Hei vaan täältä merten takaa. Nyt on ensimmäinen työpäivä pulkassa ja on hetki aikaa dokumentoida matkan vaiheita tänne.
Lento Helsingistä New Yorkiin kesti kahdeksan tuntia ja pani mielikuvituksen koville siitä, miten ajan saisi kulumaan. Kirjan, musiikin, ruoan, lennolla näytettävien elokuvien ja kelloon tuijottamisen yhteispelillä sai aikaa tapettua riittävästi, että Amerikan itärannikko alkoi vihdoin häämöttää. Tämä oli MD-11-koneen viimeinen lento tällä reitillä. Jatkossa reittiä hoitaa upouusi Airbus-kone, jonka näemme sitten paluumatkalla.
Lennosta jäi päällimmäisenä mieleen yllättävän hyvät sapuskat. Pääruoan tuore sämpylä yllätti, mutta välipalaksi tarjottu patonki salami-, majoneesi-, mozzarellajuusto-, aurinkokuivattu tomaatti-täytteineen veti vertoja jopa lentoasemalla nautitulle kinkkupatongille.
New Yorkissa oli mukavat 18 astetta ja pilvipoutaa. Aikaero on seitsemän tuntia taaksepäin, joten kello oli vähän kolmen jälkeen iltapäivällä koneen laskeutuessa JFK:n kentälle.
Kentällä saimme jonottaa passintarkastusta ja pelätä, määrääkö jonojen suoruudesta vastaava täti meidät jonon perälle. Useampi henkilö ja pariskunta ennen meitä saivat kokea tämän kohtalon tehdessään jotain mistä täti ei pitänyt. Pääsimme kuitenkin ensi yrittämällä tulikokeesta läpi.
JFK:n lentokentältä matkan oli määrä jatkua bussilla toiselle, noin 15 kilometrin päässä olevalle La Guardian lentokentälle. Sitä ennen kuitenkin piti etsiä jostain käteistä, koska bussilippuja myyvä henkilö ei muuta kelpuuttanut. Paikalliset pankkiautomaatit olivat kumman nirsoja suomalaisille pankkikorteille. Useamman yrityksen kautta rahaa saatiin ulos sen verran että bussiliput saatiin ostettua.
Bussivanhus oli parhaat päivänsä nähnyt ja kuski rääkkäsi autopolon vaihteita ruuhkassa niin, että hampaista meinasi paikat lähteä. Ilmanvaihtoa ei autossa tietenkään ollut. Hyvin nopeasti auringonpaiste muutti auton kotoisaksi saunaksi. Ikinä ei ole 15 kilometrin matka taittunut yhtä hitaasti...
La Guardia oli mitäänsanomaton lentokenttä turvatarkastuksineen. Portilla C3 saimme sitten odotella lentomme lähtöä yli kolmen tunnin ajan. Tässä vaiheessa alkoi jo vähän väsyttää, olihan kello kotona jo kaksi yöllä.
Vihdoin koneemme oli lähtövalmis ja pakkauduimme sisään. Lento St. Louisiin kesti kolme tuntia ja matka oli lähinnä odottelua ja väsyksissä nuokkumista. No, kuluuhan se aika nukkuessakin.
Perille päästyämme oli näky lohduton. Lämpöasteita kokonaista kolme, vesisateen kera.
Kentältä hakeuduimme nopeasti autovuokraamon linja-autoon, joka vei meidät vuokraamon toimistolle. Siellä päivystävä virkailija antoi kartan, avaimet ja lyhyen suullisen selityksen siitä miten pääsisimme valtatielle 70 länteen. Parinkymmenen minuutin päästä oli vihdoin edessä ihana oma sänky. Kotiin oli vielä kyllä ihan pakko soittaa, vaikka kello ei siellä vielä ollut ihan aamuseitsemää.
Seuraavana päivänä söimme tukevan aamupalan (vohveli, vaahterasiirappia, munakasta, pekonia). Kun menimme toimipaikkaan, oli nollakeli ja satoi lunta. Onneksi tuli riittävä vaatetus mukaan. Samaa ei voi sanoa työkaveristamme Paulista, joka Kaliforniasta tultuaan unohti takkinsa kotiin ja liikkui pelkässä t-paidassa! Oli kuulemma pari viikkoa aiemmin ollut täällä ja silloin oli paljon lämpimämpää. Täällä parinkymmenen asteen lämpötilavaihtelut ovat kuulemma tavallisia.
Illalla kävimme Paulin kanssa syömässä paikallisessa pelihalli/ravintolassa Dave & Buster's:ssa. Pelasin Paulin kanssa pari erää biljardia ja hävisin nolosti molemmat. Nyt olen ihan valmis yöpuulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti