Tänään tehtiin ensimmäinen erä joulupiparkakkuja. Taikinasta jäi vapaaehtoisten jäljiltä jopa jotain ihan paistettavaksi asti. Vaikka uunin lämpötilansäätö olikin täysin arpapeliä eikä ikkunaakaan ollut mistä prosessia voisi reaaliajassa seurata, lopputulos oli lähes täydellinen.
3 kommenttia:
OLOPA MUKAVA KATSOA TUOTA PUUHAA,MULTA KUN NOI APURIT ALKAVAT HUVETA. ETTE SITTEN PITÄNEET KELLEKKÄÄN POLTTAREITA.
Ekat piparit paistoin viikko sitten ja kovin ovat jo vähissä :-(
Meillä kyllä nuo piparit säilyvät paremmin kuin taikina... En ymmärrä, miten tuo paistaminen voikin latistaa koko hauskuuden niin perinpohjaisesti. Luulen, että teemme ensi tilassa uuden taikinan, joka on tarkoitettu pelkästään maisteltavaksi ja muoteltavaksi. Ei kai sitä lasketa ruoalla leikkimiseksi, jos periaatteessa paistovalmiit puput, kirahvit, norsut ynnä muut kierrättäisi kylmän rauhallisesti takaisin taikinapalloksi ja toistaisi kaulinta-muottelusykliä niin pitkään kuin huvittaa? Tai kunnes taikina vähitellen katoaa kokonaan. Ikään kuin jonkinlainen piparkakkuhahmojen sielunvaellus?
Lähetä kommentti