Varpun preschoolissa on tapana, että jokaisella lapsella on luokassa omasta takaa kaksi kankaista "placemat"ia, siis tablettia, vai miksi niitä nyt suomessa sanotaankaan, alustoja, joiden päälle ruokailuvälineet katetaan. Tämä siis siksi, että koska samoja pöytiä käytetään leikkeihin, askarteluihin ja syömisiin, on ajatuksena jotenkin mukavampi, että ruokailutilanteessa jokaisella on oma erillinen alusta. (Niinhän se tietysti Suomessakin päiväkodissa oli: samojen pöytien ääressä ne samat aktiviteetit tehtiin, mutta en muista kyllä koskaan missään ruokailualustoja käytetyn. No, maassa maan tavalla...)
Tänään, kun menin Varpua hakemaan, tuli opettaja luokseni ison paperikassin kanssa ja selitti: "Meillä on sellainen tapa, että kukin perhe vuorollaan ottaa hoitaakseen näiden alustojen pyykkäyksen viikonlopun aikana, jotta uuden viikon alkaessa kaikilla on taas puhtaat alustat käytössä. Varpu toivoi tänään, että tänä viikonloppuna olisi teidän pyykkivuoronne." Itseäni tämä ilmaus Varpun toivomuksesta vähän huvitti, mutta otin hymyssä suin pyykkikassin hoteisiini, toivottelimme hyvät viikonloput puolin ja toisin ja lähdimme sitten kotimatkalle. Yksi koneellinen ruokailualustapyykkiä pari kertaa vuodessa on toki varsin kohtuullinen ja vaivaton talkoilutoimenpide.
Vasta kotona ymmärsin, että Varpu oli todellakin odottanut tätä pyykkiviikonloppua aivan käsittämättömällä innolla. Tuskin olimme ovesta sisään päässeet, kun Varpu jo alkoi touhuta: "Kai kohta lähdetään pyykkitupaan? Mutta mä otan ensin osan näistä alustoista täältä kassista pois, koska mä haluan kantaa osan itse..." Kassin sisällön inventointi olikin sitten oma luentonsa. Alusta kerrallaan otettiin tarkasteltavaksi ja esiteltiin asiantuntemuksella koko perheelle: "Nayan on mun paras kaveri Appleseedissä ja tämä on sen alusta.", "Tätä Siddhantin alustaa mä olen aina vähän ihmetellyt, kun nämä raidat on minusta aika tyttömäisiä. Mutta ei kai siinä mitään, jos Siddhant itse tykkää tästä." "Kato, Shreeshillä on usein tällaista tummanruskeaa kastiketta ruokansa päällä. Eikä se kyllä yleensä syö kovin siististi. Katso nyt, mikä sotku tässäkin!" "Sanyanan alusta on tällainen vähän kimaltava. Sä varmaan, Essi tykkäisit tästä kanssa, kun tämä näyttää vähän niin kuin joltain prinsessa-alustalta." Ja niin edelleen... Kaikki 29 alustaa käytiin läpi intohimoisesti kommentoiden, vanhempien pokka oli ajoittain koetuksella tätä analyyttistä tirkistelyjournalismia kuunnellessa. Eipä olisi etukäteen uskonut, millainen hohtohetki tällaisesta pyykkivuorosta voi kehkeytyä =)
Nyt alustat roikkuvat onnellisesti pyykkitelineellä kuivumassa. Seurailemme parvekkeelta intialaisnaapurien Diwali-ilonpitoa. Pihalta kantautuu iloista puheensorinaa, parvekkeet ja terassit ovat kynttilöin ja värivaloin koristellut. Lapset polttavat tähtisadetikkuja ja jossakin etäämmällä ammutaan harvakseltaan raketteja. Tunnelma ei ole turhan riehakas, mutta luultavasti melko paljon värikylläisempi kuin koto-Suomessa, jossa hiljennytään parhaillaan pyhäinpäivän viettoon...?
3 kommenttia:
Nyt täytyy sen verran kommentoida, että täällä Muhoksen peräkylällä, missä meidän kyläkoulussa ei ole ruokasalia, koululaiset syövät luokissaan omissa pulpeteissaan, on toivomuksena, että jokaisella on pulpetissa oma ruokaliina, mikä sitten laitetaan ruokatunnin ajaksi siihen pulpetin päälle. Mutta jokainen oppilas kyllä itse huolehtii oman liinansa pesusta, eli Miska tuo sen kotiin viikonlopuksi aina silloin, kun tuntuu, että se pitää pestä. :)
Itse asiassa kun muistelen tarkasti, muistan, että näin tehtiin minunkin kouluaikana omassa pikkukylän koulussa. Ja se ruokaliina vielä kaiken lisäksi tehtiin ihan itse, vohvelikankaasta käsityötunnilla.
Siis ihan pelkästään periamerikkalainen tapa tuo ruokailualusta ei siis ole.
Kun minä olen muistavinani, että noin meilläkin meilläkin oli alakoulussa joskus vähän yli 70 vuotta sitten, kun ei ollut vielä mitään koulukeittolaa, vannomaan en mene. Saattoi se olla jokin paperinenkin.
Mutta on teillä ollut riemastuttava pyykkipäivä, olispas ollut kiva sekä nähdä että kuulla. Hiukan enemmän tiedätte kaverien perheistä.
Kyllä se niin oli kun sinä Leena muistat. Tuota ruokailua muistellessa tulee mieleen, kun keittolavuoro viikolla kannettiin niitä kuppeja sementtiportaita ylös sieltä keittolasta. Satuin kompastuun ja tietää sen miten kävi.Sitten jouduin viemään kotoa lautasia rikkimenneiden tilalle. Määrää en muista mutta siihen aikaan se oli iso vaje koti lautaspinossa.En kyllä muista että olisin kotona huutia saanut.
Lähetä kommentti