Tänään olimme coherentinsuomalaisten voimin pikkujouluja viettämässä. Joukon perheen luona Campbellissa istuskelimme iltaa mukavissa puitteissa joulukuusen ääressä ja nautiskelimme glögiä, riisipuuroa, karjalanpiirakoita, piparkakkuja ja suomalaista suklaata. Ah ihanuutta! Olipa hauskaa yhdessä kummastella, miksi bensa-automaatti tiedustelee postinumeroa, miten tb-ihotestistä saa aikaan elämää suuremman sirkuksen tai miten yksinkertaisesta laskun maksusta saadaan tehtyä tolkuttoman hankalaa. Kiitokset antoisasta illasta ja notkuvasta pöydästä kaikille myötähämmästelijöille!
Kotimatkalla jatkoimme vielä pohdiskelua suomalaisen joulun tiimoilta. Jussin kanssa mietimme, miten meidän kummankin kotona oli tietyssä kätkössä joulukoristelaatikko ja miten tuon laatikon esiin kaivamisessa oli aivan vertaansa vailla oleva, erityinen tunnelma. Varsin samat erityispiirteet joulukoristelaatikosta ja sen sisällöstä oli jäänyt meidän molempien mieleen. Kuusen latvatähden rautalankakiinnike, joka oli vuosien saatossa kiertynyt tuhansille vänkyröille. Se, miten joulukuusen pallot ja hopeanväriset kävyt olivat paljon hauskempia koristeita kuin olkipukit, joista lähti vieläpä inhottava rottinkinen narina. Se, miten hopeanauhoista joka koristelukerralla lähti vähän kimaltavia höttökarvoja irti. Koristelaatikon ominaishaju, johon sekoittui säkkikankaisten kirjottujen joululiinojen karhea aromi ja tonttulakkien kulkusten väkevä metallinen tuoksu.
Ehkä meidänkin pitäisi vähitellen perustaa oma joulukoristelaatikko, jotta Essillä ja Varpulla olisi myöhemmin näitä taianomaisia muistoja? Tai ehkä keksimme jotakin ihan muuta, kuka tietää? Älkäämme ottako joulukoristeista suorituspaineita =)
3 kommenttia:
Noin ne olivat kätkössä meidänkin kotona joulukuusenkoristeet. Siellä
oli lisäksi pitkä nauha maailman eri valtioiden lippuja (sanotaanko sitä lippusiimaksi?)ja nipistettäviä kuusenkynttilöiden jalkoja. En minä vieläkään tiedä missä sitä laatikkoa säilytettiin.
Hämmästyttävää muuten ettei ennen enämpääkään poltettu kuusia kun oli elävät kynttilät. Muistan vielä kun itse vannoin että en ikinä tuu panemaan kuuseen sähkökynttilöitä, mutta niin sitä mieli muuttuu. Nyt sanoisin että ei ikinä palavia kynttilöitä kuikuvaan kuuseen. On tuolla tallella kynttilän jalat jos joku haluaa.
Kävin joulutorilla ja siellä oli myynnissä vanhat sokerisakset kehyksissä, jätin jollekin muulle.
Reetalla ja Katilla on omia muistojuttuja. Aika moni juttu on sellainen, mitä ei itse ole edes huomannut tai oivaltanut.
Olen jotenkin ajatellut niin, että perinteet opitaan vanhemmilta, mutta lapset opettavat niiden arvon.
Se, että jotkut asiat tapahtuvat vuosi toisensa jälkeen aina samalla tavalla tuo muuttuvassa maailmassa paljon lohtua.
Lähetä kommentti