Seidi-mummu muisteli joskus sitä, miten Jussi oli pienenä poikana rakentanut mökin pihalla "maailman aivoja". En muista enää tarkkaan, oliko rakennusaineena tuolloin ollut jokin letku, taipuisa putki, tai sentapainen, mutta aivojen rakennus oli tärkeä projekti kumminkin.
Tämä aivojen rakennus lienee perimään kirjoitettu vietti, koska Essillä ja Varpulla alkaa näkyä samanlaisia taipumuksia. Tytöt löysivät eilen sattumalta työpöydän laatikosta paketillisen sinitarraa. Siitäkös riemu repesi:
Varpu: "Hei, mitä tää on? Saako tällä leikkiä? Vähän niin kuin tosi hyvää muovailuvahaa, mutta vielä paljon parempaa."
Essi: "Wau! Anna mulle puolet. Tehdään aivot! Tästä tulee hienoimmat aivot ikinä..."
Varpu päätyi lopulta muovailemaan hattuja, mutta Essi pitäytyi aivosuunnitelmassaan. Jälkimmäisen lopputulos alla:
Noin sivuhuomautuksena - allekirjoittaneella ei ole mitään käsitystä siitä, miten taloudessamme on kaikkien näiden vuosien ja muuttojen jälkeen tätä kummallista hyödykettä, jota ei tietääkseni ole ikinä 12-vuotisen yhteiselomme aikana mihinkään käytetty tai kaivattu... Hyvä, että pääsi nyt hyötykäyttöön.
Kysyin tytöiltä, eivätkö opettajat heidän koulussaan käytä sinitarraa piirustusten ja askartelujen seinille kiinnittämiseen - tämä on se tyypillisin käyttötarkoitus, joka itselleni tuli mieleen. Ei kuulemma. Jokaisessa luokassa on tätä tarkoitusta varten ilmoitustaulun tyyppistä tilaa, johon nastat toimivat parhaiten.
Jäin miettimään, onko sinitarra sitten vain eurooppalainen juttu vai jotenkin sen verran vanhanaikaista, ettei sitä enää käytetä. Ei ainakaan jälkimmäistä, koska Bostik valmistaa sinitarraa edelleen - nykyisin myös suunnilleen kaikissa sateenkaaren väreissä. Täytyy ehkä hankkia jotakin punaharmaata sävyä seuraavaksi, niin tulee aivoista vähän terveemmän näköisiä?
3 kommenttia:
Näytti kyllä oikein älykön aivoilta, senverran oli noita uurteita. Eikö se niin ole että sen älykkäämpi mitä uurteisemmat aivot.
Alkaakohan ne aivojen uurteet silitä vanhemmiten? Luulen että mulla on jo ihan sileät.
Mielenkiintoista tuo kiinnostus aivojen rakenteluun,ja lienee hyvinkin piilevän geeneissä. Seidi-mummun kanssa muistelimme Jussin aivorakennusprojektia. Kyllä se oli letkuista, johdoista yms, mistä Jussi "aivotippaleivän" sai aikaiseksi. Mutta yksi sukupolvi vielä taakse päin, Jussin isi, veljeni Jukka, minä ja sisareni Päivi, teimme muinoin kuokalla vetämällä/kaivamalla pihaan sokkeloisen, monimutkaisen kuvion, jonka nimesimme "maailman aivoiksi". Sen sokkeloihin kehitimme hauskan juoksuleikin. Vanhempien suhtautuminen oli käsittämättömän positiivista ja tyyntä, vaikka pihahan oli ihan hirveässä kunnossa maailman aivojemme jälkeen. Silloin elettiin vielä 50-lukua.
Lähetä kommentti