Reissuraporttia

Kotiuduin viikonloppureissulta myöhään eilisiltana. Kotijoukot olivat pärjänneet loistavasti, samoin itse olen seikkailun jäljiltä hyvillä mielin, akku täynnä virtaa jaksaa taas puskea arkea uusin voimin =) Nyt lienee sopiva hetki tehdä pieni katsaus maisemiin, joita matkan aikana kävimme ihastelemassa...

Lauantaiaamuna suunnistimme New Jerseyn Ringwood State Parkiin, josta juoksutapahtuman oli määrä startata. Heti alkajaisiksi saimme tehdä tuttavuutta "paikallisasukkien" kanssa, kun muutama kilometri ennen kilpailukeskusta automme edestä lynkytteli mustakarhu. Kameraa ei ikävä kyllä ollut ajoissa ulottuvilla... Mountain Madness-juoksutapahtuman lähtöpiste oli Shepherd Lake-järven rannalla, jossa maisemat näyttivät tältä:

Olosuhteet juoksemiselle olivat jokseenkin ideaaliset. Sää oli pilvipoutainen, lämmintä maltilliset 13 ℃. Ainoastaan maapohja, joka oli enimmäkseen teräväsärmäistä kivikkoa, teki etenemisestä melko työlästä. Maisemat olivat kuitenkin mitä mahtavimmat ja kolmannelle huoltopisteelle, noin 15 km:iin saakka juoksu kulki mukavasti. Sen jälkeen alkoivat ongelmat: järjestäjien tekemät reittimerkinnät olivat alunperinkin olleet hieman puutteellisen ja sekavan tuntuisia ja paikoittain merkkilippuja oli joku "avulias" ilkivallan tekijä käynyt repimässä irtikin. Juoksin kuitenkin osana kahdeksan hengen joukkoa, joista kaksi vieläpä vakuutteli olevansa paikallisia ja tuntevansa reitin oikein hyvin. En siis jaksanut stressata puuttuvista reittimerkinnöistä, vaan hölköttelin kuuliaisesti näiden paikallisoppaiden peesissä.

Jossakin vaiheessa joukosta alkoi kuulua skeptisiä kommentteja siitä, onko reittivalinta sittenkään oikea. Hetkeksi pysähdyttiin miettimään, mutta sitten taas jatkettiin matkaa "asiantuntijoiden" johdolla. Siinä kohtaa, kun vastaan alkoi tulla 50 km:n juoksijoita, valkeni lopullisesti, että metsässä oltiin ja pahasti. Palasimme nöyrästi samaa reittiä takaisin edellisen huoltopisteen tuntumaan ja lähdimme etsimään oikeaa "latua". Loppumatka maaliin sujui jokseenkin harmistuneena ja edelleen harvalukuiset merkkinauhat varmistivat sen, että paljon jäi arvattavaa viimeisille kilometreillekin. Alkuperäisestä aikatavoitteesta, kolmesta tunnista jäin lopulta jälkeen melkein puolitoista tuntia... Samassa "eksyjäporukassa" juossut mies katseli maalissa matkamittarilla varustettua sykemittariaan ja totesi, että 25:n asemesta juostuja kilometrejä oli tämän loistavan reittimerkkauksen ansiosta kertynyt melkein 37.

Matkaseurani oli odotellut maalialueella kuitenkin kärsivällisesti. Koska iltapäivä oli pitkällä ja ajomatkaa seuraavaan tukikohtaan oli lähemmäs 300 kilometriä, emme jääneet nauttimaan kisajärjestäjän organisoimasta BBQ:sta vaan lähdimme reippaasti tien päälle. Määränpäähän Lake Georgelle saavuimme lopulta lähempänä iltakahdeksaa ja juoksemisen, autoilun, jet lagin ja shoppailun uuvuttamina kellahdimme varsin nopeasti unten maille.

Sunnuntaiaamu Lake Georgella valkeni syksyisen kuulaana, aamupäiväaurinko oli juuri omiaan ruskamaisemien ihasteluun. Aluksi kävelimme pitkin järven rantaa...

... ja sitten suuntasimme läheisen Mount Prospect:in laelle ihmettelemään väriloistossa hehkuvia maisemia erilaisesta perspektiivistä:

Näille nurkille olisi mieluusti jäänyt vähän pidemmäksikin aikaa. Maanantain lentokentälle paluuta pohjustaen lähdimme kuitenkin illan suussa ajelemaan takaisin kohti etelää. Sen pohjalta, mitä ennen pimeän laskeutumista ennätimme nähdä, saatoimme todeta, että eivätpä olleet hassumman näköisiä Massachusetts:in ja Connecticut:in syysmaisematkaan.

Pikavisiittiimme perin tyytyväisinä palautimme auton maanantaiaamuna ja erkauduimme sitten omille tahoillemme lentoasemalla. Haikeilla mielin katselin omalta lähtöportiltani, kun toisesta terminaalista hetki aikaisemmin lähtenyt Finnairin kone rullaili kohti kiitorataa. Kiitokset huikeasta reissusta, ystävät rakkaat! Minnekähän seuraavaksi...?