Clambake

Tänään olemme viettäneet hauskan päivän periamerikkalaisen sosiaaliseen tapaan. Kaiken takana oli tämä muutaman viikon aikana jo varsin tutuksi tullut temmellystiimi, Steven's Creek Striders, josta jo aiemmin muutamalla sanasella mainitsin. Tänään oli aika vaalia perinteitä jokasyksyisen "Clambaken" merkeissä. Clambake on ei-kilpailumielessä juostava sunnuntailenkki, jonka ensimmäinen, 18 mailin mittainen osuus starttasi Saratoga Gap:lta aamulla 6:30 päättyen Big Basinin luonnonpuistoon, ylös vuorille. Sieltä alkoi toinen, 12 mailin etappi noin 11:n aikoihin ja päättyi pari tuntia myöhemmin Waddell Beachille, Tyynenmeren rantaan. Osa väestöstä juoksi vain ensimmäisen pätkän, osa pelkästään jälkimmäisen, mutta valtaosa kipitteli tyytyväisinä koko 30 mailin reitin. Itse pysyttelin vielä sosiaalijuoksentelun aloittelijakastissa ja valitsin maltillisesti vain jälkimmäisen pätkän (ja osoitin samalla jonkinasteista huomaavaisuutta kyyditsijänä toimineen muun perheen aamu-unisuutta silmällä pitäen).

Juoksureitti oli mielenkiintoinen paikallisversio Pirkan Hölkästä, siis metsän siimeksessä mutkitteleva haastava polku, jossa jokaisella askeleella kannattaa olla valppaana, miten jalkansa sijoittaa, jos haluaa välttyä kompasteluilta, nyrjähtelyiltä tai Pirkasta poiketen polun sivulla ajoittain vaanivasta sadan metrin pudotukselta. Erona Pirkan Hölkkään oli myös se, että nyt kukaan ei juossut kilpaa kellon tai toistensa kanssa, joten välillä pysähdyttiin maisemia katselemaan. Metsä itsessään oli jo nähtävyys sinänsä, punapuut (redwood) olivat hmmm... latteasti sanottuna isoja. Reitin varrelta löytyi myös hulppea vesiputous - voi vain harmitella, että juoksushortseissa on ainoastaan yksi pienenpieni tasku, joka ei mitenkään nielaise sisäänsä kameraa.

Määränpäässä Waddell Beachilla odotti virkistävä kylpy Tyynenmeren aalloissa. Hauskaa oli, joskin muun seurueen oli kovin vaikeaa ymmärtää, miten viihdyimme Essin kanssa vedessä iloisesti varmaankin vartin verran. Paikalliset kuulemma pystyvät viettämään vedessä ilman märkäpukua korkeintaan muutamia sekunteja... Hieman hämillisinä kuuntelivat tarinoitamme avantouinnista ja siitä, ettei Suomessa järvivesi kesäisinkään välttämättä ole juuri tuota lämpimämpää.

Uiskentelun jälkeen oli vuorossa itse Clambake. Jokainen oli tuonut jotakin yhteiseen nyyttikestipöytään, mutta tapahtuman koko ydin on Billin ja Pennyn tekemässä Clambakessa, jota on tarjolla joka vuosi. Etukäteen minulle ympäripyöreästi kerrottiin, että Clambake pitää sisällään lohta ja joitakin muita mereneläviä, mutta sen tarkemmin en ennakkoon tiennyt. Nimen perusteella kuvittelin, että kyseessä olisi jonkinlainen leipomus, piirakka tai jokin kalakukon tapainen. Yllättäen Clambaken perimmäinen olemus paljastui kuitenkin lohikeitoksi, varsin maistuvaksi sellaiseksi kerrassaan. Kaikkea sitä oppii, kun tähän ikään pääsee!