Palaneen käryä

Essillä on huomenna viimeinen koulupäivä ennen joululoman alkua. Viikon viimeisinä päivinä eskarilaisilla on ollut ohjelmassa "kevyempiä" projekteja, kuten piparkakkutalojen rakentelua. Itse kokoaminen oli vuorossa tänään, huomenna on luvassa koristelua. Kun kaksikymmentä viisivuotiasta häärii yhtä aikaa rakennustyömaalla, on selvää, että valvovia silmiä ja avustavia käsipareja tarvitaan enemmän kuin opettajalta itseltään liikenee. Siksipä hyvissä ajoin ennen tätä viikkoa opettajalta tuli sähköpostitse lista "talkootehtävistä", joista kukin äiti/isä/au pair sai merkata itselleen sopivimman. Tarjolla oli paitsi työvuoroja apurakentajana, myös rakennustarvikkeiden hankintarasteja. Koska arvelin, että läsnäolostani Varpun kanssa olisi luultavasti enemmän riesaa kuin hyötyä, tyydyin suosiolla jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja valitsin vastuulleni sokerikuorrutteen.

Piparkakkujen kuorrutetta on tullut ennenkin kyhäiltyä, joten luulin pääseväni helpolla... Ihan muutama mutka mahtui matkan varrelle kuitenkin ennen kuin lopulta olin siinä autuaassa tilassa, että kuorrute odotti siististi pussitettuna matkaansa koululle. Ensinnäkin, kuorrutevastaavaksi ilmoittauduttuani sain erikseen opettajalta ohjeen "Royal Icing":in (kuninkaallinen kuorrute?) valmistamiseksi. Reseptiin mahtui mystiseltä kuulostavia ainesosia, kuten "meringue powder" ja "cream of tartar". Uskollisen ystäväni Googlen avulla pääsin sentään pian jyvälle siitä, että ensimmäinen näistä meinaa kuivattua kananmunan valkuaista, jälkimmäinen taas tartaarihapon (?) suolaa, jonka tehtävänä on jotenkin stabiloida kananmunan valkuaista ja tehdä kuorrutteen koostumuksesta maanperusteellisen hyvä. En ollut ihan vakuuttunut siitä, oliko asia todellakin tarpeen tehdä näin vaikeasti, mutta päätin kunnioittaa opettajan tahtoa kuuliaisesti ja siis marssin kaupan leivontahyllyn ääreen näitä kummallisuuksia etsimään. Cream of tartar löytyikin varsin kivuttomasti, mutta meringue powder ei sitten millään. Haravoin hartaudella hyllyväliä edestakaisin (en tietenkään rohjennut kysyä apua...), mutta shoppailuseuraa pitäneen Varpun hikeennyttyä riittävästi päätin lyödä hanskat tiskiin ja pärjätä tavallisilla kananmunan valkuaisilla, sanokoon kunnianarvoisa opettaja sitten mitä hyvänsä.

Kotiin päästyämme ryhdyin vihdoin itse asiaan. Tähän mennessä jokaikisen pölysokerikuorrutteen olen sekoitellut ihan vanhanaikaisesti lusikalla, joten suhtauduin jälleen vähän skeptisesti opettajan reseptiin, jossa kuorrute käskettiin sekoittamaan yleiskoneessa, vieläpä kokonaista kahdeksan minuuttia. Koska en kuitenkaan ollut täysin perillä siitä, vaatiiko esimerkiksi tuon mystisen cream of tartarin taika toimiakseen pitkällisempää hämmentelyä, päätin jälleen sokeasti noudattaa ohjeistusta. Toisekseen, koska kyseessä oli selkeästi suurempi kuorrute-erä kuin koskaan aiemmin (kilon verran pölysokeria), ei mössimen hommaan valjastaminen oikeastaan enää tuntunutkaan pöllömmältä. Maassa maan tavalla, hihittelin.

Kippasin yleiskoneen kulhoon pölysokerin, cream of tartarin, ripauksen suolaa ynnä kananmunan valkuaiset. Varpu toimi koneenkäyttäjänä ja painoi mössimen käyntiin. Hetken aikaa jaksoimme ihmetellä valkoisen tökötin muodostamaa tornadoa, ikään kuin jotakin merkillistä reaktiota odotellen, mutta sitten päätimme jättää mössimen omaan rauhaansa jäljellä oleviksi kuudeksi ja puoleksi minuutiksi. Ryhdyin tyhjentelemään aikani kuluksi pyykkitelinettä, kun pian havahduin keittiöstä kantautuvaan käryyn. Kurkistin ensiksi uunissa kypsyvää lihaa, joka näytti kylläkin pärjäilevän oikein hienosti. Vasta sitten huomasin, että kuninkaallista kuorrutetta vatvova mössimemme sylkee sisuksistaan tummanharmaata savua. No tämäpä se kaikkien aikojen kuorrute kerrassaan...

Kiskaisin mössimen irti seinästä ja vein pahaisen kapistuksen parvekkeelle jäähylle. Kuorrute oli paitsi jäänyt monesta vaaditusta vatkausminuutista paitsi, myös kuumenneen moottorin innoittamana lämmennyt ihan kiitettävästi. En jaksanut enää välittää. Hämmentelin kuninkaallista keitosta hetkisen verran lusikalla ja totesin, että nyt saa riittää. Pakkasin mokoman soosin muovipusseihin ja pidin itseäni hyvin reippaana talkooäitinä. Great job!

Enemmän kuin todennäköisenä pidän sitä, että seuraavassa episodissa lämmenneet munanvalkuaiset ovat generoineet kuorrutteeseen vireän bakteerikannan, jonka tuloksena koko Essin luokka saa elämää suuremman ruokamyrkytyksen. Yhdeksäntoista perhettä haastaa minut oikeuteen ja amerikkalaisen mittakaavan vahingonkorvauksia riittää makseltavaksi varmasti pitkälle seuraavaan elämään. Ehkä olisin vähän vähemmällä selvinnyt, jos olisin valinnut sittenkin talkootehtäväkseni sen kolmen vartin mittaisen pätkän läsnäoloa rakennustyömaalla?