Ei ollut Pieneläinkujan kulmilla havaittavissa rottia eikä Pienelöitäkään ruuhkaksi asti. Sen sijaan vastaan lynkytteli keskikokoinen labradorin noutaja, joka olisi kovasti mielellään ottanut maistiaispalan polvilumpiostani. En tiedä onko koirilla yleisesti jotakin juoksijoita vastaan vai onko omien koipieni ylle langetettu jokin kirous, mutta viimeisen vuoden, puolentoista aikana olen lenkkipoluilla noihin jo kerännyt muutamatkin hampaanjäljet - läheltä piti-tilanteiden laskemisen lopetin viiteen päästyäni. Mikä noita elukoita - tai lähinnä kai niiden omistajia - oikein riivaa?
Ruikutus sikseen, josko olisi jotakin positiivistakin sanottavaa... Mummulasta saimme kaiken muun ohessa kotiin tuomisiksi taas pari rasiallista pakastevadelmia, joten Varpu oli iltapalalla taas onnensa kukkuloilla. Jos tyttö saisi valita iltapalansa itse, ruokana olisi joka ikinen päivä (toivomuksia tilastoitu kuluneen talven aikana ehkä noin satana iltana) kaurapuuroa ja Valkeakoskivadelmia. Lämpimät kiitokset tuonne vadelmain runsaudensarveen, mitähän ajattelimme ensi syksynä puuromme päälle laittaa...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti