Alakerran naapurin intialaisperheen isoisä tuli lastensa ja lastenlastensa luo kyläilemään muistaakseni vuodenvaihteen tienoilla ja tuntuu viihtyvän ilmeisen hyvin, ainakaan vielä ei näyttäisi kiirettä kotiinpaluun kanssa olevan. Mikäpä täällä on ollessa? Naapurimme vähän kummastellen kyselivätkin maaliskuun lopulla, kun omat vieraamme lähtivät kymmenen päivän vierailun jälkeen takaisin Suomeen, että miten ne nyt heti takaisin kiirehtivät... Mielenkiintoisia kulttuurieroja =)
Toinen mielenkiintoinen kulttuuriero on ainakin tuntoaistissa. Tuo naapurin pappa on suorastaan hulluna Essiin ja Varpuun ja mielellään "hellittelisi" suloisia skandinaaviblondeja aina ohi kulkiessaan. Tytöt suhtautuivat aluksi pienellä varauksella tuohon hieman pelottavan näköiseen setään, merkillisen näköisiin kaapuihin pukeutuvaan, outoa kieltä puhuvaan harmaahapsiseen "mörköön". Kun aikaa kului, Essi ja Varpu uskaltautuivat vähitellen lähemmäs ja pappa oli haltioissaan. Aina kun mahdollista, tämä tahtoisi vähän pörröttää vaaleita pellavatukkia tai leikkisästi pikkuisen nipistää poskesta. Intialaissedän näppituntuma on kuitenkin vähän "eri maata", mihin jälkikasvumme on tottunut ja nyt on ehtinyt käydä jo monta kertaa niin, että Essi tai Varpu tulee kivusta itkien kotiin, kun pappa on "tukistanut" tai "nipistänyt". Vähän kiusallinen tilanne, kun toinen leveästi hymyillen tulee osoittamaan ihastustaan ja ihailun kohteet juoksevat peloissaan karkuun...
Tuorein episodi tapahtui tänään, kun olimme kävelemässä koulusta kotiin. Naapurin pappa oli niin ikään vastassa perheen poikaa ja he kävelivät vähän jäljessämme kotia kohti. Essi löysi maasta tuhatjalkaisen ja pysähdyimme ihmettelemään sen matkantekoa. Ennen kuin huomasimmekaan, pappa olikin jo kohdallamme ja halukas "silittämään" Essin hiuksia. Kun silittäminen muistuttikin lähinnä repimistä, Essi alkoi itkeä ja huusi sedälle vihaisesti "That is not funny!" ("Tuo ei ole hauskaa!"), ei tämä selvästikään ymmärtänyt, oliko kyse ehkä jonkinlaisesta leikinteosta. Hymyili vain leveästi ja nauraen höpötti kieltä, josta meillä ei ollut pienintäkään aavistusta. Olemmekohan ehkä vähän herkkänahkaista (tai huumorintajutonta) väkeä?
2 kommenttia:
Ei kyllä tunnu enää kivalta, ei meidän pieniä noin sais pörrötellä.
Asiaan taitais pian puuttua Amarikan virkavaltakin jos näkis.
Se ruusujenkasvattaja on ihan toista maata.
Tuskin on kyse kulttuurierosta. Näitä omituisia, kieroutuneita papparaisia on maailman joka kolkassa. Kaikki herttaiset vanhukset/aikuiset eivät ajattele lasten parasta, valitettavasti. Ottakaa asia reilusti puheeksi, vaikkapa sen perheen välityksellä. Lasten turvallisyys täytyy voida taata.
Lähetä kommentti