Kotiuduin Atlantin takaa viimein. Lauantaina yhden aikaan olin jo melkein kotona, kun Johanna ja tytöt tulivat noutamaan minut Ideaparkin vieressä olevalta bussipysäkiltä, johon Helsingistä tullut pikavuoro minut tipautti. Matka-aikaa ovelta ovelle tuli reilut 21 tuntia.
Jälleennäkeminen oli valtavan riemukas. Tytöt kiljuivat ja (kaikki kolme) selittivät kilpaa mitä kahden viikon aikana oli tapahtunut. Kun selvisi, että isällä on tuliaisia matkassa, alkoi kahta kauheampi mekkala siitä mitä se voisi oikein ollakaan! (Lapsille oli tuliaisina kaksi Build-a-bear-pupua. Ko. kauppa ja pupujen rakentamisvaihe oli kyllä näkemisen arvoinen.)
Lauantai-iltapäivä menikin sitten nukkuessa, samoin viime yö. Nyt ovat voimat vähitellen palautuneet, mutta aikaeron korjaamiseen menee sitten taas oma tovinsa. Tähän suuntaan tullessa siirtymä on mielestäni vielä pahempi, koska pitää herätä aikaisemmin. Sama kuin kesäaikaan siirryttäessä, mutta kahdeksan kertaa pahempi...
Matkasta jäi varsin positiivinen fiilis. Hommat saatiin tehtyä, turismia ehdimme suorittaa iltaisin ja viikonloppuna ja ihmiset olivat keskimäärin mukavia. Säät eivät St. Louisissa olleet kovin häävit, kuten kuulemma keväisin usein on. Vain parina, kolmena päivänä lämpötila nousi yli kymmeneen Celcius-asteeseen, muuten pysyteltiin n. viiden asteen tuntumassa. Parina aamuna oli jopa lähes nollakeli.
Mutta yllätys oli suuri Lempäälään palatessa: lunta oli enemmän kuin lähtiessä! Se oli tosin kuulemma kaikki satanut edellisenä yönä. Toivotaan että sulaa yhtä pian kuin on tullutkin.
Mutta yllätys oli suuri Lempäälään palatessa: lunta oli enemmän kuin lähtiessä! Se oli tosin kuulemma kaikki satanut edellisenä yönä. Toivotaan että sulaa yhtä pian kuin on tullutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti