Viime viikolla ruokakauppapäivänämme sattuivat olemaan banaanit tarjouksessa, joten ostimme niitä reippaan kokoisen tertun. Ilmeisesti mitoituksemme ampui hieman yli ja viikonlopun aikana jäljelle jääneet yksilöt alkoivat jo näyttää varsin surullisilta, varsinkin, kun täkäläiset syöjättäret suosivat ennemmin aavistuksen verran raakoja kuin ruskeapilkullisia banaaneja.
Eilen, iltapala-ajan lähestyessä, katselin epätoivoisena pöydällä nököttävää neljän banaanin kasaa. Poloiset olivat jo todellakin parhaat päivänsä nähneet, joten niihin tuskin kukaan sellaisenaan haluaisi koskea, mutta jotakin hyötykäyttöä pitäisi niille kuitenkin keksiä. Vaikeutin pohdintatehtävääni tiedostamalla, että maanantaina herkuttelu on vähintäänkin moraalitonta, joten ensimmäisenä mieleen tulleet vaihtoehdot banaanimuffinsit, -kakku tai -pirtelö olivat poissa laskuista.
Parhaat keksinnöt syntyvät usein vahingossa - niin nytkin. Päätin ryhtyä tosiuskalikoksi ja mössätä banaaniressukat sämpylätaikinan pohjaksi. Jussi esitti hivenen epäröivän "Joko päätit, mitä aiot tehdä?"-kysymyksen siinä vaiheessa, kun kulhoon oli kipattu banaanimössön kaveriksi kasa ruisjauhoja, kaurapuuron rippeet sekä jääkaapissa turhautunut piimäpurkin jämä. Lapsiltakin taisi usko hiipua - etenkin Essi oli aluksi ollut leivonta-ajatuksesta innoissaan, mutta jossakin vaiheessa syntyi päätös omista leipomuksista, joten tytöt siirtyivät tekemään joulukakkuja muovailuvahasta.
Yllättävän toimiva taikina tuosta sekamelskasta kuitenkin lopulta syntyi:
Samaan aikaan toisaalla:
Ennakkoluuloton kötöstely sai kaikista epäluuloista huolimatta onnellisen lopun. Banaanimössö teki sämpylöistä mukavan pehmeitä, yllättäen ei kuitenkaan kovin imeliä, mitä etukäteen pelkäsin. Iltapalana tekivät kauppansa oikein mainiosti - Essin kaunistelematon kommentti kuului: "Tää on parasta leipää mitä on ikinä syöty." Ehkä siis pohjustamme sämpylätaikinan banaanilla joskus toistekin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti