Ensimmäisellä kouluviikolla Essin opettaja oli kertoillut oppilaille kesälomaretkestään Pinnacles National Monumentille, näyttänyt valokuvia ja alueen karttoja. Essi tuli kotiin intoa täynnä — Pinnacles oli kolahtanut tokaluokkalaisen tajuntaan käsittämättömän kovaa ja sinne olisi kuulemma päästävä ja mieluiten ensi tilassa. Itse olin pitkän aikaa ulkona kuin lumiukko. Pinnacles paikannimenä ei sanonut yhtään mitään, mutta onneksi ystäväni Google valotti asiaa kiitettävästi.
Kun oivalsin, ettei kyse olekaan tuhansien kilometrien päässä olevasta turistirysästä vaan kohtuullisen kahden tunnin ajomatkan päässä olevasta kansallispuistosta, ei ollut mitään syytä lähteä Essin intoa suitsimaan. Lupasin samalta istumalta, että syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna (joka Labor Dayn nimissä on pidennetty sellainen — maanantai on täällä pyhäpäivä) lähdemme paikkaa omin silmin tutkailemaan.
Viimeisen parin viikon aikana on säännöllisesti tiedusteltu, joko kohta ja eikö vieläkään ole Pinnacles-retkipäivä. Tänään hartaasti odotettu syyskuun ensimmäinen viikonloppu lopulta koitti ja tällaisista maisemista itsemme löysimme:
2 kommenttia:
Katteeks käy, mutta ei auta, täytyy vaan tyytyä kiipeilemään mökkimaisemien "vuorille" ja haeskella kesäisiä tyttöjen jälkiä, kyllä siellä niiden naurunkin kuulee. Sitten nostaa katseensa ja katsella yli järven selän.
Nauttikaahan te siellä joka hetkestä se iso pääoma.
Hei vaan, eipäs ole ollenkaan hullumpi paikka! Upeita näkymiä, voisi se hyvinkin olla turistirysä.Kiva opettaja kun osasi usuttaa, nostan hattua!
Lähetä kommentti