Tänään suuntasimme aurinkoisen aamupäivän ratoksi Central Parkiin leikkimään. Puistossa oli lisäksemme jokseenkin Essin ikäinen tyttö ilmeisesti isoäitinsä kanssa, eikä kestänyt montaakaan hetkeä, kun tyttö tuli Essistä seuraa hakemaan. Tytöt löysivätkin hetimiten leikkiinsä yhteisen sävelen. Oli kerrassaan hätkähdyttävää seurata sivusta, miten sujuvasti Essi jo kommunikoi. Tuntui hassulta, että puoli vuotta sitten olimme lähtötilanteessa, jossa sanavarasto rajoittui ilmaisuihin "My name is Essi" ja "bathroom" (jotta koulupäivän aikana pääsisi käymään vessassa). Nyt tyttö menee tuosta vain uuden kaverin kanssa tuttavuutta hieromaan ja vaikuttaa melkein siltä kuin olisi ikänsä englanniksi leikkinyt. Ohhoh!
Erikoista sinänsä, miten tuo kielitaito on kehittynyt vähän kuin varkain. Vaikka esim. Essin opettajalta ja naapuriltamme Suzylta olen saanut kommentteja siitä, miten hyvin Essi jo nykyisin puhuu, olen itse päässyt vain harvoin näitä tilanteita todistamaan. Yleensä, jos olen ollut paikalla, on Essi suostunut puhumaan englantia varsin nihkeästi. Mieluummin ollut hiljaa vain tai pyytänyt äitiä puhumaan, jos jotakin asiaa on ollut. Ehkä tämäkin kynnys tästä vähitellen romuttuu?
Jännityksellä jäämme seuraamaan, miten Varpun kieli puolestaan alkaa kääntyä nyt, kun preschool on alkanut. Selvää on, että Essin viisi päivää ja 29 viikkotuntia koulussa tekevät oppimisesta varsin intensiivistä verrattuna preschoolin kahteen viikoittaiseen aamupäiväsessioon. Toisaalta Essiä apinoimalla oppii Varpu kieltä puolivahingossa muutenkin. Mielenkiintoista nähdä, millainen tilanne on vaikkapa seuraavan puolen vuoden kuluttua...
3 kommenttia:
On tuo kielitaito sitä elämänrikkautta, mitä ei inflaatio pääse purasemaan.
Kieltämättä kateeks vähän käy, mutta jospa nuo tytöt joskus vähän opastais.
Lykkyä vaan jatkossa.
On se hienoa. Meillä aikuisilla on
hitaan oppimisen lisäksi vielä puhumisen pelkokin. Onnea eteen päin, siitä se vaan paranee!
Tuli mieleen edesmennen professorini kertomus siitä, miten heidän ollessaan Amerikassa työkomennuksella nuorimmainen oli surkeana, kun päivähoidossa ei ole samaa kieltä puhuvaa leikkikaveria.
Muutaman kuukauden päästä poika alkoi kotona rehvastella, että nyt hänellä on kaveri, joka puhuu suomea, kun ryhmään tuli uusi poika.
Seuraavana päivänä vanhemmat uteliaana kysyivät opettajalta, että saisivatko tavata tämän uuden tulokkaan. Opettaja esitteli pojan, ja he katsoivat kun oma poika tervehti kaveria, ja pojat alkoivat yhdessä leikkiä. Molemmat puhua pölpöttivät englantia. Pojan puhekynnys oli ylittynyt uuden tulokkaan myötä. ;o)
Lähetä kommentti