Aikamoinen seikkailu muodostui tämän päivän juoksutapahtumasta. Eilisen myrskyn jäljiltä Sequoian polut olivat varsin haastavassa kunnossa. Tuuli oli kaatanut jokusiakin puita poikki polun, joten aika ajoin pääsi ihmettelemään, kannattaako este lähinnä ylittää, alittaa, kiertää vai mennä läpi. Rankkasade puolestaan oli tehnyt suurimpaan osaan metsästä nilkkoihin asti ulottuvan savivellin, joka teki etenemisestä ajoittain hyvinkin mielenkiintoista. Alamäkeen koikkelehtiessa oli meno välillä melko hallitsematonta, mutta pystyssä sentään pysyttiin. Rinteitä ylöspäin kivutessa olisi tehnyt mieli karjaista muutamaan otteeseen topakka "Havuja, perkele!", sen verran askellus lipsui.
Välillä oli vähällä usko loppua, näissä olosuhteissa eteneminen otti aivan eri tavalla kunnon päälle kuin joulukuinen Woodsiden 50 kilometrin tapahtuma. Varsinkin 30 kilometrin jälkeen, kun juoksijajoukko oli harventunut ja pitkiä pätkiä liukastelin ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni keskellä "ei mitään", tuli pari kertaa mieleeni, että kyllä sitä ihminen kaikenlaisia kummallisia harrastuksia voi itselleen keksiä...
Siinä kohtaa, kun sykemittari näytti matkaa tehdyn viisi tuntia ja kolme minuuttia, mikä oli taannoisen Woodsiden maaliintuloaikani, olin kohtuullisen pettynyt, kun tajusin, että vielä on matkaa arviolta 7 kilometriä jäljellä. Savivellissä hartaudella askeltaneet koivetkin alkoivat lupaavasti jumittaa niin, ettei vauhti viimeisillä kilometreillä päätä huimannut. Ei aina suju.
Periksi ei kuitenkaan tehnyt mieli antaa ja häämöttihän se maali edessä lopulta. Loppuajaksi tuli 5:41 ja risat. Yli puolen tunnin "yliaika" edelliseen juoksuun verrattuna oli aluksi harmittavinaan kovasti, mutta ketutus unohtui pian, kun maaliin aiemmin ennättäneet juoksijat tulivat olalle taputtelemaan ja onnittelemaan voittajaa. Jaa niin mitä? Yllättäen olin tosiaan oman sarjani ensimmäinen ja naisten sarjasta kokonaisuudessaan kelvollisesti kakkosena. Ei se huono päivä ollutkaan...
7 kommenttia:
Johanna!
Onnitteluni, että onnistuit noin hyvin, vaikka oli märkää ja paljon esteitä. Kuuntelin sängystä, kun äiti soitti täältä ja puhui myös Essin kanssa, mutta en lähtenyt sanomaan sanaani puhelimeen.
Hyvää Kalevalan päivää! Kalevala on tänään 175-vuotias päivänsankari. Isä
Oon hengessäni sitä mieltä että tuo lippu hulmuaa sinulle.
ISOSTI ONNEA äiti
Olis ollut kiva nähdä kuva myös tossujen pitäjästä, toivon mukaan ei ollut ihan yhtä räjähtäneen näköinen. Vähän mietityttää suostuvatko nuo edes kuntoutuksen jälkeen lähtevän mukaan uuteen koitokseen. V.aativat sitä ennen huolenpitoa ainakin yhtäpaljon kuin kantajansa.Kai tietävät, että ovat tehneet hienon suorituksen.
Pokaalin puutteessa REILU onnitteluhalaus! Mahdat olla muutaman päivän kankea tuon revohkan
jälkeen. Harmi jos ei sattunut ketään kanssajuoksijaa niille viimeisille tuskallisille kilometreille. Onnittelut monoillekin
Lämpimät onnittelut loistavasta suorituksesta! Minulle tuon kaltainen itsensä (toisten?!?) rääkkääminen on käsittämätöntä, mutta eihän kaikkea tarvitsekaan ymmärtää.
Hienoa Johanna! Taas tuli mitattua sitkeytesi. Voitetut vaikeudet muuttuvat unohtumattomiksi kokemuksiksi eli muisteltavaa riittää.
Onnea,onnea ja vielä kerran onnea!Kyllä koko suku ylpistyi!Eiköhän Jussi osta sinulle uudet tossut seuraavia koitoksia varten.Museoi nuo rääkätyt.
Lähetä kommentti