Hmmm... Aika monta päivää on ollut blogitusrintamalla vähän hiljaisempaa. Mitään yksittäistä syytä ei vaitioloon ole, mutta itse tulkitsen tämän siten, että olemme vähitellen alkaneet päästä sinuiksi uuden "elämämme" kanssa, kun enää läheskään joka päivä ei tule eteen mullistavia yllätyksiä. Alkuvaiheen hämmästystä herättävistä uusista kuvioista on hiljalleen muovautunut rutiineita ja harvenemaan päin ovat asiat, joita tehdään ensimmäistä kertaa. Tilanne alkaa stabiloitua :o)
Luultavasti isoimman työn sopeutumisurakassa on tehnyt Essi, jolta eskari on vaatinut selkeästi enemmän selviytyjäasennetta kuin meiltä muilta. Nyt, kun koulua on käyty reilu kuukausi, ei voi kuin hämmästellä, miten nopeasti tyttö on ottanut tilanteen haltuunsa. Epäuskoinen "Mitä jos mä en opi ikinä englantia?" on vähitellen muuttunut iloiseksi "Arvaa kuinka monta uutta sanaa mä opin tänään?"- hihkunnaksi.
Oppimisen ilon huomaa erityisen hyvin siitä, miten asenne "läksykirjoja" kohtaan on muuttunut. Alkuvaiheessa englanninkielisten kirjojen lukemiseen piti erityisesti houkutella: päivittäinen kirja saatiin luettua sillä verukkeella, että sen jälkeen luettiin ikään kuin palkinnoksi yksi suomenkielinen. Kuukauden jälkeen onkin asetelma jo aivan toinen. Vaikka merikontin mukana saapui parikymmentä lapsille rakasta ja tuttua kirjaa, joten nyt olisi enemmän valinnanvaraa suomenkielisessäkin lukemistossa, eivät ne oikeastaan enää kiinnosta. Kun päivän "yksi pakollinen" (olipa rumasti ilmaistu...) englanninkielinen kirja on luettu, pyytää Essi nykyisin lukemaan näitä lisää. Tänään luimme läksytuokiolla yhden kirjan asemesta viisi ja iltasaduksikin lapset valitsivat Cliffordin. Ilahduttavaa on huomata, miten nopeasti ovat ottaneet omakseen täkäläisen kirjaston tarjonnan ja löytäneet sieltä korvikkeita vanhoille tutuille Miinoille ja Manuille, Ainoille, Viiruille ja Pesosille. Cliffordille seuraa kirjastokassissa tekevät Arthur ja Froggy. Tosin, Varpu oli suuresti ilahtunut, kun vanha kunnon Puppe - täkäläisittäin Spot - löytyi myös Santa Claran kirjastosta.
Ja mikäs on kirjastoa suurkuluttaessa, kun Radio Flyer Wagon (ehdottomasti yksi parhaista tavaroista, mitä olen ikinään hankkinut) palvelee uskollisesti. Naapurit yhä vain jaksavat pyöritellä silmiään ("Lähdettekö te taas kävelylle?"), mutta mitäpä me siitä. Punainen kärry rytyyttelee iloisesti pitkin kylätietä, kun me hullut suomalaiset reippailemme suunnilleen joka toinen päivä kirjastokassien, joka toinen päivä hedelmäkauppakantamusten kanssa. Semmareita jälleen siteeratakseni: "Antaa niiden tuijottaa, tuijottaa vaan, minä annan kunnon aiheen mutinaan ..."
4 kommenttia:
Onneksi olkoon, olette päässeet perille ja olette kotona!
Hali.
Kuulostaapa kivalta! Ja melkein näen silmissäni teidän iloisen punakärryporukkanne. Kiitos semmarimuistutuksesta! Sataako teillä koskaan ja mitäs te silloin teette?
Suomalaiset ovat tottuneet kävelemään arkisesti, Amerikassa kävely on kohotettu arvostetuksi harratukseksi ja sille on oma filosofinsa Thoreau, joka on kirjoittanut Walking-teoksen. Suomeksi: Kävelemisen taito, suomentajana suomalainen kävelijä filosofi Markku Envall.
Tsemppitytöille tervehdys!
Kiitos kysymästä, on täällä tähän mennessä kerran satanut. Oli ilta jo pitkällä ja tytöt nukkumassa, menimme Jussin kanssa pimeälle pihalle taivastelemaan, että ihanko täällä oikeasti vettä tulee. Kyllä sitä tuli - ei tosin kovin kauaa.
Pirteää kesäsadetta pääsee kyllä simuloimaan päivittäin, koska useimpien talojen pihalla on sadettajat, jotka aamuin illoin roiskivat vettä iloisesti sinne tänne. Koulumatkallekin valitaan yleensä sellainen reitti, että matkan varrelle osuu ainakin yksi "huonosti" suunnattu sadettaja, joka nurmikon lisäksi kastelee myös halukkaat ohikulkijat :o)
Lähetä kommentti