jenkkityylistä hyväntuulista ja puheliasta juhlatunnelmaa. Paketteja availtaessa ei ylisanoja säästelty =)

... vaan kieltämättä, iltapäivällä kotosalla lahjasatoa hämmästellessä saatettiin yksimielisesti todeta, että olihan se Brandonin magneettikuularata oikeasti aika "super cool":

Essi lähettää iloiset kiitokset kaikille merkkipäiväänsä muistaneille! Postilaatikkomme on viime päivinä pullistellut herttaisista syntymäpäivätervehdyksistä...

... seinilläkin korvat on

Äiti (keskustelee päivän kulusta isän kanssa): "... ja se asia jäi nyt sitten vähän puolitiehen, kun Stephen oli tänään sairaana."

Varpu: "Niin kuka oli sairaana?"

Äiti: "Stephen. Äidin esimies."

Varpu: "Mutta miten sä siellä nyt oikein pärjäätkään, jos ei esimies ole paikalla?"

Äiti: "Kyllä niitä töitä voi tehdä silti, vaikka Stephen on sairaana."

Varpu: "Voitko sä sillä aikaa käyttää isän esimiestä?"

Kokomääritelmä tämäkin...

Essi: "Mä näin äsken yhden pikkutytön, jolla oli tosi, tosi iso teddykarhu!"

Äiti: "Niinkö? Kuinka iso?"

Essi: "Nooo... Ehkä suunnilleen sen kokoinen, mitä musta jäisi jäljelle, jos multa leikattaisiin kädet ja jalat ja pää pois."

Sorvin äärellä

Taas on ahkeroitu askartelukerhossa... Viime päivinä olen puuhastellut enimmäkseen 25 mm paksun akryylin kimpussa ja kun kaikki messunäytteet olivat lopulta valmiina, piti jämäkappaleista taas keksiä jotakin "omaa kivaa". Piirtelin siis lämminhenkisesti jokusen sydämen =)

Kaiverrus kun syntyy suunnilleen samalla vaivalla leikkuun kanssa, tuli sitten sitäkin kokeiltua.

Ehkä tänä vuonna tyttöjen ystävänpäiväkorttiaskartelu-urakointiinkin keksitään vähän teknisempi lähestymistapa? Jää nähtäväksi, mitä työstöasema tuolloin sattuu suoltamaan...

Salonkikelpoista sanastoa

Varpu keskeyttää intensiivisen leikkinsä, nousee ylös ja haeskelee hetken sanoja:

"Hetkinen... Mä jatkan kohta, mutta nyt mun täytyy käydä... puuteroimassa nenäni."

Askartelukerho

Leikkelin perjantaina ja tänään töissä sinistä alumiinifoliota. Näytteitä oli tehtävänä kiitettävän suuri määrä, joten materiaaliakin oli siten metritolkulla, "vähän" ylimääräistäkin. Päivän päätteeksi näpistin testimateriaalista kaksi ehkä 10 cm x 10 cm palasta kotiin tuomisiksi, koska arvelin harakkaominaisuudella varustettujen tytärten ilahtuvan kyseisestä tuliaisesta. Yksinkertaisista asioista repeää usein suurin riemu, mutta jos yksinkertainen voi mitenkään olla kiiltävää - aina parempi =)

Osuin oikeaan. Siniset folionkappaleet saatuaan tytöt hyppivät onnesta ylös-alas, hihkuivat, kiittelivät ja halasivat. Varpun riemu oli täysin estotonta, mutta Essi pysähtyi miettimään ja kysäisi sitten yhtä aikaa hämmentyneenä ja hiukan ivallisena: "Mutta eihän sun missään askartelukerhossa kai pitänyt töissä olla...?"

Niin... Mitähän tuohon olisi pitänyt vastata?

Farina

Lapset ovat kaipailleet mannapuuroa suunnilleen niin kauan, kun olemme tällä mantereella asustelleet. Etsiskelin mannaryynejä useampaan otteeseen yhden jos toisenkin ruokakaupan hyllyltä, mutta enpä vain löytänyt. Tulin siihen tulokseen, että mannaryynit eivät vain kuulu täkäläiseen ruokakulttuuriin ja sillä hyvä. Suomi-lomilla lapset lusikoivatkin sitten mannapuuroa senkin edestä ja kotiin tuomisiksi saatiin matkalaukun painorajojen puitteissa yksi kilon suurimopussukka mahtumaan. Harvinaista herkkua, siis.

Edelliset tuontisuurimot on kulutettu loppuun jo aika monta kuukautta sitten, joten sitäkin enemmän ilahdutti taannoinen löytöni maanmainiosta hedelmäputiikistamme. Kyseinen kauppa on yllättänyt näiden "eksoottisempien" tuotteiden nimissä useasti ennenkin: puolukkahilloa löytyy (Felix:in, toim. huom.), hapankorppuja ja maustesilliä, noin esimerkiksi. Eikä saksalaistyyppinen ruisleipäkään ole oikeastaan hassumpaa. Mutta se, mitä löytyi tällä kertaa, oli yllättäen Välimeren alueen erikoisherkkujen nurkkauksesta. Pussin päällä oli nimike "Farina" ja sisältö vaikutti silmämääräisesti hyvin mannaryynien kaltaiselta. Ei kun kokeilemaan...

Kotona ensimmäiset mannapuurokokeilut menivät raadille ihan täydestä. Eikä ollenkaan hassumpaa ollut sittemmin tehtailtu vispipuuroyritelmäkään. Oli kuitenkin uteliaisuudesta ryhdyttävä selvittelemään uskollisen ystäväni Googlen avustamana, mitä tuo "farina" varsinaisesti pitää sisällään ja mihin sitä muut käyttävät. Etsinnän tulos ei suorastaan hätkähdyttänyt: hyvin samankaltaista maitopohjaista puuroa ne muutkin näistä vehnäpohjaisista ryyneistään keittelevät kuin Suomessa oli tapana. Tosin, huomattava on, että puhdasveriset amerikkalaiset lisäävät puuroon valmistusvaiheessa reippaasti sokeria, kuinkas muuten. Ja jottei imelyyselämys jäisi vajavaiseksi, ehdotellaan puuron päälle ripoteltavaksi mieluiten kaiken mahdollisen värisiä strösseleitä, kuten esimerkiksi täällä. Vieläkö joku oikeasti ihmettelee, miksi lasten ylipainoisuus lisääntyy kaiken aikaa...?

Onnea!

Tuttavaperheeseemme Kangasalle syntyi tänään kaksivuotiaiden kaksospoikien kavereiksi sekä pikkusisko että -veli. Hatunnoston arvoinen ilouutinen!

Iloiset onnittelut Katille ja Jukalle!

Lenkkikaverit

Viikonlopun pitkillä lenkeillä saa melkein poikkeuksetta harmitella, kun ei tullut otettua kameraa mukaan. Eilen ryhdistäydyin ja sainkin muutaman seuralaisen taltioitua muistikortille:

Tänä aamuna jäi kamera kotiin ja taas harmitti. Tällä kertaa kaverina oli lisää peuroja ja viekkaan oloinen kojootti. Ehkä saan senkin vielä ikuistettua, ennemmin tai myöhemmin...?

Kermavaahtoa

Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi paistoimme vohveleita...

Essi: "Ihanaa! Kermavaahto on ihan kuin hyvänmakuista ilmaa."