Vuosi sitten päädyimme kalseaan kalenterikokeiluun ja hankimme paikallisesta toimistotarvikeaitasta seinään teipattavan aakean laakean vuosikalenterin, joka läväyttää kaikki kuukaudet katsojan tietoisuuteen yhdellä silmäyksellä. Ei niin järin kaunis ratkaisu, mutta ihanan toimiva. Jokainen sai vielä ikioman lempivärisen tussinsa, jolla merkkailla tärkeät menemisensä, tulemisensa ja olemisensa.
Tilataideteoksemme täyttyi vuoden mittaan kiitettävän ahkerasti. Oli hurjan hauskaa, että sivuja kääntelemättä näki koko vuoden kerralla — itse asiassa yksi kalenterin ydinajatuksista oli Suomi-loma, joka helmikuussa lentolippuja varatessamme tuntui olevan ikuisuuksien päässä. Kärsimättömiin loman odottajiin valoi kummasti uskoa se, että Suomi-reissu oli merkattu kalenteriin ja tuntui jotenkin konkreettisemmalta.
Vuoden loppupuolella kalenterista on ollut vastaavasti toisenlaista hupia. Silmäilemme talven ja kevään merkintöjä, muistelemme tärkeitä tapahtumia ja ihmettelemme, miten aika onkaan vierähtänyt nopeasti.
Niin naurettavalta kuin konttorirottakalenteri äkkiseltään vaikuttikin, on se vuoden aikana osoittautunut varsin näppäräksi. Tänään siis käärimme 2012-lakanan seinältä alas ja ilman sen kummempaa miettimistä liimasimme tilalle uuden vuosimatriisin. Tervetuloa uusi värikoodausten sekamelska!
2 kommenttia:
Eipä ollenkaan hullumpi ajatus! Ja se näyttää jopa kauniilta. Itse olen tykännyt semmoisesta aika isosta puolen vuoden lakanasta (mainokset tekevät sen isoksi). Kun muisti alkaa pätkiä niin siitäpä näet sekä menneet että tulevat.
Meillä mennään samalla periaatteella - kuukausi kerrallaan näkyvissä mutta merkkaukset voi tehdä vuoden loppuun asti - perhekalenterissa on oma sarake jokaiselle. Jos joku tapahtuma koskee kaikkia, silloin viivataan kaikki sarakkeet.
Toimii perheessä, jossa ajatustenluku tuntuu toimivan paremmin kuin se, että muka muistaisi kaikki menemisensä aina kaikille kertoa.
Lähetä kommentti