29. toukokuuta 2010

Paljonko kello on?

Essi ja Varpu kävivät koko lauantai-aamun ylikierroksilla, joten oli selvää että jotain järkevää tekemistä piti keksiä. Koska pienimmästäkin asiasta meinasi tyttöjen välillä tulla riitaa, päätimme jakautua kahdeksi joukkueeksi: Essi sai jäädä isän kanssa kotiin Varpun mennessä äidin kanssa autoa pesettämään ja uutta turvaistuinta ostamaan vanhan pieneksi käyneen tilalle.

Essi oli jo pitkään kysellyt, koska hän saisi oman rannekellon. Koska Essi ei kuitenkaan vielä tuntenut kelloa, ajattelimme että voimme sellaisen hankkia sitten kun Essi osoittaa kiinnostusta kellotaulun opetteluun. Tänään olikin sitten sopivaa kahdenkeskistä aikaa opetella kellonaikoja ilman Varpun jatkuvaa kyselytulvaa ja omia tulkintoja.

Harmittavasti taloudesta ei löytynyt yhtäkään viisarikelloa jossa olisi numerot ja Essi ehdottomasti kieltäytyi harjoittelemasta kellolla jossa numeroiden virkaa toimitti pelkät viivat. Piti siis rakennella jonkinlainen havaintoväline. Onnekasta kyllä, Suomesta tulleiden toimistotarvikkeiden mukana oli tähän hommaan välttämättömiä haaraniittejä, joten hieman askartelua vakuutusyhtiön lähettämän mainoskirjekuoren materiaalista ja oiva harjoituskellotaulu oli valmis. Ihan tuli omat kouluajat mieleen sitä väkerrellessä:


Varsin pian Essi hoksasikin tasatunnit ja puolet tunnit. "Yli" ja "vaille" on vielä vähän hakusessa, mutta eivätköhän nekin pienen lisäharjoittelun jälkeen tule tutuksi.

4 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Kellonaikojen opettelu on tosiaankin yksi varteenotettava virstanpylväs, ja paras aika opetteluun on tosiaankin se hetki, kun innostus on olemassa - on se sen verran kinkkinen juttu. Hienoa!

Kummileena kirjoitti...

Ja onpas upea kello! Tuon tapaisen voisin laitella seinälleni, kun silloin tällöin joku valittaa: "Miksei sulla ole seinäkelloa?" Eäkepäivinään Jussi voi ruveta vaikka kellosepäksi!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juttu, että kellon opettelu kiinnostaa. Tapaan valitettavan paljon lapsia, joille kello ei merkitse mitään.(Varmasti on syy vanhemmissa, valitettavasti.)Mitä tulee Jussin kellosepän taitoihin, ei ole kaukaa haettu juttu. Isoisän isä (kyläkelloseppä), isä (kelloseppä) ja sisko(kelloseppä, kansainvälisenkin kellosepän pätevyyden hankkinut)ovat räplänneet kelloja työkseen, ammatikseen, harrastuksekseen sekä huvikseen. Joku kutsumus ja taito siihen suuntaan viitta, mikä ettei eläkkeellä voi tehdä mitä vaan.

Kummileena kirjoitti...

No on tuota kelloseppäisyyttä sen verran suvussa, että uskon noiden geenien helpottavan Essin ja Varpun kellon tuntemisen taitoa :D