Konstit on monet

Tämän viikon perjantaina on Essi koululla viime syksyltäkin tuttu Walk-A-Thon, vuoden tärkein varainkeruutempaus. Entiseen malliin oppilaat ovat hankkineet lähipiiristään sponsoreita, joiden tukemina sitten kävelevät varoja koulun hyväksi. Kävelyn lisäksi kassaa kartuttamaan on organisoitu "Silent Auction" eli "hiljainen huutokauppa". Tarjolla on erinäisten yritysten, oppilaiden vanhempien sekä koulun opettajien lahjoittamia hyödykkeitä, joita kaupataan perinteisen huutomenetelmän sijaan siten, että halukkaat ostajat käyvät Walk-A-Thonin aikana kirjoittamassa tarjouksensa paperilapuille ja tapahtuman päätteeksi julkistetaan korkeimman tarjouksen tehneet, jotka voivat sitten käydä lunastamassa "huutamansa" kohteet.

Lista huutokaupattavista tavaroista/palveluista julkistettiin tänään. Yritykset ovat lahjoittaneet koulun hyväksi esim. lahjakortteja (mm. kuntosali-, hotelli- ja ravintolasellaisia). Oppilaiden vanhempien lahjoitukset olivat mielenkiintoisen monenkirjavia: löytyi mm. urheiluvälineitä, lippuja erinäisiin kulttuuririentoihin tai erilaisia palveluita ("itsetehty täytekakku toivomallasi teemalla" tms.)

Lista opettajien lahjoituksista oli erityisen mielenkiintoista luettavaa. Opettajat tarjosivat lähes poikkeuksetta omaa aikaansa tyyliin "elokuvatreffit kanssani sinulle ja kolmelle valitsemallesi kaverille" tai "leivontailtapäivä luokassani koulun jälkeen sinulle ja viidelle ystävällesi" tai "valitse paras ystäväsi ja lähde kanssani katsomaan San Jose Giantsin baseball-ottelua". Varsin erikoinen idea... Hienoa sinänsä, että kaiken tavarapaljouden keskellä tarjotaan myös tällaisia antimaterialistisia hyödykkeitä. Ja varmasti nämä ovat kuumaa kauppatavaraa, monet opettajat kun ovat varsinkin pienimmille oppilaille suoranaisia idoleita. Olen täysin vakuuttunut siitä, että esim. Essi olisi onnensa kukkuloilla, jos sattuisi saamaan osakseen elokuvaillan viime vuotisen opettajansa Miss Casellinin kanssa, jota vieläkin muistelee ja kaipailee useasti.

Tässä sinänsä kauniissa ajatuksessa jokin vähän tökkii silti... Jos esimerkiksi mietitään sitä, että koulun säännöissä ehdottomasti kielletään jakamasta kutsuja syntymäpäiväjuhliin luokassa, ellei kutsu kaikkia luokan oppilaita. Tämä siis siksi, että kutsumatta jääneet voisivat pahoittaa mielensä. Mutta hetkinen? Jos opettaja veisi luokasta neljä oppilasta perjantaina koulun jälkeen elokuviin tai jäisi näiden kanssa luokkaan leipomaan suklaapikkuleipiä sillä perusteella, että yhden oppilaan isä tai äiti on tästä hyvästä kirjoittanut muhkean maksushekin, eikö se sitten mahdollisesti loukkaa "rannalle jäävien" tunteita? Selväähän on, että tällaisista laatuaikapäivistä luultavasti puhutaan suureen ääneen ennen ja jälkeen tapahtuman. Jos itse kuvittelen itseni takaisin ala-asteikäiseksi ja tällaiseen tilanteeseen, luulenpa, että lähinnä kasassa olisivat katastrofin ainekset. Voihan olla, etten junttisuomalaisena vain ymmärrä homman jujua? Ehkä täkäläiset lapset ovat tottuneet systeemiin ja voivat lohduttautua sillä, että jos en nyt onnistukaan pääsemään osalliseksi laatuaikapäivästä opettajan kanssa, kenties sitten ensi vuonna äiti ja isä tekevät sen korkeimman tarjouksen?

Entäpä opettajat sitten? Hehän eivät näistä palveluksistaan toki saa itse penniäkään vaan huutokaupan tuotto ohjataan kaikkien yhteiseksi hyväksi. Mutta millaisia tunteita herättää se, jos minun tarjoamastani hemmottelupäivästä tarjotaan korkeimmillaan 40 dollaria, jos sinun tarjoamasi laatuaika huudetaan 400 dollarilla? Onko kyse siitä, että olet parempi opettaja tai ihminen vai yksinkertaisesti siitä, että jollakulla sinun oppilaistasi sattuu olemaan supervarakkaat vanhemmat?

No, ehkä ei pitäisi miettiä liikoja...