Veli Venäläinen

Taas on viikko vilahtanut ohitse. Jussi on jälleen tehnyt kunnioitettavan yh-rupeaman, kun itse sain lyhyen varoitusajan komennuksen asiakkaan luo Chicagoon. Tällä kertaa vastassa oli pieni prototyyppejä rakentava yritys, jonka miehistö on voittopuolisesti Venäjä-Ukraina-akselilta.

Chicagon arktiset lämpötilat, ajoittainen lumisade sekä asiakkaan luona korvissa soiva venäjä takasivat sen, että viikko vastasi kelvollista Siperian leiriä. Perusamerikkalaisia kohteliaisuusfraaseja ei noiden päivien aikana muodon vuoksi juuri vaihdeltu. Jos jokin asianhaara ei miellytä, ei sitä turhaan käydä kaunistelemaan, vaan asiaan mennään suoraan ja sanotaan se rehellisesti.

Viikko oli kieltämättä varsin opettavainen. Teknisessä mielessä oli mielenkiintoista nähdä asiakkaan muita työstöprosesseja, jos kohta suorasukainen kommunikointi kasvatti luontoa paksunahkaiseen suuntaan. Aina toisinaan intoutui ukrainalainen Igor tarinoimaan työkulttuurista noin muuten: "On tämä Amerikka vaan työtä tekevälle ihmiselle aikamoinen paratiisi. En minä ihan tarkkaan tiedä, ovatko suomalaiset kommunisteja? Mutta minusta se on väärin, että omalla kotiseudulla, jos töitä halusi tehdä ja sillä rahaa ansaita, tarkoitti se sitä, että siitä palkasta kustannettiin sitten ties kuinka monen muun ihmisen eläminen. Naapurissakin asui pariskunta, joita ei työnteko kiinnostanut, mutta yhteisen hyvän nimissä saivat sitten oleilla kotonaan kaljaa kittaamassa päivät pitkät. Päivääkään eivät olleet rehelistä työtä tehneet, mutta huolta niistä pidettiin silti. Ja oma elintaso oli sama, vaikka miten olisi töitä tehnyt. Mutta täällä - täällä on kaikki toisin. Teen töitä, ansaitsen sillä rahaa, ja saan pitää sen, mitä olen ansainnut. Ja jos teen enemmän, saan pitää enemmän. Tänne ei ole mitään asiaa sellaisella, joka meinaa toisten kustannuksella laiskotella."

Niin. Mielenkiintoinen pohdinta, eittämättä. Tuskin Suomessa ihan entisen Neuvostoliiton tasolla tässä asiassa ollaan, mutta jäi mietityttämään silti. Harvinaisen selvää on se, ettei tänne tulla sosiaaliturvien varassa elelemään, koska kenellekään ei sellaista vuosikausiksi tarjota. Toisaalta, voin ihan helposti nimetä esim.  montakin vanhaa luokkatoveria, jotka eivät ole eläessään päivääkään töissä olleet, mutta Suomessa yhteiskunnan tuella voi ilmeisesti surutta norkoilla kotosalla. Ei tuo Igorin paasaus aivan tuulesta temmattua ollut.

Mutta angsti sikseen. Nytpä on perhe onnellisesti koossa taas ja saa lähiviikkoina toivottavasti ollakin. Omassa kodissa ja omalla toimistolla viihtyy vallan mainiosti.