Limalöntiäisiä

Aiempien juhlapäiväpostausten perusteella on helppo päätellä, että emme ole traditioihmisiä. Samalla kaavalla menee tämä juhannuskin: aiempia juhannuksia on vietetty vähän milloin missäkin, tällä kertaa olemme ihan vain kotosalla ja leikimme jälleen mitä tahansa pitkää viikonloppua. Lähinnä tarkoituksena on möllötellä rennosti, joskin Jussi on parhaillaankin ahkeroimassa töiden ääressä saadakseen kaiken sovitusti valmiiksi viimeisen kahden viikon aikana...

Näissä juhlapäivissä on se hyvä puoli, että silloin on hyvä aika vierailla sellaisissa paikoissa, missä käynnin hauskuutta useimmiten varjostavat kauheat ruuhkat. Samalla periaatteella kuin viime jouluaaton aattona kävimme kylpylässä, olemme aikeissa huomenissa suunnata päiväretkelle Naantalin Muumimaailmaan. Samaan sarjaan voidaan lukea myös tämän aamupäivän käynti Ideaparkin leikkipuistossa. Tavallisina lauantaipäivinä on puisto tupaten täynnä, mutta tänään (samoin kun viimeksi tuolla käydessämme - helatorstaina) saimme nautiskella koko kiipeilytelinearsenaalin yksityiskäytöstä. Juhannusaaton lisäksi potentiaaliset kävijät taisi karkoittaa myös sateinen sää, mutta me otimme tuon lähinnä ilahduttavana bonuksena: liukumäkien luistavuus oli aivan omaa luokkaansa, kun metallipinnan ja kurahousujen takamuksen välissä oli kitkaa vähentävä vesikerros:

Vesikeli ei hauskanpitoa pahemmin haitannut:

Aika vierähti kiipeilytelineillä riekkuessa joutuisasti, maltoimme lähteä kotia kohti vasta puolenpäivän jälkeen. Kotipihalle päästyämme lapset halusivat jäädä vielä pihaan leikkimään siksi aikaa kunnes lounasruoka valmistuisi. Jokin kokemusperäinen ääni sisälläni jo tuossa kohtaa aavisteli, että päivälepoajan kynnyksellä, vatsat tyhjinä ja kiipeilytouhusta väsyneinä nuo tuskin järin pitkään pystyvät enää leikkimään ennen kuin tulee riita, jotakuta sattuu, jokin menee rikki tms., mutta suostuinpa kuitenkin. Ja kuinkas sitten kävikään...? Katastrofi antoi odottaa itseään täsmälleen niin kauan, kun oli päässyt sisälle ja laittanut "tulet hellaan" ja makaronia kiehumaan. Ovikello soi ja oven takaa kuului Essin tuskallinen, eläimellinen huuto: "Äitiäitiäitiäitiiiiii!!!" Avasin oven, Varpu oli polvillaan leikkialuetta reunustavien vuorimäntyjen äärellä ja Essi itki portailla hysteerisenä: "Tuolla puskassa on kauheita limalöntiäisiä ja ne tappaa Varpun! Äiti auta!!!"

Tilanne tuntui lähinnä koomiselta, mutta pienen tytön aidon paniikin edessä en kehdannut hymyilläkään. Sujautin kengät jalkaan ja lähdin ottamaan selvää näistä tappajalöntiäisistä. Aikamoinen ällötys tuolta vuorimännyn varresta sitten löytyikin. Oksaan oli ryhmittynyt joitakin kymmeniä vihreitä pikku matosia, vajaan sentin mittaisia. Kun oksaa liikautti, koko matopataljoona ryhdistäytyi ja kurotti mustia päitään ylöspäin samalla venyttäen pituutensa melkein kaksinkertaiseksi. Puhelimen kamera ei todellakaan ole omiaan näille luontokuville, mutta tällaisen muiston näistä iljetyksistä joka tapauksessa taltioin:

P.S. Jottei olennainen pääsisi unohtumaan... Iloiset syntymäpäiväonnittelut koko Maissilakkijoukkiolta niin isomummulle Helsinkiin kuin Amurin vaarille (tällä hetkellä Sarkolaan)!