Kevät tuli, lumi suli, purot sanoi pulipuli. Myös päiväkodin piha on täynnä iloisia lammikoita ja lapset iltapäivisin innoissaan näistä sesonkivirikkeistä, mutta kohtuullisen märkiä ja kuraisia - kukapa olisi uskonut... Tänään tyttöjä hakiessa oli kummallakin yllä päiväkodin haalarit sekä kumisaappaat - olivat päivän mittaan ulkoillessaan kastelleet sekä vaatteensa että varavaatteensa, joten käyttöön oli otettu kunnan tarjoamat varavaravetimet. Iloinen asia toki, että olivat saaneet kuivaa ylleen, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi nolous. Tilannetta ei suinkaan helpottanut hoitajan tulkinnan varainen kommentti: "Nämä kevätsäät on sellaisia, että lapset kyllä nauttivat ulkona puuhailusta yli kaiken, jos vain varusteet ovat sopivat ja niitä on riittävästi." Aivan. Kotiin päin kävellessä tytöt esittelivät innolla "uusia" haalareitaan, mutta itse olisin voinut vaipua häpeästä maan rakoon. Lapsipolot hyppelevät laitosvaatteissa, kun huolimaton äitinsä ei ole ymmärtänyt varustella näitä riittävästi.
Antaisin anteeksi, jos kyseessä olisi ensimmäinen kerta, mutta Varpu kotiutui tällä viikolla jo toista kertaa lainakumisaappaissa. Rukkasiakin on jo ehditty sosialisoida. Ja eilen tuli huomautus siitä, että omat kurahousut ovat polvesta puhki. Huonoäiti, huonoäiti, huonoäiti, ... Ryhtiliike olisi paikallaan!
3 kommenttia:
Äh, älä välitä. Jolle menee mun tarha-aamuina aina eripari sukissa ja mikä pahinta lapsella on kaupasta ostetut villasukat.Vaikka ovat KIVAT-laatumerkkiä, ei sillä ole mitään merkitystä, Pohjanmaalla hyvä äiti kutoisi tumput ja sukat itse...
Sitä paitsi se jää aina niin iloissaan hoitoon, että pitäisköhän siitäkin olla huomo omatunto?
Ollaan me vaan aika kamalia äitejä! Onneksi ehdin sentään Essin hiukset leikata, ennen kuin kukaan ehti huomauttaa siitä, että lapsesta tulee häiriintynyt, kun otsatukka on jatkuvasti silmillä...
Tosin, eilinen oli aivan erityisen huono ajankohta palautteen vastaanottamiseen muutenkin. Kun on nukkunut kolme yötä käsittämättömän huonosti ja päivän mittaan töissä onnistunut hajottamaan suunnilleen kaiken, mitä metrin etäisyydellä sattuu olemaan, ei enää millään jaksaisi epäonnistua vielä vähän lisää. Todellinen Murphy-perjantai ;o)
Voi sisaret rakkaat, kyllä se vaan riittää, että rakastaa, ja tekee sen minkä ehtii ja muistaa.
Omista huonoäitikokemuksista voin kertoa, että päiväkotiaikana tädit tilasivat keittiöltä retkille Katia varten eväät - ihan oletusarvoisesti, kun kotoa ei koskaan muistettu tuoda. Joko lappu hukkui, tai eväiden teko unohtui, tai jäivät kaappiin. Sellaista se on - unohtakaa huono omatunto. Kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää.
Lähetä kommentti