Eläinten vapautusrintama

Jänniä tapauksia voi tulla polkuja kolutessa vastaan... Tällaista lauantaiaamuna Mansfieldin jokivarressa:

Polun kupeessa sijaitsevalta parkkipaikalta lähestyi iäkkäämpi setä ja raahasi mukanaan takakontista nostamaansa häkkiä. Satuimme yhtä aikaa Fenton River:in varteen, jossa setä laski kantamuksensa maahan. Jäin hetkiseksi hämmästelemään häkkimatkustajaa.

Kertomuksen mukaan majava oli asettunut taloksi herran takapihalle. "Olihan se jonkin aikaa ihan hauskaa. Mutta nyt, kun tuo on ryhtynyt syömään pihalta ihan kaikkea mahdollista eikä puutarhasta ole enää kohta mitään jäljellä, niin päätin, että muuttakoon muualle."

Onnea majavan uusiin seikkailuihin - toivottavasti löytää jokivarresta mieluisan asuinpaikan...

Parasta ulkosuomalaisuudessa

Tällä viikolla on ollut jonkinlainen epävirallinen "Parasta ulkosuomalaisuudessa"-teemaviikko. Erinäiset ekspatriaatit siellä ja täällä ovat blogeissaan postailleet ajatuksia otsikon tiimoilta ja arvelin, että ehkä on Maissilakinkin aika kantaa kortensa kekoon. Pohdiskelimme aihetta tahoillamme ja mieliimme juolahti muunmuassa seuraavanlaisia asioita:

Kaksikielisyys

Kaksikielinen arki rikastuttaa elämää. Kieliaiheiset pohdinnat ovat hupaisaa ajanvietettä ja kaksikielinen elämä generoi kokonaan uusia, ei-minkäänkielisiä ilmauksia. Kätevää on sekin, että lapset, jotka puhuvat aksentitonta englantia, osaavat auttaa vanhempiaan vaikeiden sanojen ääntämisessä.

Juhlapäivät

Voimme ihan sujuvasti viettää esim. itsenäisyyspäivää että isänpäivää kaksi kertaa vuodessa. Helmikuussa voidaan leipoa Runebergin torttuja ja laskiaispullia, lokakuussa osallistua halloween-hauskuuksiin ja marraskuussa tehdä kiitospäivän herkuista niitä, jotka osuvat makuhermoon.

Aloilleen asettumattomuus

Isot muutot vähän turhan monta kertaa viimeisen seitsemän vuoden aikana ovat olleet aikamoinen stressitekijä ja rasittaneet varsinkin lapsia, jotka ovat monta kertaa joutuneet aloittamaan alusta uusissa ympyröissä. Toisaalta, olemme sisäistäneet ajatusmallin, jossa voimme nauttia siitä vapaudesta, että jos jokin paikka ei miellytä tai jos elämä ei syystä tai toisesta ota sujuakseen, aina on mahdollista siirtyä uusien tuulien perässä toisaalle.

Nykyisellään meillä on täällä kaikki oikein mukavasti, eikä tarvetta (tai halujakaan) muuttaa yhtään mihinkään. Voimme silti iltojemme iloksi toisinaan semirealistisesti pohtia, pitäisikö jossakin vaiheessa kokeilla vaikkapa vaihteeksi eteläistä pallonpuoliskoa. Toisaalta, Essi miettii useasti, minkä ikäinen on liian vanha muuttamaan uuteen maahan oppiakseen puhumaan uutta kieltä puhtaasti - kannattaisiko esimerkiksi Saksaa harkita jo lähivuosina?

Rusinat pullasta-suomalaisuus?

Viime aikoina lehdistö on viljellyt käsitettä "rusinat pullasta-vanhemmuus", jolla viitataan niihin vanhempiin, jotka eivät tahkoa päivittäistä perusarkea lastensa kanssa, vaan ainoastaan nauttivat yhdessäolosta mukavina hetkinä: viikonloppuina, lomilla, jouluina ja syntymäpäivinä. 

Ehkä meidän suomalaisuudellemme on käynyt vähän samoin? Pysyttelemme mieluusti etäällä marrasloskasta, raippaveroista ja örvellyskulttuurista. Voimme kuitenkin olla ylpeitä siitä, että olemme oppineet arvostamaan ruisleipää, Fazerin sinistä, Tatu ja Patu-kirjoja sekä Juice Leskisen sanoituksia. Emme ole ahkeria seuraamaan jääkiekkoa, mutta jos joku täkäläisistä sattuu ottamaan asian puheeksi, voimme toki olla polleita suomalaisista NHL-pelaajista. Ja se, että keskustelemme naapureiden kanssa pakkomielteenomaisesta tarpeesta rakentaa talomme yhteyteen saunan, ei ole kenenkään mielestä laisinkaan junttia, vaan ainoastaan mielenkiintoista ja eksoottista.

Kesäonnea on...

... kaverit kylässä ja välipala terassilla:

... katotta autoilu:

... vesiletku hellepäivänä:

... pyöräily. Naten lahjoittamalla ajotietokoneella sopii tutkailla vaikka lenkin maksiminopeuksia:

Kymmenen vuorokauden sääennuste lupaa viileimmillään +23 C:een päiviä, lämpimimmillään noin kolmeakymmentä. Näillä lukemilla mennään todennäköisesti suunnilleen syyskuun puoliväliin saakka. Hyvä juttu tuo etupihan vesiletku tosiaan...

Iloinen matemaatikko

Tapahtui hemikuun lopussa: Varpu palasi eräänä päivänä koulusta ja heilutteli opettajalta tullutta lappua samalla riemusta hihkuen "Katso, mitä Mrs. Rioux aikoo järjestää! Saanhan mä mennä, saanhan, saanhan?"

Viestilapulla informoitiin oppilaiden vanhempia Varpun opettajan kuningasajatuksesta järjestää viikoittainen matematiikkakerho halukkaille. Maaliskuun alusta toukokuun loppuun olisi tarjolla viikoittaista ekstramatikkaa ja nyt siis Varpu anelemalla aneli, saisiko jäädä maanantaisin koulupäivän päätyttyä tuosta ilosta nauttimaan. Suomalaista koulujärjestelmää ajatellen idea kuulosti äkkiseltään melko erikoiselta: moniko neljäsluokkalainen haluaisi vapaaehtoisesti jäädä seitsentuntisen (!) koulupäivän jälkeen vielä yhdeksi ylimääräiseksi tunniksi tahkoamaan matematiikan lisätehtäviä? Vaan jos motivaatio on kohdallaan, niin mitäpä tuota kieltämään...

Mrs. Rioux osasi markkinoida ajatuksensa ilmeisen taitavasti, koska maanantaikerhossa on ollut vakituisesti kymmenkunta innokasta matemaatikkoa. Kevään mittaan on treenattu geometriaa, yksikkömuunnoksia, kertolaskusulkeisia, pinta-alojen laskemista ja monen montaa muuta yleishyödyllistä perusknoppia. Ja useaan otteeseen on Varpu maanantai-iltana tyytyväisyyttään huokaissut: "Mä rrrrrrrakastan matikkaa. On vaan niin ihanaa, kun kaikki käy järkeen."

Niin, mitäpä sitä kiertelemään. Matematiikka on kaunis tieteenala, jossa kaikki toimii lainalaisuuksien mukaisesti. Ei tarvitse miettiä kenenkään mielipiteitä tai tulkinnanvaraisuuksia. Vaan oli miten oli, Varpun opettaja ansaitsee toiminnastaan hatunnoston - ei ole kaikilla peruskoulun opettajilla kykyä motivoida kymmenvuotiaita vapaaehtoisiin matematiikkailtapäiviin. Tai omia itsejään työpäivän päätteeksi tällaista ryhmää luotsaamaan?

Hengitysharjoituksia

Elokuulle on jälleen luvassa mielenkiintoista ultrajuoksuhaastetta (Fat Dog 120), joten valmistautumisen on syytä alkaa olla hyvällä mallilla. Pitkät viikonloppulenkit sujuvat mukavalla rutiinilla, mutta pientä päänvaivaa aiheuttaa jälleen tottumattomuus yläilmoihin. Koto-Connecticutissa kun hölkötellään koko lailla merenpinnan tasolla ja elokuun kisataival käy parhaimmillaan 2500 metrin korkeudessa.

Avuksi tarjoutui uskollinen pacerini Nate, joka ehdotti tilanteeseen täsmälääkkeeksi juoksuviikonloppua Coloradossa. Naten ja Katarinan kakkoskoti Coloradon Nederlandissa on keskellä Kalliovuorten makeimpia maisemia ja Nate tuntee alueen lenkkipolut kuin omat taskunsa. Kerrassaan mainio ratkaisu - tuumasta toimeen, siis...

Lensin Denveriin torstaina iltapäivällä ja perjantaiaamuna suuntasimme kohti Nederlandia. Perjantaille oli luvattu vesikuuroja, mutta horisontissa hortoilleet sadepilvet päättivät sittenkin pitää etäisyyttä ja saimme seikkailla koko päivän enimmäkseen auringonpaisteessa.

Kahdeksan tunnin juoksurupeaman jälkeen Naten jalat alkoivat vähitellen saada tarpeekseen, joten päätimme säästää juoksupotentiaalia seuraavallekin päivälle ja palasimme takaisin tukikohtaamme. Illemmalla liottelimme raajojamme takapihalle hiljattain rakennetussa porealtaassa, tähyilimme vuorten takaa kipuavaa täysikuuta ja suunnittelimme tulevan päivän juoksureittejä.

Lauantaina lähdimme liikkeelle varhain, jotta ehtisimme polkuverkoston paraatipaikalle auringonnousua seurailemaan. Coloradon huhtikuinen takatalvi oli pohjoisemman sektorin poluilla vielä voimissaan ja ajoittain kahlailimme vyötäröön asti ulottuvassa hangessa. Itse juokseminen jäi näillä pätkillä melko marginaaliseksi etenemistavaksi, vaan hauskaa meillä oli silti. 

Viikonlopun kokonaissaldoksi kertyi reilut 17 tuntia ohuessa ilmanalassa heilumista; tätä voitaneen hyvällä omallatunnolla kutsua tuotteliaaksi minilomaksi. Nyt uskaltaa hitusen luottavaisemmin suhtautua kolmen kuukauden päässä häämöttävään läskikoiratapahtumaan.

Hiilihydraattimoottoripyörä

Vuosi sitten Connecticutin kevätmaisemia ihastellessani havaitsin orastavan pyöräkuumeen, josta taisin julkisestikin jotakin mainita. Pitkähkön harkinta-ajan jälkeen päädyin lopulta pari viikkoa sitten siihen lopputulokseen, että asialle olisi luultavasti aika tehdä jotakin, kun ei kuume tuntunut miettimällä helpottavan. Vietin yhden lauantaipäivän erinäisiä ajokkeja testaillen ja lopulta löysin mieleisen, joka laitettiin sittemmin Vernonin asiakasystävällisen pyöräliikkeen toimesta tehtaalta tilaukseen.

Nyt se on täällä! Eilen ajoin jokusen testikilometrin siirtäessäni pyörän liikkeestä kotiin ja tänä aamuna oli tarkoitus lähteä tekemään ensimmäinen varsinainen kokeilulenkki. Suunnitteilla oli alun perin muutaman kymmenen kilometrin koeajo, mutta kuinkas kävikään... Olematon vierintävastus ja heleä toukokuinen aurinko veivät suhteellisuudentajun ja päädyinkin ajelemaan puolivahingossa 70 kilometriä, noin alkajaisiksi. Hups.

Tollandin ja ympäristökuntien tiestö on tällaiselle seikkailemiselle aivan omiaan. Liikuttavan kauniissa maalaismaisemissa mutkittelevilla teillä ei viikonloppuaamuina juuri muuta liikennettä näy. Maasto on mukavan mäkistä, joten reittiprofiiliin ei pääse puutumaan.

En ole aiemmin omistanut puhdasveristä tiepyörää, joten ottanee aikansa tottua uuden elikon ohjastukseen. Ensituntuman perusteella olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että meistä tulee hyvät kaverit.

Omannäköinen äitienpäivä

Sunnuntaille siunaantunut työreissun startti hieman sekoitti viikonlopun ohjelmaa, joten päätimme omavaltaisesti siirtää äitienpäivän vieton lauantaille.

Juhlapäivää varten olin luonnostellut lähimaastojen polkukartoista mukavan 60 kilometrin lenkin. Starttasin taipaleelle hetimiten auringonnousun jälkeen, puoli kuuden tietämissä aamulla. Muu perhe jäi vielä tyytyväisenä jatkamaan uniaan.

Etelästä yllemme puskenut matalapainerintama on loihtinut riemuksemme viime päivinä rankkasateita ja sama oikuttelu jatkui lauantaiaamupäivän mittaan. Pontevat sadekuurot tulivat ja menivät, mutta vesikeli ei haitannut menoa lopulta ollenkaan. Oikeastaan olin tästä asianhaarasta suorastaan tyytyväinen - tulipahan sadejuoksuvarustus kunnolla testattua ja jälleen hyväksi havaittua.

Alunperin olimme suunnitelleet iltapäiväksi perhepiknikiä lenkin päätepisteeseen, Mansfield Hollow Laken rannalle. Kun vähemmän suosiolliseksi muuttunut sää sattumoisin vesitti suunnitelmamme, päätimme hienosäätää käsikirjoitusta ja siirtää piknikin kuivempiin tiloihin kotosalle. Polkurymistelyn päätteeksi Jussi, kera kukkakimpun, tuli noukkimaan minut alkuiltapäivästä Mansfieldista. Kotiin ajellessa poikkesimme hakemaan Storrsin fusion kitchen-henkisestä ravintolasta etukäteen tilaamamme take away-piknikeväät.

Tällä välin Essi ja Varpu olivat kotona laittaneet toimeksi. Kuraista juoksijaa oli vastassa iloinen onnittelukyltti:

Jussi ja tytöt kattoivat pöydän ja maljakoivat kukkakimpun sillä aikaa, kun kävin suihkussa siistiytymässä. Ihanat organisaattorit! Onnistuneen pitkän lenkin palautteleviksi antimiksi ahi tunaa loistavassa seurassa - tästä on laatuaikapäivää enää vaikea paremmaksi pistää...

Olkoon menneeksi, jos ihan rehellisiä ollaan, yksi parannusehdotus tuli mieleeni: josko sen juoksun ja ahi tunan välisen suihkun kaveriksi olisi saanut lämpimän saunan... Ei saatavilla ihan helposti nykyisellään, mutta sen verran useasti on tästä asianhaarasta ollut viime aikoina puhetta, että luultavasti jossakin vaiheessa pienimuotoinen modaus kodille olisi ihan perusteltua...