Tää on niin tätä

Ollaan juuri ja juuri vielä tammikuun puolella ja näyttäisi siltä että rankkasateet ovat ainakin hetkeksi antaneet tilaa auringolle. Eilen ja tänään lämpötila kipusi jo viidentoista asteen tuntumaan eli uintilukemiin.

Lämminvesialtaassa on lämmitys ollut päällä lähes läpi talven, muutamaa viikkoa lukuunottamatta. Siellä pulikoiminen ei siis periaatteessa ole ilmoista kiinni.

Tänään perheen naiset uskaltautuivat jo kylmään altaaseenkin. Vesi lienee lämpötilaltaan ehkä kesäkuisen suomalaisen järviveden veroista.

Isä ei tällä(kään) kertaa tarjennut mennä mukaan, vaan päätti tyytyä dokumentoimaan riemun muiden iloksi...

Kevättä ilmassa

Jokusenkin viikon kestänyt sadekausi näyttää olevan vähitellen hellittämässä. Tänään saimme nauttia melkeinpä koko päivän kirkkaasta auringonpaisteesta, joten sisällä ei juuri viihdytty. Varpu ehdotti kirjastokäyntiä, johon hetken empimisen jälkeen suostuinkin. Rakas Radio Flyer Wagonimme on rengasrikon vuoksi poissa käytöstä ja hetken aikaa arvoin, mahtaako Varpun kirjastoinnostus olla niin kova, että jaksaa omin jaloin edestakaisin kolmisen kilometriä siten, että vieläpä ehdimme hakea Essin koulusta ajallaan. Varpu kuitenkin kekseliäänä kaivoi esille punaisen potkulautansa, "Salaman", joten lähdimme reippaina tien päälle.

Mukava parin tunnin päiväreippailu tuosta kehkeytyikin. Varpu kaasutteli Salamallaan innokkaasti ilman ensimmäistäkään "Onko vielä pitkä matka?"-kysymystä. Välillä pysähdyttiin roska-autoa seurailemaan ja high schoolin parkkipaikalla nököttävien autojen merkkejä tunnistamaan. Hassu auto-orientoitunut lapsi...

Kirjastoreissun jälkeen oli täsmälliset kymmenen minuuttia aikaa tipauttaa kirjastoreput kotiin ja taluttaa Salama talliinsa ennen koululle lähtöä. Taas ehdin jo murehtia, mitenkähän reippaasti jaksavat Varpun jalat kipittää koululle pitkän potkuttelu-urakan jälkeen, mutta hukkaan meni sekin murehtimiseni. Varpu itse halusi leikkiä juoksukilpailua koko matkan ja lopulta taisi äiti olla se, joka olisi mieluummin vähän hidastellut.

Takaisin kotiin päästyämme parveili pihalla naapuruston lapsia, jotka houkuttelivat Essiä ja Varpua mukaan leikkeihin. Miltei kesäisen kelin hullaannuttamia tyttöjä ei tarvinnut kahdesti kehottaa, kotiin malttoivat lopulta vasta lähempänä viittä, kun aurinko oli jo painumassa mailleen. Essin "Ihanaa olla sandaalit jalassa ulkona tammikuussa" kiteytti mainiosti päivän fiilikset =)

Linja-autossa on tunnelmaa

Essi on ollut Varpun preschoolin alusta innoissaan, välillä melkeinpä enemmän kuin Varpu itse. Eilen kun menin Essiä koulusta hakemaan, olin hieman hämmentynyt kun Essin opettaja Ms. Casellini tuli toivottelemaan Varpulle mukavaa huomista preschool-päivää. Opettaja huomasi hämmästykseni ja kiirehti nauraen selittämään, että Essi on tehnyt hänelle tarkan selonteon siitä, että tiistaina oli Varpun ensimmäinen preschool-päivä ja seuraavan kerran preschooliin mennään torstaina. Lisäksi kävi ilmi, että Ms. Casellini on itse aikanaan ollut samassa preschoolissa, vieläpä saman opettajan hoteissa kuin Varpu on nyt!

Tänään Essin vilpitön ilo pikkusiskon preschooliin pääsemisen puolesta sai kuitenkin aavistuksen kateudesta vihertävän sävyn... Preschoolilaisilla oli nimittäin retkipäivä. Leikkituokion Central Parkissa ja satutunnin Santa Claran kirjastossa olisi vielä voinut sulattaa, mutta se, että preschoolilaiset pääsivät matkaan keltaisella koulubussilla, oli jo kova pala. Varpu innostui kiertämään veistä haavassa ja muisti toki kertoa senkin, että leikkipuistossa oli saatu evästauolla pillimehut ja myslipatukat. Elämä on...

Varpu: "Arvaa, mitä mä mietin tänään, kun me mentiin bussilla sinne kirjastoon?"

Essi: "No mitä?"

Varpu: "Mä ajattelin, että tää on ensimmäinen kerta, kun mä matkustan keltaisella koulubussilla Amerikassa."

Essi: "Jaa."

Varpu: "Arvaa, mitä muuta mä ajattelin?"

Essi: "Mmmmh?"

Varpu: "Mä ajattelin, että samalla mä olen meidän perheestä ensimmäinen, joka matkustaa keltaisella koulubussilla Amerikassa. Se oli kivaa!"

Essi: "Äitiiiiii!!! Tää on ihan epäreilua!!!"

Ylösnousemus

Essi: "Meidän luokalta oli tänään kaksi oppilasta poissa. Michelle oli lähtenyt johonkin pitkälle matkalle, enkä mä tiedä, koska se tulee takaisin. Opettaja sanoi, että Emily oli "sick", se tarkoittaa varmaan, että sairaana."

Äiti: "Aivan. Onko Emily ollut jo pitkään poissa?"

Essi: "Oli se jo eilenkin. Mutta ehkä sillä oli tänään jo toipumispäivä."

Varpu: "Mikä se on?"

Essi: "Aina, jos on ollut kipeänä, täytyy pitää yksi toipumispäivä ennen kuin saa mennä takaisin kouluun. Siksi, että terveeksi tulemisen jälkeen kestää yhden päivän, että herää kunnolla eloon."

Reipas preschoolilainen

Eilen oli hartaudella odotettu Varpun ensimmäinen preschool-päivä. Aamulla harmitti, kun jäi kamera kotiin, niin mainiolta näytti tuo tyttöjen parivaljakko koululle kävellessämme. Käsi kädessä hyppelivät innolla edelläni, reput selässä ja sateenvarjot tihkusateessa keikkuen. Missä vaiheessa noista ehti tulla noin isoja?

Ensin saattelimme Essin eskarin portille. Viime aikoina aamut ovat olleet Essille hieman vaikeita, mutta eilen paineli ilolla kohti luokkaansa ja huikkasi mennessään, että kertoo heti ensimmäisenä opettajalle, että pikkusiskolla on tänään ensimmäinen preschool-päivä. Varpun kanssa kipittelimme sitten koulun pihan toiselle laidalle ja astuimme jännittyneinä sisään preschoolin tiloihin.

Varpu lähti oitis ulkovaatteet riisuttuaan innolla tutkimaan paikan leluarsenaalia. Jäin vielä hetkeksi seurailemaan aamun etenemistä ja selailemaan preschoolin käsikirjaa. Kun jonkin ajan kuluttua ilmoitin Varpulle olevani lähdössä, heilutti tyttö kiireisen oloisena kättään ja sanoi reippaan heippahein.

Kun sitten parin tunnin kuluttua palasin Varpua hakemaan, oli vastassa jokseenkin vakavan oloinen tyttö. Ihan mukavasti oli ensimmäinen päivä sujunut, mutta ilmeisesti vasta tuossa kotiinlähtöhetkellä huomasi olleensa aamupäivän ihan itsekseen vieraiden ihmisten joukossa ja jonkinlainen jälkikäteisikävä yllätti. Säikähtänyt olemus ei kuitenkaan kauaksi kantanut, vaan kotia kohti kävellessämme alkoi hetimiten selittää iloisella mielellä päivän kulkua. Oli maalattu käden kuvia, laulettu lauluja ja luettu satu, jossa oli monta metsän eläintä ja yksi ihminen (?).

Seuraava preschool-päivä on huomenna, jolloin on luvassa retki kirjastoon. Tänä aamuna on jo läpikäyty muutamakin kiukkukohtaus aiheesta "miksi tänään ei pääse preschooliin". Huomista odotellessa...

Puhdejämät

Pihalla puuhailtiin taas...

Varpu: "Nyt mun täytyy ruveta taas syöttämään ötököitä."

Äiti: "Niinkö? Mitä ötököillä on tänään ruokana?"

Varpu: "Mä ajattelin etsiä niille puhdejämiä."

Äiti: "Puhdejämiäkö? Mitä sellainen ruoka on?"

Varpu: "Puhdejämät on vähän niin kuin pieniä pähkinöitä. Niitä ötökät ei olekaan syöneet pitkään aikaan..."

Taas lanseerattiin mielenkiintoinen uusi käsite! Itse en olisi kyllä äkkiseltään arvannut puhdejämiä pieniksi pähkinöiksi. Omasta mielestäni puhdejämä voisi olla jotakin sellaista, mitä on jäänyt yli, jos on seuraavaa päivää varten laittanut jotakin erityistä ruokaa. Esimerkiksi lauantai-iltana, kun tein Essin syntymäpäiväkakkua sunnuntaiksi, jäi uunipellin muotoisesta kakkupohjasta "kehykset" jäljelle, kun leikkasin sydämen muotoisen keskustan kakkua varten. Noita reunapaloja voisi mielestäni kutsua puhdejämiksi. Samaten, jos leipoisi vaikka reikäleipiä, ne rei'istä jäljelle jäävät pienet pyörylät täyttäisivät oikein mainiosti puhdejämän määritelmän.

Mitähän puhdejämiä sitä keksisi iltapalaksi tänään?

Tuottelias työpaja

Essin eskariryhmällä yksi viikoittain toistuva tehtävätyyppi on "Kirjoittajan työpaja". Lapset saavat eteensä aina samanlaisen paperiarkin, jossa on tila piirustukselle ja lisäksi joitakin rivejä, joille kirjoittaa, mitä kuvassa tapahtuu. Kirjoittajan työpajan ideana on, että lapset kertovat kuvin ja sanoin tilanteista, joissa ovat itse olleet mukana. Joinakin päivinä koko luokka saa yhteisen teeman, jonka pohjalta kukin tekee kertomuksensa (esim. muisto viime kesältä/asia, joka on suututtanut/tilanne, jossa on satuttanut itsensä tms.), toisinaan saa piirtää ja kirjoittaa vapaasti mistä tahansa tilanteesta, jossa on itse ollut mukana.

Kaikki Essin luokalla eivät vielä osaa kirjoittaa, mutta näiden osalta työpaja toteutetaan pelkästään piirtämällä. Ehtimisensä mukaan myös opettaja auttaa aloittelevia kirjoittajia, mutta tekstin puuttuminen ei tokikaan vielä tässä vaiheessa haittaa. Essi ei juuri vielä myöskään kirjoita englantia, mutta opettaja rohkaisi Essiä kirjoittamaan halutessaan suomeksi ja tätä vaihtoehtoa tyttö onkin varsin ilolla toteuttanut. Tänään saimme kotiin katseltavaksi koko viiden kuukauden kirjoittajan työpajan tuotokset ja näitähän sitten riittää... Piirustuksia laittaisin tänne katseltavaksi ilomielin, mutta koska emme edelleenkään omista skanneria, täytyy toteutusta miettiä vielä hetken aikaa. Sen sijaan voisin laittaa iloksenne tänne kuvatekstit kustakin dokumentista, varsin valaisevia nekin:

"Essi vihinen talosa

Varpu vihinen"

"Tässä minä otan lun Varpulta ja äiti huutaa naama punaisena"

"Tässä me olaan kurpitsojen luona"

"Sataa ja minä"

"Ranta ja me

Täsä on mom isä ja siskot"

"Muumimaailma"

"Tässä me ollaan tiotiitaamassa" (kuvasta päätellen halloween ja "trick or treat"-kierros)

"Täsä on lelut pitkin ja äiti täytenä päänä huutaa"

"Täsä sataa minä ja siinä olen"

"Sataa"

"Täsä Tarja leik piilosta meidän knsa

Missähä Ville mahtaa olla"

"Täsä me olaan ravintolasa"

"Tässä me ollaan Lennulla"

"Tässä minä heilluttan hammasta"

"Tässä minä ja Varpu ja mummu olemme soudolla"

"Tässä ollaan me ja pitsa"

"Tässä minullta lähtee hmmas"

"Tässä minä ja Varpu olemme puuhapuistossa

liukumäki

minä"

"Tässä minä leikin eskarin pihlla"

"Tässä me ollaan lepispustosa" (Leppispuisto oli lähin leikkipuistomme Myllykolussa)

"Täsä me olaan syömäsä"

"Täsä minä heilutan hammastani"

"Tässä hammashiiri tulee"

"Täsä me ollaan Pori mumulassa"

"Tässä minä saan palovammann"

"Täsä me ollaan lepispuistosa ja Essi rakastaa äitiä"

Äkkiseltään voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että syöminen, puistossa leikkiminen ja hampaan heiluminen ovat olleet viime aikoina olennaisia asioita. Lohdullista huomata myös, että vaikka äiti toisinaan huutaa, häntä silti rakastetaan...

... ja sitten sama suomeksi

Tänään juhlimme Essin syntymäpäivää vielä toistamiseen, tällä kertaa suomalaisvoimin. Hyväksi havaitusta raidallisesta suklaakakusta tehtiin toisinto, tällä kertaa "Essi 6 years"-kuorrutus muutettiin muotoon "Essi 6 vuotta". Essin mielestä suomenkielinen kakku maistui paremmalta =) Lisäksi poistimme listalta joulutortut (tällä kertaa niiden ajankohtaisuudesta olisikin voinut tulla sanomista) ja korvasimme ne toscapiirakalla.

Kiitokset coherentinsuomalaisten vertaistukiryhmälle hauskasta iltapäivästä! Mutta kukahan tulisi rääppiäisiin...?

Peruspalikoita

Ihanan keskittynyt iltapäivätunnelma. Tyttäret urakoivat rakennustyömaalla synttärilahjalegojen kimpussa:

"Pistetään savupiippu paikalleen. Ja tikkaat katolle pitää hankkia myös, jos jonkun täytyy joskus kiivetä sitä piippua korjaamaan."

"Mä asennan seuraavaksi ulko-oven. Antaisitko, Essi, mulle sen kuusiokoloavaimen?"

Ohi on - onnea vaan =)

Työstä käy syntymäpäivän juhlinta... Essin koulupäivän aikana laittelimme Varpun kanssa kotia siistiksi, koristelimme kakun sankarin toivomusten mukaisesti (sisältä raidallinen suklaakakku) ja leivoimme joulutorttuja, koska otaksuimme, että ne voisivat olla korealaisten/kiinalaisten vieraidemme mielestä hauska tuttavuus huolimatta siitä, että joulu meni jo.

Ihan hyvin onnistuivat iltapäiväkekkerimme. Paikalla oli "vain" Essin parhaat kaverit Alexandra ja John äiteineen ja sisaruksineen, mutta yhdentoista hengen voimin saimme kyllä aikaan vallan mainion juhlatunnelman. Päivänsankari oli tyytyväinen ja joulutortut iskivät kieltämättä hyvin Kaukoitä-lähtöiseen makuhermoon, joka ei juuri amerikkalaisesta yltiömakeudesta perusta.

Vieraita viihdytimme mm. katselemalla valokuvia viimevuotisista syntymäpäiväkekkereistä. Kahden vuoden takaiset "temppuratasyntymäpäivät" Sääksjärven koululla herättivät mielenkiintoisen keskustelun koulujen liikuntatiloista. Täällä kun ei käsitettä "koulun liikuntasali" tunneta laisinkaan. Koska suunnilleen kaikkia liikuntalajeja voi harrastaa ulkokentillä ympäri vuoden (paitsi näinä kolmena viikkona, jolloin vettä tulee taivaalta taukoamattomana ryöppynä), ei sisäliikuntatiloja ole juuri mitään mieltä rakentaa.

Samoin kuvat viimevuotisista synttärijuhlista Iso-Kyynärön jäällä olivat mielenkiintoista katsottavaa. Alexandran äiti on lähdössä lauantaina kahden viikon työmatkalle Moskovaan, eikä tiedä ollenkaan, miltä tuntuu 20°C:een pakkanen. Talvikuvat herättivätkin hänessä koko joukon mielenkiintoisia kysymyksiä. ("Mitä järkeä on paistaa makkaraa nuotiolla, koska eikö siellä ole kuitenkin niin kylmä, että makkara ehtii suunnilleen jäätyä, ennen kuin sen saa suuhunsa?") Jään jännityksellä odottamaan, millaisia kommentteja Moskovan säästä kuulen parin viikon kuluttua...

Asioilla on taipumus järjestyä

Eilen kävimme Varpun kanssa tutustumassa kolmanteen preschool-kandidaattiin. Edellisen viikon jäljiltä odotukset eivät olleet päätähuimaavan korkealla, joten en ollut edes kovin pettynyt, kun poistuimme preschoolin nuhruisista tiloista mukanamme infolappu, joka kertoi kuukausimaksun olevan tässäkin paikassa ihan yhtä suolainen kuin aiemmin katsastamissamme paikoissa. Hui hai! Ryhdyin vähitellen mielessäni hautaamaan koko preschool-ajatusta, koska kartoitetut vaihtoehdot olivat jokseenkin luokkaa "oja" ja "allikko".

Kotona odotti kuitenkin päivän pelastava yllätys. Aamupäivän aikana oli sähköpostiini kolahtanut iloinen ilmoitus Laurelwood Preschoolista, siis sieltä, mistä koko päiväkerhoajatus alkujaan lähti liikkeelle. 3-4-vuotiaiden tiistai-torstai-aamupäiväryhmästä oli juurikin sopivasti vapautunut paikka, joka ei sattumoisin ollut kelvannut kenellekään edellämme paikkaa jonottaneille. Kerrassaan mainiota! Nyt vain kaavakkeiden täytön loppusilaus ja lähiviikkoina pääsee Varpu aloittamaan oman "koulunsa" samoissa tiloissa kuin Essikin. Tuskin maltamme odottaa...

Myös ei-sähköinen posti toi mukavia uutisia. Vakuutusyhtiö oli laittanut hihat heilumaan ja ennakkoon ilmoitettu kuukauden käsittelyaika olikin kutistunut reilun viikon mittaiseksi. Aiemmin mainitsemastani huikeasta ambulanssilaskusta jäi itse korvattavaksi nolla dollaria. Huh, kun helpotti!

Tänään olemme puuhailleet synttärivalmisteluiden parissa. Kakkupohja on askarreltu huomista varten valmiiksi, samoin eskarikavereille vietäviksi leivoimme rusina-karpalo-kauralastuja. Nämä paikalliset kun tykkäävät tunkea kuivattuja karpaloita suunnilleen joka paikkaan, innostuimme sitten itsekin kokeilemaan. Ei pöllömpiä laisinkaan:

Matkailu avartaa

Täällä on tänään vietetty puolinaista pyhäpäivää Martin Luther Kingin syntymäpäivän kunniaksi. Tarkoittaen siis sitä, että esim. Essillä koululaisena oli vapaapäivä kun taas Jussilla Coherentin työntekijänä ei. Välttyäksemme mökkihöperöitymisen päätimme hypätä tyttöporukalla San Franciscoon vievään junaan ja katsoa, mitä suurkaupungilla on sadepäivän ratoksi tarjota.

Menomatkalla onnistuimme taas osumaan keskelle hupaisaa asiakaspalveluepisodia. Lippuja ostaessani tiesin, että Varpu ei omaa lippua tarvitse, mutta Essille piti ostaa lasten lippu. Kevyessä kiireessä lippuautomaatilla asioidessani onnistuin kuitenkin sähläämään tilanteen siten, että ostin vahingossa kaksi aikuisten lippua. Kun sitten tuli lipuntarkastuksen aika ja lupsakka konduktööri silmäili tikettejämme, oli hän kerrassaan vilpittömästi pahoillaan siitä, että rahaa oli mennyt hukkaan, kun olin lasten lipun sijaan tullut ostaneeksi Essille aikuisten lipun. (Kyse oli siis muutamasta dollarista.) Aikansa ohimoitaan hierottuaan hän kuitenkin kysyi, olemmeko ehkä aikeissa palata takaisin saman päivän aikana. Kun vastasin tilanteen näin olevan, hän kaivoi kynän taskustaan ja kirjoitti Essin junalippuun viestin tapahtumien kulusta ja laittoi loppuun oman puumerkkinsä. Kehotti paluumatkaa varten hankkimaan lipun ainoastaan itselleni ja näyttämään iltapäiväjunan konduktöörille Essin osalta tätä hänen kirjoittamaansa sepustuslipuketta. Ennen poistumistaan pahoitteli vielä kerran lippuautomaatin epäselvyyttä, kaivoi sitten taskujaan ja tiedusteli, voisiko korvata aiheutuneen mielipahan tarjoamalla meille suklaakaramelleja. Kiittelin kauniisti ja kovin hämmentyneenä - eipä ollut itselleni alun perin tullut edes mieleenkään kehittää harmistusta koko asiasta...

Suut makeina saavuimme sitten San Franciscon kaupunkivilinään. Koska ostoshelvetit eivät meitä juuri houkutelleet, hyppäsimme heti rautatieasemalta ratikan kyytiin ja otimme kurssin kohti Golden Gate Parkia ja California Academy of Sciences:ia. Paikan päällä meitä odotti massiivinen luonnontiedepuisto, joka piti sisällään eläinmuseon, akvaarion, planetaarion ja "sademetsän". Ei siis epäilystäkään, etteikö ihmeteltävää riittäisi koko päiväksi. Eläinmuseo-osuus sinällään oli lapsille pieni pettymys, koska suurin osa eläimistä edusti täytettyjä museoversioita. Elävät otukset kuten pingviinit, liskot, kilpikonnat sekä ötökkäosasto olivatkin sitten paljon mielenkiintoisempia.

Akvaario-osasto oli varsin vaikuttava. Osa otuksista, kuten albiinoalligaattori tai "isoimmat ja rumimmat kalat" olivat tosin sen verran pelottavan näköisiä, että niiden ohi oli juostava vauhdilla. Toisaalta taas valtava koralliriutta-allas kaikenkirjavine asukkeineen oli niin häkellyttävää katsottavaa, että sen ääreltä ei olisi malttanut millään lähteä. Hupaisana yksityiskohtana kierroksen varrella oli yksi isoimmista akvaarioista, jonka ympärille oli pakkautunut valtava ruuhka ihmisiä. Hetken jouduimme mekin jonottamaan ennen kuin pääsimme näkemään, mitä kertakaikkisen hienoa tuossa altaassa oli... Kyseisessä akvaariossa oli tänään ikkunanpesupäivä, joten kalojen sekaan oli sukeltanut rätin kanssa häärivä setä happilaitevarustuksessa. Tokihan oli selvää, että useimpien lasten mielestä oli hauskempaa vilkutella ja irvistellä tälle kummajaiselle (joka tietysti välillä heilutti jopa takaisinkin) kuin kuikuilla kaloja, joilta ei kummoistakaan kommunikaatiovastetta herunut.

Akvaariosta siirryimme sademetsään. Museokompleksin keskellä oli valtava lasikupoli, jonka sisään oli rakennettu mahdollisimman täsmälliset sademetsäolosuhteet. Kupolin sisällä saivat vierailijat kulkea spiraalimaista luiskaa pitkin alhaalta ylös ja tutustua sademetsän kasvillisuuden eri kerroksiin. Sademetsässä sai myös bongailla vapaana lenteleviä lintuja ja perhosia, jotka värikylläisyydessään olivat upeaa katsottavaa.

Kaiken tämän jälkeen alkoivat lapset olla jo varsin voipuneita. Planetaario jäi nyt katsomatta, mutta odotan mielenkiinnolla pääseväni sinne toisella kertaa. Ennen kotimatkalle lähtöämme vilkaisimme vielä eläintieteen osastoa. Tutkijoiden työtila oli erotettu näyttelytilasta lasiseinällä, joten yleisö pääsi seuraamaan näidenkin otusten puuhailua. Essi ja Varpu seurailivat pitkän tovin hiiriä preparoivaa tutkijasetää. Yllättäen ainoa tilanteessa esiin noussut kysymys oli "Miksi tuolla on hanskat kädessä?"

Ei hassumpi junaretkipäivä meillä...

Kielitietyt

Essi: "Yleensä ihminen osaa puhua parhaiten sitä kieltä, mitä on oppinut ensimmäiseksi puhumaan, eikö niin?"

Varpu: "Mä osaan ainakin puhua kaikkein hyviten suomea!"

Välillä vesisadettakin...

... ja ihan hyvä niin. Ainakin Varpun ötökkäsyöttölän asiakkaat olivat varmasti iloisia, kun saivat vaihteeksi ruokalistalleen velliä. Niin ikään kokki itse oli ihan intoa täynnä =)

Horkkanatauti

Rakentelin iltapalaa varten porkkanalettutaikinaa, kun Varpu tuli tavoilleen uskollisena keittiöön hyörimään ja ottamaan selvää, mitä on tekeillä.

Varpu: "Mitä sä teet, äiti?"

Äiti: "Porkkanalettutaikinaa."

Varpu: "Mutta laitoitko sä sinne porkkanaraastetta?"

Äiti: "Laitoin. Ilman porkkanaraastetta niistä ei tulisi porkkanalettuja."

Varpu: "Mutta entä jos mä saan siitä taas sen horkkanataudin?"

Äiti: "Saat minkä?"

Varpu: "Silloin kerran kun mä söin porkkanaraastetta, niin mä tulin kamalan kipeäksi. Sitä sanotaan horkkanataudiksi. Mulla oli tosi paha olo ja sitten mä en pystynyt tekemään mitään muuta kuin lepäämään kylppärin lattialla."

Olipas päivä taas...

Viileän pilvipoutaisen päivän kunniaksi (ja naapurien naamojen venyttämiseksi) ajattelimme viettää iltapäivän jälleen uima-altaalla. Tänään kävimme jopa laittamassa ennakkoon saunan lämpenemään =) Essi ja Varpu tutisivat innosta, kun vedimme uikkareita päälle, eivätkä olisi millään malttaneet odottaa, kun puhalsin kellukkeisiin vielä vähän lisää ilmaa. Mokomakin kiduttajaäiti!

Kun sitten lopulta saimme oven auki, kipittivät tytöt vauhdilla portaat alas ja lähtivät sitten kohti uima-allasta juosten, minkä jaloistaan irti saivat. (Lääkärin määräämä kuukausi pelkästään rauhallisesti kävellen ei ihan sataprosenttisesti ole toteutunut...) Essi-polo kuitenkin jotenkin kompastui omiin jalkoihinsa ja lensi rähmälleen betonilaatoitukselle. Pahasti ei sattunut, mutta polvesta vuotava veri sai aikaan hurjan paniikki-itkun. "Apuaaa, mun polveni! Siitä tulee kamalasti verta! Äiti, mä kuolen varmasti ihan pian!..."

Varpu pysyi viileänä ja totesi: "Nyt täytyy mennä kotiin laittamaan laastari." Toiminnan ihmisenä tietysti otti heti jalat alleen ja lähti kotia kohti yhtä vauhdikkaasti kuin oli äsken samasta suunnasta tullutkin. Ehdin juuri huutaa jotakin vauhdin hidastamisesta, kun edellä kiitävän kuopuksen askelet sekosivat porrasaskelmalla ja sittenpä meillä olikin jo kaksi ulvovaa tyttöraasua, kummallakin polvi auki ja yhtäläinen pelko kohta koittavasta kuolemasta...

Kipusimme vaivalloisesti portaat kotiovelle ja ovesta sisään päästyämme tytöt rojahtivat surkeina eteisen lattialle: "Ei desinfiointiainetta, eihän? Eihän näitä tarvitse putsata? Eieieieiei...." Raakalaismainen äiti haki kuitenkin lääkekaapista juurikin desinfiointiainepullon ja laastaripaketin. Puhdistushetken huutohuipentuman jälkeen tilanne kuitenkin rauhoittui, kun polvet laastaroitiin ja kyyneleet kuivattiin. Essillä oli valmiina ehdotus tilanteen lopulliseksi korjaamiseksi: "Äiti, nyt meillä on ollut niin paha päivä, kun ei päästykään uimaan ja satutettiin polvemmekin. Voidaanko lohdutukseksi sopia, että nyt me saadaan jäädä uikkarit päällä istumaan tähän eteisen lattialle ja koota Varpun autopalapeliä tässä niin kauan kunnes on ruoka-aika?"

Aika erikoinen pyyntö, mutta varsin kohtuullinen minusta. Sielläpä istuvat parhaillaankin ja vaikuttavat varsin lohduttuneilta, puolen tunnin palapelipuuhailun jälkeen... Hassuista asioista saa pieni ihminen mielensä hyväksi =)

Liian hyvää ollakseen totta?

Tänään oli vuorossa preschool-vierailu numero kaksi. Eilisen pettymyksen jälkeen lähdimme Kindercaren toimipistettä kohti toiveikkaalla mielellä ja paikka vaikuttikin varsin mukavalta. Varpu oli kovasti ilahtunut koeistaessaan päiväkodin pihan leikkipaikkoja, samoin preschool-osaston huikaisevan hieno askartelunurkkaus herätti kiinnostusta. Lapsiryhmä oli selkeästi pienempi kuin eilisessä paikassa (ehkä viitisentoista lasta) ja hoitajat vaikuttivat mukavilta.

En ollut uskoa silmiäni, kun sain eteeni hoitomaksutaulukon ja paljastui, että tässä paikassa maksu on suunnilleen kolmasosa siitä, mitä eilen tutustumamme paikka veloittaisi. Suureksi yllätykseksi Kindercaren hoitomaksuun sisältyivät myös päivittäiset ateriat, jotka esimerkkimenujen perusteella olivat jopa ihan järkevän kuuloisia. Uskomatonta kerrassaan!

Hyvästelimme hoitopaikan johtajan hymyssä suin ja Varpu sai lähtiäisiksi vielä pienen tarra-arkin. Kävelimme/potkulautailimme hyvillä mielin kotiin, eiköhän meidän valintamme ole juurikin tässä =)

Kotiin päästyämme ryhdyin selaamaan vielä saamiamme papereita äärimmäisen tyytyväisenä. Olin jo laittamassa Jussille sähköpostia ideaalisen preschoolin löytymisestä, kun papereista loikkasi silmilleni haudattu koira. 159 dollarin hoitomaksu (kolmena päivänä viikossa 8:30-11:30) ei ollutkaan kuukausi- vaan viikkotaksa. Yhä vain suolaisemmaksi menee! Se siitä preschoolista...

Preschooliin tutustumassa

Pienenpientä edistystä Varpun päivähoitorintamalla taas vaihteeksi. Alunperin elättelimme toiveita paikasta Laurelwood Preschoolissa, joka olisi sijainniltaan sopivasti Essin koulun yhteydessä, mutta koska paikkaa ei ihan pienellä jonottamisella näytä löytyvän, siirryimme kartoittamaan muita lähiympäristön vaihtoehtoja. Toiveenamme olisi siis päiväkerhotyyppinen puolipäiväaktiviteetti kahtena tai kolmena päivänä viikossa, jotta Varpukin pääsisi kieltä oppimaan ja löytämään uusia kavereita.

Viime viikolla laitoin ensin alustavan tiedustelun sähköpostitse jokuseen lähialueen preschooliin ja nyt on sovittuna tutustumiskäynnit kolmeen eri paikkaan, tänään kävimme ensimmäisessä. Ihan mielenkiintoinen ekskursio, jos kohta en voi olla kaiholla muistelematta Suomen päivähoitojärjestelmää ja seurakunnan kerhoja, jotka tätä taustaa vasten vaikuttavatkin lähinnä kauniilta unelta...

Ensimmäinen kevyt kauhistus oli ryhmäkoko. En tosin usko, että täkäläisistäkään preschooleista kaikissa tilanne on ihan tällainen, mutta tämän päiväisessä paikassa 3-4-vuotiaiden ryhmässä oli 31 lasta, hoitajia yksi kahtatoista lasta kohden. Ja hämärästi muistan, miten Suomessa sitä kauhisteli viidentoista leikki-ikäisen ryhmiä...

Essin eskarin aloituksen yhteydessä tulinkin jo kirjoittaneeksi postauksen koululaisten ruokahuollon tiimoilta. Tähän olemme jo sopeutuneet ihan mallikkaasti, eikä ajatus siitä, että lapsi elää kuuden tunnin koulupäivän eväsleipien ja hedelmien voimalla, tunnu enää niin vieraalta kuin aluksi. Sen sijaan tänään koin ihan uudenlaisen "valaistumisen", kun ymmärsin, että täkäläisissä päiväkodeissa/preschooleissa käytäntö noudattaa samaa kaavaa. Ruokahuolto ei kuulu hoidon hintaan, vaan lapselle pakataan eväät mukaan. Varpun tilanne ei sinänsä murehduta, kun kyse on noin kolmen tunnin kerhosessiosta kerrallaan, mutta entäs kokopäiväiset hoidokit, joiden päivät pisimmillään ovat 6:30-18?

Tutustumiskäynnin päätteeksi saimme toimistolta nivaskan esitteitä ja ilmoittautumiskaavakkeita. Tässä vaiheessa olikin aika palauttaa mieleen jälleen se, miten Suomessa tuli purnanneeksi korkeista päivähoitomaksuista (korkeimmillaan muistaakseni 233 euroa kuussa, jos lapsi on kokopäivähoidossa viitenä päivänä viikossa). Niinpä... Toimiston täti teki meille mitä ystävällisimmin laskelman, jonka mukaan Varpun kuukausimaksu suunnitelmalla kolme päivää/viikko ja kolme tuntia/päivä olisi "kohtuulliset" 426 dollaria. Itkeäkö vai nauraa?

Täsmällinen toivomus

Essi ja Varpu hoivailevat vauvanukkejaan...

Essi: "Varpu, ajattele, miten kivaa olis, jos Emma oliskin elävä nukke. Sellainen, joka ihan oikeasti itkis ja konttais ja jois tissimaitoa. Ja uloshengittäis hiilidioksidia."

"Mä olen kuin uitettu ihminen!"

(Otsikkosutkauksen tekijänoikeudet ovat Varpun nimissä.) Pitkän tauon jälkeen olemme löytäneet uima-allasilottelun uudelleen. En oikein edes tiedä, miten uiskenteluaktiviteetti on päässytkin niin pitkäksi aikaa unohtumaan. Olemme kai vähän niin kuin antaneet toisten uskotella itsellemme, että koska on talvi ja ulkonakin kylmä (heh, heh...), ei uiminen vain ole "tapana". Turhaa selittelyä sinänsä, koska poreallas on kuitenkin lämmitetty ympäri vuoden. Sinne siis lähdimme alun perin lilluttelemaan, mutta eihän siinä kauaa kestänyt, kun karaistuneet skandinaavilapset siirtyivät vilvoittelemaan ison altaan (arviolta 15-16 C) puolelle. Välillä taas hetkeksi lämmittelemään porealtaaseen ja sitten taas pulahdus vilpoiseen veteen. Ja tätä sykliä toistettiin hmmm... aika monta kertaa. Samalla kaavalla edettiin toissapäivänä, eilen ja tänäänkin. Eiköhän huomennakin taas?

Viikonloppua on vietetty myös kirjojen äärellä ahkerasti. Essin päivittäinen lukuläksy on tähän mennessä luettu yleensä niin, että äiti tai isä lukee lauseen kerrallaan englanniksi ja lukija tai nyttemmin usein myös Essi itse kääntää lauseen. Nyt olemme vähitellen siirtymässä taas uuteen vaiheeseen. Lainasimme viimeksi kirjastosta "aloittelevan lukijan" kirjoja ja nyt Essi opettelee vähitellen lukemaan itse. Suomenkielisiä helppoja lastenkirjoja Essi on jo jonkin aikaa lukenutkin mm. Varpun suureksi iloksi, mutta englannin lukeminen on kertaluokkaa haastavampaa, kun kirjoitustapa ja ääntäminen eivät kuljekaan enää totuttuun tapaan käsi kädessä. Alku aina hankalaa...

Äiti, mitä on filosofia?

Toisinaan sitä mykistyy melkein-kuusivuotiaan mietintöjen äärellä...

Essi: "Eikö niin, että Amurin mummu ja vaari on kaikkein vanhimmat sukulaiset, mitä meillä on?"

Äiti: "Niin, siis minun puoleltani kyllä."

Essi: "Mutta ajattelepa niiden vanhempia. Silja-mummua ja Vappu-mummua vaikka. Ne ne vasta onnekkaita ovatkin."

Äiti: "Missä mielessä onnekkaita?"

Essi: "Ne on jo ehtineet kuolla pois. Niiden ei tarvitse täällä olla murehtimassa sitä, sitä, ... sitä ilmastonmuutosta esimerkiksi. Ne voi vaan levätä ihan rauhassa, eikä tarvitse surra sitä, tuleeko vaikka jonain päivänä niin iso sade, että koko maapallo peittyy veden alle."

Elämäänsä tyytyväinen

Essillä on parhaillaan menossa jonkinlainen murjotuskausi. Suunnilleen kaikki on joko "ihan tyhmää" tai "tosi typerää". Harmin määrä on kai jokseenkin vakio, koska Varpu taas jaksaa ylläpitää iloisen positiivista mielialaa valtaosan ajasta - ja muistaa myös kertoa sen. Näistä kommenteista kelpaisi ottaa mallia itse kunkin:

"Mä käyn nyt parvekkeella kokeilemassa, millainen ilma siellä tänään on." ... "Ei täällä ole yhtään liian kuuma eikä kylmä. Ihan tämmöinen tosi kiva keski-ilma!"

"Tiedätkö, äiti, mikä on musta aika ihmeellistä? Se, että kaikki ruoka voi aina maistua niin hyvältä." (se toissapäiväinen sosekeitto tässä tapauksessa, mutta niin kyllä aika moni muukin...)

Luonnonilmiöitä

Aamulehti kertoo, että Suomessa tehtaillaan uusia pakkasennätyksiä. Meitä taas hetkautti tänään ensimmäinen maanjäristys, voimakkuudeltaan 4,1 Richteriä. Tuntui suunnilleen siltä, kuin olisi ajanut autolla töyssyyn. Kesto oli joitakin sekunteja, joten koko juttu oli oikeastaan ohi, ennen kuin edes ehti ymmärtää, mitä tapahtui. Ei siis mitään isompaa dramatiikkaa. Näitä järistyksiä täällä mannerlaattojen "saumakohdassa" tulee ja menee, onneksi harvemmin isompia...

Nyt se sitten alkaa...

... vakuutusyhtiön ahdistelu nimittäin. Osasin jo vähän odotellakin, että Essin sairaalareissun jäljiltä kaikki laskut tuskin menevät suoraan vakuutukseen, vaikka Kaiserin edustaja kävikin sairaalassa meitä tervehtimässä ja kovasti vakuutteli, että laskuista ei kannata murehtia, ne hoituvat yhtiön toimesta kyllä. Toivotaan näin!

Tänään siis kolahti postilaatikkoomme ensimmäinen lasku. Tällä kertaa meitä muisti sairaankuljetuksesta vastaava American Medical Response. Luulin jo tienneeni, että täällä sairaanhoidon laskut ovat varsin tuntuvia, mutta yllätyin silti. Yhdeksän mailin kuljetus niskatukineen, EKG-elektrodeineen ja muine lisämausteineen kustantaa 1812 dollaria. Jään kauhunsekaisella mielenkiinnolla odottamaan, millainen lasku kirjoitetaan neljästä tunnista päivystyksessä ja vuorokaudesta lasten teho-osastolla!

Mutta siis, onneksi on se vakuutus. Soitin AMR:n asiakaspalveluun, jossa ottivat ylös vakuutusnumeron ja ilmoittivat, että noin kuukauden kuluttua vakuutusyhtiö on hoitanut osuutensa ja sen jälkeen saamme "tarkistetun" laskun. Sitä odotellessa...

P.S. Vertailun vuoksi tutkailin KELAn internet-sivuja ja annoin itseni ymmärtää, että Suomessa ambulanssikuljetuksen omavastuuosuus tilanteessa kuin tilanteessa on 9,25 euroa. Mielenkiintoista.

Mössin II sisäänajossa

Muistanette, että mössimemme siirtyi autuaammille mössimismaille joulun alla saatuaan tarpeekseen sokerikuorrutteen vatvomisesta. Nyt komistaa keittiötämme uusi, entistä ehompi mössin, joka tietysti malttamattomana odottaa pääsevänsä virantoimitukseen. Jouluähkyn jälkimainingeissa ajatus kasvissosekeitosta kuulostikin varsin hyvältä, varsinkin tietäen, että Korean marketin vihannesosasto tekee tästäkin ruoanlaittoepisodista mielenkiintoisen seikkailun uusien makujen maailmaan. Lähdimme siis kaupoille ennakkoluulottomasti ja tällaisiin lähtöaineisiin päädyttiin:

Porkkanoiden kaverina vasemmalta oikealle turnipsi, jamssit, bataatti ja jicama. Turnipsi ei ole enää järin uusi tuttavuus, sitä itse asiassa käytimme lantun korvikkeena joulupöydän lanttulaatikkoa askarrellessa. Samoin bataattia on sosekeiton eineenä käytetty aiemminkin (maultaan ja koostumukseltaan jokseenkin porkkanan ja perunan välimuoto), mutta jamssin ja jicaman suhteen olimme neitsyitä. Jamssi vaikuttivat paljolti bataatin kaltaisilta, mutta jicamat meinasivat jäädä keiton ulkopuolelle kokonaan, koska ne olisi melkein mieluiten napostellut sellaisenaan heti kuorimisen jälkeen. Koostumus oli mukavan rapea ja maku ehkä jotakin kurkun ja vesimelonin välimaastosta. Kahdesta nyrkin kokoisesta yksilöstä ei ihan kauheasti jäänyt kattilaan laitettavaksi sen jälkeen, kun olimme lasten kanssa "ihan vähän maistelleet".

Varsin makoisa soppahan noista syntyi :o) Tietysti, jos tarkkoja ollaan, ei olisi ehkä ihan noin montaa sorttia kannattanut samaan pataan sotkea, jos olisi halunnut täsmällisemmin päästä perille kustakin yksitellen. Korean marketissa vain herkästi joutuu jonkinlaisen manian valtaan ja haluaa haalia heti oitis kaikkea mahdollista. Saa nähdä, mitä ensi kerralla keksitään...?

Hammaspesulla

Varpu: "Mä harjaan hampaat nyt tosi huolellisesti. Harjaan niin pitkään, että hampaat on ihan pikivalkoiset."

Elämä risaiseksi!

Hassuista asioista voi saada itselleen upporikkaan olon. Tarkoitan pyykinpesua ;o) Meillä täällä kun ei ole omaa pesukonetta, vaan taloyhtiöllä on pyykkitupia, joiden isoissa pyykkikoneissa ja kuivausrummuissa vaatehuolto sujuu kyllä ihan kohtuullisesti. Ongelmaksi on yleensä muodostunut lähinnä kolikoiden riittävyys. Pesukoneet ja kuivausrummut kun nirsouttaan syövät vain ja ainoastaan quartereita, siis 25-senttisiä, ja yksi koneellinen kustantaa kuusi tai seitsemän quarteria.

Pyykinpesussa on ollut enemmän tai vähemmän kituuttelun maku, koska taloutemme on kärsinyt kroonisesta quarter-pulasta. Ostoksilla käydessä 25-senttisiä saa rahasta takaisin kovin sattumanvaraisesti (varsinkin, kun yleensä maksetaan kortilla...) ja jos ihan tietoisesti lähtee dollareita vaihtamaan quartereiksi, ei yleensä mikään kassa halua kerralla vaihtaa kuin korkeintaan kahden dollarin edestä. Syksyllä, kun eräänä yönä Essi ja Varpu sairastuivat yhtä aikaa oksennustautiin, kävin "aamulenkillä" kiertämässä yhteensä kolme kioskia/huoltoasemaa, jotta sain vaihdettua viisi dollaria kolikoiksi...

Mutta nyt olemme kokeneet valaistumisen ja voimme elellä herroiksi! Tajusin vasta vähän aikaa sitten (hämäläinen kun olen), että oikeasti asia kuuluu tehdä niin, että marssitaan pankkiin, josta voi kymmenellä dollarilla ostaa pienen vaaksan mittaisen quarter-patukan. Hankin sitten oitis kahdella kympillä 25-senttisiä ja kyllä nyt kelpaa. Ajatella, miten ylellisen olon voi saada siitä, kun saa kummemmin laskelmoimatta pestä kaksikin koneellista kerralla. Ja voi käyttää kuivausrumpuakin.

Ja ainahan voi lisäksi haaveksia siitä, että jonakin päivänä asumme taas sellaisessa asunnossa, jossa meillä on ihan ikioma pesukone. Se se vasta jotakin!

Rakennustarvikkeita

Tänään päätimme lääkitä sunnuntai-ahdistusta käymällä eräässä Piilaakson lukuisista tekniikka-aiheisista museoista. Tällä kertaa arpa osui pieneen museoon Palo Altossa: Museum of American Heritage. Siellä oli nyt erikoisnäyttelyinä Meccano (täkäläisittäin "Erector Set") ja LEGO.

Museo oli käytännössä vain vanha omakotitalo piharakennuksineen, mutta tien toisella puolella oli tehdashalli jonka ikkunoissa lupailtiin museon muuttavan sinne jossain vaiheessa. Ihan komean LEGO-kylän olivat ahtaudesta huolimatta saaneet kyhättyä.

LEGO-näyttely oli vähän pettymys Essille, koska alunperin olimme lupailleet että siellä varmaankin olisi myös nurkkaus jossa saisi itse rakennella LEGOilla. Sellaista emme kuitenkaan löytäneet. Siispä palasimme evästauon ja lyhyen leikkipuistovisiitin jälkeen kotiin. (Lääkäri on kieltänyt Essiltä kiipeilyn muutamaksi viikoksi...)

Tytöt olivat saaneet joululahjaksi Play-Doh-muovailuvahaa ja muotteja ja se toimikin LEGOjen veroisena luovan energian purkauskanavana. Viime kerrasta viisastuneina teimme kylpyhuoneen lattialle sanomalehdillä vuoratun muovailualueen. Keittiön pöytä ja lattia kun olivat edellisen kerran jäljiltä sen verran pahasti muovailuvahan peitossa.

Inspiraatiota riitti pitkälle iltaan...

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuoden vaihtuminen näkyi harvinaisen selvästi tänään Stridersien lauantailenkillä. Normaaliin, noin 15 hengen mies- ja naisvahvuuteen oli yhtäkkiä ilmaantunut kymmenkunta ihan uutta kasvoa. Uskon, että tällä on epäilemättä jotakin tekemistä elämäntaparemonttiin viittaavien uuden vuoden lupausten kanssa. Toivon mukaan nämä "uudet lupaukset" pysyvät seurassamme jatkossakin ja lenkki-into säilyy tammikuusta tuonnemmaksikin.

Meidän perheessämme ei kummempia uuden vuoden lupauksia ole tehty, mutta normaaliarjen alkamista odotamme innolla. Essi on jo kovin ikävöinyt opettajaansa ja on ilmeisen hyvillä mielin menossa maanantaina kouluun. Varpu on harmissaan, että jumppakerhopäivä on vasta torstaina, mutta ilahtui, kun lupasin, että maanantaina voimme pitää siivouspäivän. Itse en oikein tiedä, mitä odottaisin, mutta silmäilen innokkaasti uuden vuoden juoksukalenteria, jotta voisin asetella tuleville kuukausille "kiintopisteitä". Jussi keskittyy tällä hetkellä parantelemaan flunssaa, mutta kunhan taudista toipuu, palaa innokkaana sorvin ääreen jälleen hänkin.

Millä mielellä te siellä koto-Suomessa aloittelette uutta vuotta? Hurjalta tuntuu ainakin ajatus siitä, että lämpötila siellä on tällä hetkellä noin 40 astetta (Celsiusta) vähemmän kuin täällä. Brrrrr! Vaikka sään hyvyys/huonoushan on toki vain pukeutumiskysymys...