Aika retuperälle on viime aikona jäänyt varsinainen kuulumisten päivittäminen, tosin päteviä syitä tähän blogitteluvaitonaisuuteen löytynee kelpo nivaska... Olemme siis elelleet väliaikaiskortteerissa Amurin mummulassa ja päivät ovat kulkeneet pitkälti saman kaavan mukaan: Jussi on viettänyt päivät sorvin ääressä loppurutistuksen merkeissä, tytöt ovat kuluttaneet aikaansa lähinnä ulkoiluaktiviteettien äärellä tai uimassa (minkä toki voi laskea ulkoiluksi senkin). Illoiksi on karautettu kyläilemään "viimeistä kertaa" milloin minnekin. Aikataulujen yhteensovittelu ja riemukkaiden byrokratiakiemuroiden (näitähän sitten riittää...) selvittely ovat pitäneet huolen siitä, että mietintätyötä on riittänyt jokaiselle joutohetkelle. Luultavasti vähintään puolet tärkeistä asioista on unohtunut jonnekin ajatuskasojen alle, eivätkä tilannetta yhtään helpota kroonisesti hukassa olevat tavarat. Esitämmekin nyt julkiset pahoittelumme siitä, että a) emme ole ehtineet/jaksaneet laajemmin Maissilakkiin viime päivien käänteitä tilitellä ja b) olemme hanakasta yrittämisestä huolimatta olleet sosiaalisesti varsin rajallisia - toivomme, että ne läheisemme, jotka ovat jääneet tässä hötäkässä henkilökohtaisesti hyvästelemättä, eivät ottaisi asiasta itseensä.
Kaikesta kaoottisuudesta huolimatta voimme lohduttautua sillä, että lähdön hetki on kuitenkin jo ihan kynnyksellä. Lentokone irtautuu Suomen kamaralta ensi tiistaina alkuiltapäivästä ja sen hetken jälkeen kaaos muuttuu ainakin toisenlaiseksi. Sen jälkeen meillä on taas "oikea" koti, joskin pitkän aikaa hyvin keskeneräinen sellainen. Toiveajattelemme, että suurin osa hukatuista tavaroista luultavasti löytyy taas, kun kaikki löytää oman paikkansa, eikä omaisuus loju irrallaan siellä täällä - mikä matkalaukuissa, mikä pyykkikorissa, mikä rahtikontissa Atlantilla. Vähitellen elämä asettuu taas aloilleen?
Tänään kävimme tervehtimässä tyttöjen entistä perhepäivähoitajaa, Tarjaa sekä poikiaan Villeä ja Aleksia. Iloisen leikkipäivän päätteeksi meidät hyvästeltiin mieleenpainuvin menoin: Tarja ja pojat esittivät meille Pekka Simojoen kappaleen "Jäähyväiset", jonka sanat osuivat kerrassaan kohdalleen. Kun näitä sanoja kuunteli 6- ja 7-vuotiaiden poikien laulamana, ei liikutuksen kyyneliltä voinut välttyä:
On aika hiljaa kiittää
ja kättä puristaa.
Nyt meidät yhteen liittää
vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin.
Teille lausumme nyt näkemiin.
Turvallista matkaa me toivotamme näin,
on aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa
aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän.
Onnellista matkaa me toivotamme näin,
on aika purjeet nostaa ylöspäin.
Onnellista matkaa
aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti