Kevät etenee ja Ironman-harjoitusohjelma sen mukana. Lenkit pyörällä, jaloin ja altaassa pitenevät viikko viikolta ja vähitellen alkaa olla aika myös pohtia teknisempiä knoppeja, kuten esimerkiksi märkäpukuun tutustumista. Aiempaa märkäpukukokemusta ei ole ollenkaan, joten arvelin, että edessä on jälleen mielenkiintoisia oppimiskokemuksia, kun hankin puvun pari viikkoa sitten.
Viime viikolla otin märkäpuvun ensitestiin tutuissa ja turvallisissa uima-allasolosuhteissa. Kokeilu osoittautui varsin hauskaksi. Neopreenikoreen vuoratut jalat ja ahteri tuntuivat kelluvan mukavan ergonomisessa asennossa ihan noin vain ja jokaisella vedolla pääsi vaivatta reippaasti eteenpäin. Pukua ei ole toki ihan näihin olosuhteisiin suunniteltu, joten sanomattakin lienee selvää, että 26-asteisessa vedessä uidessa tuli aika nopeasti aika lämmin.
Tänään oli vuorossa vähän totuudenmukaisempi harjoitus. Kesäkuun alussa on kisakalenterissa harjoitusluontoinen puoli-Ironman Lake Quassapaug:illa Connecticutissa, jossa toukokuun aikana järjestetään muutamia ennakkouinteja, jotta halukkaat pääsevät kokeilemaan avovesiolosuhteita. Kevät on tänä vuonna tullut tännekin vähän viivytellen ja viime viikkoina ainakin yöt ovat olleet vielä varsin kylmiä. Arvelin, että järven vesi on luultavasti vielä melko viileää, mutta olin silti hieman yllättynyt, kun tänä aamuna ajelin paikan päälle ja sain tietää, että veden lämpötila on tällä hetkellä +12 C.
Paikalla oli kymmenkunta uimaria, joista itseäni lukuunottamatta kaikilla oli takanaan useampi triathlonkisa ja siten enemmän tai vähemmän avovesiuintikokemusta. Harjoitusuinnin organisaattorisetä selitti rannassa toimintaperiaatteita. Järven selällä näkyi kaksi oranssia poijua, ensimmäinen kahdeksasosamailin (200 m) päässä rannasta, jälkimmäinen neljännesmailin (400 m) päässä rannasta. Jos siis ajatuksena on uida yksi maili, mennään kaksi kierrosta jälkimmäisen poijun ympäri. Ymmärsin tämän yhden mailin jonkinlaiseksi "oletusarvoksi", joka kävi järkeen, koska tämänpäiväiset uimarit ovat valmistautumassa joko triathlonin olympiamatkalle tai puoli-Ironmanille, joten kisapäivänä uidaan joko 1500 m tai 1800 m.
Värjöttelimme rantaviivalla tuulessa ja kevyessä sateessa, ilman lämpötila oli koko lailla lähellä tuota maagista kahtatoista. Organisaattorisetä jatkoi selontekoaan. Matkan varrella olisi muutama kanootti, joista käsin vapaaehtoiset valvoisivat uimarien turvallisuutta. Rannassa valmiudessa olisi myös moottorivene. Jos oman jaksamisen kohdalla ilmenisi ongelmia, kehotettiin nostamaan käsi pystyyn ja lähin kanootti tulisi paikalle.
Sitten oli aika astua veteen. Teimme ensin rannassa pientä alkulämmittelyä ja sen jälkeen oli aika lähteä kohti poijuja. Konkaritriathlonistimiehet lähtivät melko vauhdikkaasti edeltä ja itse lähdin etenemään ihan rauhallista vauhtia jonon hännillä. Yritin keskittyä hengittämiseen, joka otti aikansa. Märkäpuku piti lämpöä melko hyvin muuten, mutta kasvojen upottaminen 12-asteiseen veteen saa aikaan hyperventilointimieliteon, jonka taltuttamisessa saattaa kestää hetken aikaa.
Kun sain hengityksen aisoihin, alkoi uinti muuten sujua melko hyvin. Oikean suunnan pitäminen avovedessä on toki hieman haasteellista, joten suoraviivaisesta etenemisestä ei voida puhua, mutta muuten uiminen tuntui oikeastaan yllättävän mukavalta, suorastaan hauskalta. Kun pääsin jälkimmäiselle poijulle, pidin lyhyen ympäristöntutkailutauon. Vieressäni oli yksi turvallisuusvalvojista kanootteineen, mutta en nähnyt ainuttakaan muuta uimaria lähistöllä.
"Missä kaikki muut uimarit ovat?" kysyin kanoottivalvojalta.
"Kaikki muut kääntyivät takaisin ensimmäiseltä poijulta tai jo aikaisemmin", tämä vastasi.
Olin hämmentynyt. Uintia edeltävästä infotilaisuudesta olin todellakin jäänyt siihen ymmärrykseen, että tämän päivän "perusuinti" olisi se yksi maili, siis kaksi kertaa jälkimmäiselle poijulle ja takaisin. Vaan ei kai siinä sen kummempia, ajattelin ja jatkoin uintiani takaisin rantaan.
Rantaan päästyäni toinen kanoottivalvoja tiedusteli vointiani ja kysyi, olinko ehkä aikeissa lähteä uudelle kierrokselle. No kas, voinnissahan ei ollut mitään vikaa ja ilman muuta olin halukas uudelle kierrokselle - vastahan tässä oli alkuun päästy. Jälkimmäinen kierros sujui koko lailla ongelmitta. Kädet ranteista alaspäin olivat tosin tunnottomat, joten sormet sojottivat miten sattuu, mikä teki vedoista vähän tehottomia, mutta muuten oli erinomaisen hauskaa.
Kun pääsin toiselta kierrokselta rantaan, muut uimarit olivat jo menneet menojaan. Kukaan muu ei ollut uinut ensimmäisellä kierroksella ensimmäistä poijua kauemmas, saati lähtenyt toiselle kierrokselle. Olin vähän huvittunut tilanteesta. Konkaritriatlonisteille riitti ilmeisesti vähän vähempi harjoittelu ja vasta-alkajat tarvitsevat enemmän.
Yhtä kaikki, tästä kokeilusta jäi erinomaisen hyvä mieli. Vanha koira voi sittenkin oppia uusia temppuja! Märkäpuku toimii loistavasti ja 12-asteinen vesi ei ollut ollenkaan niin paha kuin olisin kuvitellut. Olisin ihan mielelläni voinut uida vaikka enemmänkin. Jään innolla odottamaan uusia avovesitreejenä. Tästä hauskasta tulee luultavasti vielä hauskempaa, kun vedet vähän lämpenevät ja tuulisen ja sateisen päivän tilalle saadaan kesäisempi keli.
