Askartelupäivä ja allerginen lapsi

Taas on viikko vierähtänyt. Jos tarkkoja ollaan, kohta on kokonainen kuukausi vierähtänyt. En voi ymmärtää, mihin nämä päivät katoavat. Viikot juoksevat vilistämällä ohi, vaikkei niihin mukamas mitään ihmeellistä ole sisällytettykään. Ihme juttu - ehkä joulutonttujen lisäksi täälläpäin liikkuu aikavarkaita?

Niin tai näin, hektisen viikon jälkeen olemme taasen viettäneet rauhaisaa lepustelulauantaita. Essi on saanut viettää laatuaikaa lempipuuhansa askartelun parissa. Aamun alkajaisiksi syntyi ruutupaperille mainio parivaljakko, Nasu ja Nalle Puh. Ennen pitkää alkoi kuitenkin kuulua merkillistä kitinää ja vinkumista. Essi selitti: "Näillä on paha olla tässä paperilla. Ne pitää vapauttaa. Saisinko sakset?" Piirroshahmojen vapautumisrintaman jäljiltä tulos oli seuraavanlainen:

Iltapäivällä askartelu jatkui sokerikuorrutuksen inspiroimana. Lapset olivat eilen leiponeet Tarjalla pipareita, joita saatiin kotiintuomisiksikin aimo lastillinen. Osa pipareista oli jo valmiiksi koristeltu, mutta osa vielä iloksemme luonnontilassa, joten pääsimme kotonakin harjoittamaan itseilmaisua pölysokeritahman voimalla:

Varpun päivään on kuulunut lähinnä huomioliiviä. Ostimme aamun kauppareissulla molemmille tytöille heijastinliivit talvi-iltain ulkoilusessioihin turvaa tuomaan. Varpu kiintyi omaansa oitis ja on halunnut koko päivän lähinnä leikkiä erilaisia huomioliivileikkejä. Myös päiväunet piti saada nukkua huomioliivi päällä.

Essillä on nyt meneillään selvä "äidin tyttö"-kausi, toisaalta Varpu on tällä hetkellä enemmän isän perään. Oivallinen osoitus tästä oli Essin toivomus iltatoimia tehtäessä: "Leikitään, äiti, sellaista leikkiä, että mä olen allerginen isälle ja Varpulle. Me ei voida mennä vessaan eikä hammaspesulle, kun isä ja Varpu on siellä. Täytyy keksiä jotain muuta tekemistä..."

Lopuksi vielä orastava liikeidea. Tarjan piparkakut "imeytyivät kieleen", joten rakentelimme iltapuhteena oman piparitaikinan. Lasten nukkumaan mentyä on jääkaapissa köllöttelevällä taikinakipolla käynyt aikamoinen vipinä ja pohdimme tässä, mahtaako poloisesta taikinasta juuri jäädä leivottavaa huomiselle. Siitä tulikin mieleen, miksei yksikään makeistehdas ole vielä tuonut markkinoille piparkakkutaikinakarkkeja? Pussillinen näppärästi yksittäispakattuja piparitaikinanöölejä uppoaisi varmasti yhdelle jos toiselle meistä aina aika ajoin. Ei kuulostaisi pahalta suklaakuorrutettu piparkakkutaikinapatukkakaan?

Pilvipäivän iltana

E: "Miksei taivaalla näy tähtiä?"

V: "En mä tiedä. Ehkä tähdet on loppu."

Lunta ja riemunkiljahduksia

"Mä olen iloinen lumipyörylä!"

"Täältä tulee hirmuinen lumienkeli!"

"Entä jos me lasketaan päin tota isoriikkistä lumikasaa?"

"Toivottavasti mä jarrutan."

Trendikäs enterorokko

Olemme viettäneet viikonlopun varsin levollisesti - mikä on tietysti viimeaikaisen hurlumhein jälkeen ollut ihan tervetullut juttu. Osittain levollisuutemme on ollut tosin pakon sanelemaa: vieraanamme on ollut viime aikoina ah niin muodikas enterorokko. Torstain olivat molemmat tytöt kovassa kuumeessa, joka onneksi katosi suunnilleen yhtä nopeasti kun oli ilmaantunutkin. Viime päivät on vietetty jonkinlaista toipilaseloa, tytöt alkavat olla jo omia itsejään, mutta ihmeellisiä näppylöitä löytyy ja kummatkin valittavat kipeää, arkaa suuta. Normaaliherkut omena ja mandariini eivät ole tehneet kauppaansa, kun kaikki vähänkään hapan aiheuttaa kirvelyä kielessä ja ikenissä. Auts :o(

Vaan onneksi tilanne on jo hyvästi paranemaan päin. Voimistuneita pikkupotilaita on ilahduttanut suunnattomasti tällä viikolla satanut ensilumi. Kummoistakaan lumivaippaa ei ole vielä ehtinyt maahan kertyä, mutta hiutale tai kaksi lienee jo riittävä signaali liukurien esiin kaivamiseksi? Lämpimän läikähdyksen tuntee jossakin sisällään kun katselee tuota alkukantaista mäenlaskun riemua. Ylös ja alas, ylös ja taas alas. Ja vielä sama uudestaan. Kaksikymmentä kertaa ainakin...

Tällä hetkellä tuota lunta tuntuu puskevan oikein reippaasti lisääkin, illan pyry on valkaissut pihanäkymän jo varsin tehokkaasti. Edellisten epätalvien jälkeen ei oikein jaksaisi uskoa, että pysyvä lumi saataisiin jo marraskuussa, vaan toivoahan toki sopii. Lisää lunta ja kunnollinen talvi meille, kiitos! (Ja vielä jos toivomusta yhtään saisi tarkemmin määritellä, saisiko ne lumisateet mieluiten pystysuuntaisina? Tuo tämänhetkinen vaakatasossa puskeva lumimäärä tekee auton tuolla katoksessa vähän turhautuneen näköiseksi. Ei se hyvä katto ollutkaan...)

Ihanat naiset matkalla

Pientä reissuraporttia jälleen taas. Viime lauantaina koitti hartaudella odotettu väsyneiden äitien pidennetty viikonloppu Italian ihmemaassa. Johanna otti seurakseen työkaverinsa Niinan ja suunta otettiin kohti Gardajärveä ja Veronaa.

Lauantai kului pitkälti siirtymisessä paikasta toiseen. 

Ensin bussilla Lempäälästä Hämeenlinnaan, josta Niinan auton kyydissä jatkettiin Helsinki-Vantaalle. Siellä kulkupeli vaihtui lentokoneeksi, joka meidät kuljetti aina Frankfurtiin asti. Muutama tunti odottelua ja haahuilua, sitten lopulta suunta kohti Veronaa. Veronan lentokentältä hyppäsimme bussiin, joka puolestaan hilasi matkalaiset rautatieasemalle. Sieltä edelleen paikallisen InterCityn siivittämänä jatkoimme Rovereton pikkukaupunkiin, mistä loppumatka Riva del Gardaan taittui taksin kyydissä. Tehtävä halukkaille: Montako kulkuneuvoa tästä matkakertomuksesta löytyi? (Toim. huom. Saksalaisen täsmällisyyden nimissä lienee aiheellista ottaa huomioon myös Frankfurtin lentokenttäbussit (n=2), jotka meidät siirsivät lentokoneesta terminaaliin ja päinvastoin) Huhhuh...

Sitten itse asiaan. Sunnuntaiaamu valkeni hyvien yöunien jälkeen kuulaan aurinkoisena. Aamun ensimmäiset tunnit olivat varsin viileitä, mutta auringon kivuttua reippaasti ympäröiviä vuorenhuippuja korkeammalle, lämpötila alkoi olla suomalaisella mittapuulla jo suorastaan kesäinen. Sunnuntaiaamupäivän ohjelmana oli matkan "itse tarkoitus", Garda Trentino Half Marathon, mikä olikin mitä oivallisin keino tutustua Gardajärven henkeäsalpaaviin maisemiin. Juoksu kulki uskomattoman kevyesti, järvi- ja vuorinäkymiä ihmetellessä kilometrit vilistivät ohi kuin huomaamatta. Sunnuntailenkin bonuksena ja huolimatta ajoittaisista ruuhkista (reilut 4000 juoksijaa kohtuullisen kapeilla väylillä) kellotin uuden henkilökohtaisen puolikkaan ennätykseni 1:44:00 :oD

Juoksutapahtuman jälkeen suuntasimme hotellille siistiytymään ja uudestisyntyneinä jatkoimmekin hulppeisiin maisemiin tutustumista jalkaisin. Iltapäivän ongelmaksi muodostui ainoastaan ruokapaikan etsintä. Olimme kuvitelleet matkustaneemme kulinarismin kehtoon, vaan hankala oli päästä paikallisiin makuihin käsiksi, koska koko kaupungista ei löytynyt ainoatakaan avoinna olevaa ravintolaa. Pitkällisen etsinnän jälkeen löysimme lopulta yhden (!) "trattorian", jonka listalta löytyi sentään salaattia ja pizzaa. Nälkä meni, joskaan suuresta kulinaristisesta elämyksestä ei voi puhua. No, ruokakitinät sikseen - jospa keskityttäisiin niihin maisemiin:

Maanantaina jätimme kauniin Riva del Gardan taaksemme ja palasimme Rovereton kautta junalla takaisin Veronaan, jossa vietimme vuorokauden verran kaupunkilomaa ennen kotimatkaa. Kävelimme kaupunkia ristiin rastiin, nautimme aitoitalialaista jäätelöä (maistui lomalta) ja katsastimme mm. seuraavanlaisia nähtävyyksiä:

Julian (siis sen Romeon mielitietyn) parveke

Näkymä Ponte Navi:lta

Roomalaisia sotilaita patsastelemassa Arenan edustalla

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava arjenkatkaisureissu. Päällimmäiseksi mielen päälle jäivät polttelemaan nuo Gardajärven satumaiset rantamaisemat. Veronan kaupunkivilinästä en kummemmin perustanut, mutta Riva del Gardan ympäristöä olisi mielellään tutkinut pidempäänkin. Sinne kirkkaansinisen veden äärelle jäi pieni pala itseä, jota toivottavasti vielä joskus palaan sieltä etsimään. 

P.S. Niinalle kiitokset mukavasta matkaseurasta sekä yllä hyödyntämistäni valokuvista. Äidille ja Jussille erityiskiitokset siitä, että mahdollistitte tämän ihanan karkumatkan!

Maissilakki esittäytyy

Ennen kuin kukaan ehtii ihmetellä, mikä ihme on tuo otsikoksi yltänyt maissilakki, voisi olla hyvä laatia jonkinmoinen esittelypostaus. Kyseessä on siis iki-ihana, enimmäkseen keltainen päähine, jonka olemme jonkun pieneksi käyneistä jäämistöistä saaneet. Essi piti lakkia ensin aikansa, mutta sittemmin verme periytettiin Varpun käyttöön. Varpulle lakista on muodostunut aivan erityisen rakas ja hänen keksintöään on myös mainio nimi Maissilakki. (Keltainen oli ensimmäinen väri, jonka Varpu aikanaan oppi tunnistamaan. Koska myös lempiherkku maissi edustaa samaa väriä, tuona ajanjaksona lukematon määrä tavaroita assosioitiin juurikin tähän ihanaan elintarvikkeeseen. Liikenteessä bongattiin maissiautoja, hiekkalaatikkoa tongittiin maissilapiolla ja löytyipä neuvolan vessasta maissipottakin.)

Nykyisin myssypolo on jo parhaat päivänsä nähnyt, moneen kertaan kokoon kursittu, mutta siltikin enenevässä määrin reikäinen. Varpun pääkin on jo kauan aikaa sitten kasvanut lakista ulos, mutta luopua siitä ei voi. Aluksi lakki siirtyi ulkokäytöstä yömyssyksi, nyttemmin siitä on tullut yökaveri muuten vain, turvallinen mytty unisen nyrkin puristuksessa. Lukemattomina iltoina on Maissilakkia etsitty sohvanalustoja myöden, koska sitä ilman ei kertakaikkiaan uni tule.

Maissiautot, -lapiot ynnä muut maissi-itemit ovat jo ehtineet muuttua puhekielessä keltaisiksi, mutta Maissilakki pysyy maissilakkina. Maissilakki on liioittelematta olennainen osa perhettämme, joten blogin nimeäminen sen mukaan ei kummempia perusteluita kaivanne. Maissilakin sisäpuolella on muuten nimilappu, jossa lukee "Maria". Kenen Marian lakki alunperin lienee ollutkaan (ketään sen nimistä tyttölasta ei lähipiirimme kuulu), suuret kiitokset sille kyseiselle Marialle, joka tämän kullanarvoisen vaatekappaleen meille muinoin lahjoitti!

Isänpäivä 2008

Tänä isänpäivän aamuna sain mieleisen lahjan. Sain nukkua pitkään, kun Johanna ja lapset menivät ulos leikkimään lätäköissä. Kun he tulivat sisään olin jo melkein hereillä, mutta pysyttelin kuitenkin sängyssä että lapset saisivat järjestää yllätyksen. Essi ei meinannut millään pysyä paikoillaan vaan halusi tulla ennen aikojaan paljastamaan mitä tuleman pitää. Johanna sai kuitenkin pidettyä katraan aisoissa järjestelyjen ajan, minun odottaessa jännityksellä sängyssä.

Sitten perhe tulikin kera aamupalan ja lahjakassin. Essi ja Varpu olivat olleet hoitopaikassa ahkeria ja lahjoina olikin jos jonkinlaista kädentaidon näytettä: avaimenperiä, koristeltu muki, kynttilä, kortteja ja perhosta esittävä maalaus. Myös lahjapaketit oli koristeltu huolella. Johannalta sain Alivaltiosihteeri-DVD:n.

Iltapäivällä menimme Amuriin juhlistamaan appiukon isänpäivää. Siellä olikin Johannan siskon lapset ja liuta aikuisia. Johanna oli kutonut isälleen kaulurin ja lapset muistivat myös vaaria askarteluillaan.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus

Olipahan taas iltahässäkkä. Essin ääni iltapalan äärestä: "Antaisitko lisää maitoa?" Varpun ääni hammaspesulta: "Saa tulla tarkastamaan!" Puhelimen ääni pöydältä: "Piip-piip!" Pyykkitelineen ääni olohuoneesta: "Vie jo pois nää vaatteet tästä roikkumasta!"

Maitoa lasiin kantaessani Essi kysyi: "Miksi sä puret huulia yhteen?" "Yritän keskittyä pitämään ajatukset kasassa, kun kaikilla on mulle just nyt jotain asiaa ja kaikki pitäisi tehdä yhtaikaa", vastasin. Essi keksi oitis hyvän analogian: "Nää on vähän niin kuin vaalit. Kaikki äänestää sua."

Niinhän toki... Siinä vaiheessa, kun lapsille ja pyykkitelineille annetaan äänioikeus, on minulla aika hyvät mahdollisuudet vaikka presidentiksi. Uurnilla tavataan!

Perheliikuntapeuhut, jipii!!!

Tänään oli taas kuukauden toinen lauantai, joka perinteisesti on ollut mitä riemukkain päivä. Armoitettu Lempäälä-opisto järjestää näin kerran kuussa Perheliikuntapeuhut, das heisst, Kanavan koulun liikuntasali on kaikkine ihanine välineineen pyhitetty kahdeksi tunniksi lapsiperheiden vapaaksi temmellyskentäksi. Paikalla on opistolta myös liikunnanohjaaja, joka session puolenvälin tietämillä vetää lyhyen yhteisleikki/-voimistelutuokion, mutta muuten puuhastelu on vapaata. Ottaen huomioon, että tämä lysti on ilmaista, paikalla on väkeä yllättävän vähän. Alle kymmenen perhettä mahtuu isoon saliin oikein mainiosti, varsinkin kun väestö tulee ja lähtee porrastetusti. 

Varsinkin näin latteiden syyssäiden aikaan olemme ottaneet kiitollisuudella vastaan tämän sisäliikuntaoption. Voiko olla suurempaa autuutta kuin saada kerrankin pomppia, kiipeillä, juosta ja riehua aivan luvan kanssa? Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

Kurpitsajuhlia, ohareita ja muuta yllättävää

Pientä raporttia viikonlopun tiimoilta näin jälkikäteen, kaikenlaista sattumanvaraista tapahtumaa on viime päiviin mahtunut. Perjantaina hoitopäivän päätteeksi vietettiin Tarjan luona jo perinteeksi muodostunutta kurpitsajuhlaa. Meitä hellittiin monenmoisin herkuin ja Tarjan vuosi takaperin lapsille ompelemat kummituspuvut olivat taas kunniassaan. Varpukin meitä jo alkuviikosta oli valistanut kurpitsajuhlien etiketillä: "Kummituksia kuuluu kyllä pelätä. Muuten voi vaikka tulla poliisi ja antaa sakot."

Lauantaina oli olevinaan Johannan jännittävä juoksupäivä. Laitoin jokunen viikko sitten Lempäälän Kisan yleisurheilujaostoon sähköpostia ja tiedustelin, löytyykö näiltä kulmilta minkäänlaista yhteislenkkitoimintaa. Näissä loka-marraskuun märissä ja harmaissa olosuhteissa kun saattaa jossakin vaiheessa juoksentelumotivaatio hippasen hiipua, vallankin jos aivan epäsosiaalisena erakkona lenkkipolkuja kuluttaa. Kuinkas sitten kävikään? Sain hyvinkin nopeasti LeKin juoksuorganisaattorihepulta vastauksen, jotta tällä hetkellä ei varsinaista yhteislenkkitoimintaa ole (kuoli viimeksi viime keväänä osanottajien vähäisyyteen). Sen sijaan organisaattorisetä oli jostakin kummasta saanut selville, että asumme itse asiassa melkein naapureina, vierekkäisissä taloyhtiöissä, ja oli auliisti tarjoamassa "kotikutoista" lenkkiporukkaa. Kuulostaako epäilyttävältä? Vaihdoimme kuitenkin puhelinnumeroita ja heppu lupasi soitella, kun olisi lenkillelähtöaikeissa.

Olipa pitkä taustoitus... No, perjantaina lopulta puhelin soi ja sovimme lenkkitreffit lauataiksi klo 11. Elin koko aamupäivän varsin jännittävissä ja odottavissa tunnelmissa, enhän ole käynyt sosiaalisesti juoksemassa juuri koskaan - ja varsinkin arvelutti, miten mahdan toisen vauhdissa pysyä. Oli miltei juhlallinen olo, kun hyvissä ajoin ennen yhtätoista kiskoin juoksuvermeet ylle ja lähdin hyppelemään kohti sovittua tapaamispaikkaa. Ja sitten... Viitisentoista minuuttia paikalla odoteltuani alkoi into vähitellen latistua, ketään ei kuulunut. Palasin kotiin hakemaan puhelimen, mutta soittoyritykseeni vastasi vain täti, joka kertoi, että "Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä." Hiippailinkin seuraavaksi naapuritalon pihalle ja mietin, onko turhan tungettelevaa mennä ihan kotiovelta saakka lenkille repimään henkilöä, jota ei koskaan aiemmin ole edes nähnyt. Hetkisen muotoilin sopivia korulauseita mielessäni kutakin potentiaalista oven avaajaa varten ja soitin sitten rohkeasti ovikelloa. Suotta jännitin, kukaan ei tullut avaamaan.

Niinpä muuttui pitkästä aikaa mukamas motivoivin lauantailenkkini varsinaiseksi latteuden multihuipentumaksi. Typertynein mielin lähdin lynkyttelemään sattumanvaraista reittiä Ruskea-Ahteen ja Moision kautta kohti Vanattaraa ja Kuljun Asemakylää. Vaan ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Normaalisti olisi puhelin möllötellyt lenkin ajan kotona, mutta nyt olin sen sattumoisin mukaani kaapannut, oharit tehneen seuralaiseni löytämiseksi. Juurikin Asemakylän kohdalla alkoi puhelin iloisesti taskussa lirkutella, mutten olisi ikinä arvannut, että Essin kummitäti Neili (rakas ystäväni, joka perheineen kovin useasti on ajatuksissani, mutta joiden kanssa kroonisen ja molemminpuolisen ajanpuutteen vuoksi varsin harvoin tapaamme) sattuisi soittamaan juuri nyt, puhelun syystä puhumattakaan. Keskustelumme eteni suunnilleen näin:

N: "Ihan ex tempore lähdettiin liikkeelle ja ollaan nyt tässä aika lähellä teitä. Olisin kysynyt, josko olisitte jollakin kokoonpanolla vaikka ehtineet lähteä leikkipuistoon. Oletteko kotona?"

J: " No voi höh... Lähdin kotoa vähän vajaa tunti sitten ja lapset jäivät silloin lounasruokaa syömään. Ovat varmaan ihan juuri menneet päiväunille. Missäpäin te olette?"

N: "Käytiin tässä Kuljun Asemakylässä yhtä taloa katsomassa ja nyt vähän mietitään, minne tästä lähdettäisiin."

J: "Kuinkas sattui, olen itsekin juuri Kuljun Asemakylässä. Missä kohtaa olette?"

N:"Tässä rautatiesillan kupeessa."

J: "Kappas, niin minäkin ihan kohta. Ai siinä te näemmä olettekin..."

Aivan uskomaton yhteensattuma! Vaan olipa hauskaa pikaisesti vaihtaa kuulumisia, vaikka leikkipuistosessio jäikin nyt toiseen kertaan. Toivottavasti pian tavataan paremmalla ajalla - ja toivottavasti tämä blogitus osaltaan hiukan boostaa tätä sosiaalista kanssakäymistä suuntaan jos toiseenkin...

Juoksulenkin loppupuoli sujuikin huomattavasti alkua vireämmällä mielellä. Iloisen yllätystapaamisen voimistamana hyppelin hyvillä mielin kohti kotia ja miltei autuaasti unohdin koko harmillisen lenkkitreffiepisodin. Kotona oli taas uudet askareet odottamassa, koska olimme lähdössä "tyttöjen kesken" Leenan ja Jarin luo yökylään. Lasten päiväunien jälkeen teimme pikaisen pakkausoperaation ja lähdimme sitten suuntimaan kohti Takahuhtia. Reissaamis- ja kyläilyaktiviteettien siivittämänä aika kuluikin sukkelaan. Essistä oli erityisen hauskaa leikkiä Reetan kanssa piilosta, Varpua taas ilahdutti eniten Reetan ja Katin vanha Pokemon-pehmolelu, jota piti talutella portaita ylös ja alas. Illan huipensi kylvyssä käynti sekä iltapalapiknik takkahuoneessa :o)

Sunnuntaiaamupäivän kotiinlähtö ei ollutkaan sitten laisinkaan mutkaton - eikä meluton - toimenpide. Kaikki mahdolliset leikit olivat vielä pahasti kesken ja patjaliukumäkeä olisi ehdottomasti pitänyt saada laskea vielä ainakin yksi kerta. "Sitäpaitsi kotona on ihan tyhmää!!!" Jollakin konstilla takaisin tyhmään kotiin kuitenkin päästiin, joskin Varpu pitkävihaisena muisti vielä iltapäivällä mummullekin tilittää: "Mä olen kiukkuinen! En kutsu teitä edes syntymäpäivilleni, kun mun piti lähteä pois Näppilästä." Epäreilua on pienen ihmisen elämä.

P.S. Jäikö ketään vaivaamaan, mikä ihmeen hämärä tyyppi oli tuo oharit tehnyt lenkkikaveri? Ei ehkä sittenkään niin hämärä. Lauantaina alkuillasta tipahti puhelimeen viesti: "Lauantaina aamuyöstä piti lähteä synnyttämään. Poika tuli klo 10:15. Toivottavasti et odottanut pitkään. Pitää yrittää lenkkiä uudestaan paremmalla ajalla."