Varpu söi jumppakerhon jälkeen lounaseväitään kansalaisopiston pihalla olevan pöydän ääressä. Seuraamme liittyi samasta jumpparyhmästä tuttu kiinalaispoika äitinsä kanssa. Äiti kaivoi pojalle repusta banaania ja pähkinöitä ja samalla nämä jutustelivat vilkkaasti, arvatenkin kiinaksi. Varpu kuunteli hetken silmät pyöreinä ja totesi sitten: "Noihan puhuu ihan löllöpuhetta. Ei toi ainakaan mitään kunnollista englantia ole."
Toinen helmi tarttui korvaani illan suussa, kun ajelimme hakemaan Jussia töistä kotiin. Tytöt katselivat auton ikkunasta muuan pihalla näkyviä kurpitsaröykkiöitä:
Essi: "Kato, miten paljon tuolla on kurpitsoita! Melkein kaikki on oransseja, mutta on siellä vihreitäkin joukossa. Onkohan ne vesimeloneita vai jonkinlaisia pyöreitä kesäkurpitsoita?"
Varpu: "Toivottavasti vesimeloneja. Mä en tykkää kesäkurpitsoista."
Essi: "En mäkään pienempänä tykännyt, mutta nykyään mä tykkään. Mutta älä, Varpu, välitä. Sä olet nyt uhmaiässä eikä uhmaikäisten kuulukaan tykätä kesäkurpitsoista. Se menee onneksi ohi."
(Varpu: "Enkä ole uhmaiässä!")
3 kommenttia:
Sopisiko loppupäätelmäksi isojen ihmisten sanailuporukan viimeaikaiselle keskustelulle:"Toihan on ihan löllöpuhetta."
Uhmaikäkäsite on poliitisesti korrektina ilmaisuna itsenäistymiskausi, sanoisivat neuvolassa...
Löllömääritelmä sanoisin, uhmaikä kasvattaa tahdon rajoja paremmin kuin jokin itsenäistymiskausi.
Löllöpuheita maaimassa riittää :o)
Kaunis ajatus Essiltä, että uhmaikä menee ohi. Jotkut meistä saavat aikamoisia uhmaikäkohtauksia läpi elämän. Vaikka me syömmekin jo kesäkurpitsaa mieluusti. :D
Lähetä kommentti