Tänä viikonloppuna oli suunnitelmana suunnata Lake Placidille kolmen vuoden takaa tuttuun Ironman-triathlonkisaan, mutta kummallisen koronakevään ja -kesän jälkeen ei ollut järin suuri yllätys se, että tapahtuma peruttiin tämän vuoden osalta kokonaan. Harjoitusohjelman parissa ehdin kuitenkin vuoden alkupuolikkaalla viettää toiveikkaana hyvän aikaa, joten treenipohjalle piti vain keksiä uusi käyttötarkoitus, kun tapahtuminen peruuntuminen kesäkuun alussa varmistui.
YMCA uima-altaineen pysyi suljettuna maaliskuun lopulta heinäkuun alkuun, joten uiminen on keskittynyt koko kevätkauden lähinnä Crystal Lakelle. Avovesiuinti on ollut hauskaa, joten siltä pohjalta ryhdyin pohdiskelemaan vähän pidempää uintiseikkailua peruuntuneen Ironman-kisan tilalle. Yksinään uiskentelu ei tokikaan vertaudu massatriathlontapahtumaan juuri mitenkään, mutta suuria ihmisjoukkoja en suorastaan kaipaakaan. Tekipähän vain mieleni asettaa haaste ihan vain itselleni ja kokeilla, miten tämä saadaan toimimaan.
Crystal Laken ympäriuinti on matkana suunnilleen kolme kilometriä. Tätä rutiinia on viime vuosina toisteltu kerran tai pari viikossa aina triathlonkisan lähestyessä, jotta täysmatkan 3.7 kilometrin uinti olisi jokseenkin mukavuusalueella. Tätä kolmen kilometrin lenkuraa on tahkottu tänäkin vuonna ahkerasti, mutta harvemmin paljon pidempää matkaa. Kaikkien näiden kolmosten jälkeen kymmenen kilometriä voisi ehkä olla mukava tasaluku, jossa olisi sopivasti haastetta? Sitä kohti siis...
Viime viikonloppuna uin ensimmäistä kertaa kaksi lenkkiä järven ympäri peräkkäin. Pidin tahdin rauhallisena ja matkanteko sujui oikeastaan ihan mukavasti. Toisen kierroksen jälkimmäisellä puolikkaalla tosin nousi aika kova tuuli, ja aallokossa pulikoiminen muodostui vähän haastavammaksi. Otin tästä opikseni ja päätin ajoittaa varsinaisen uintihaasteen sääennustetta silmällä pitäen.
Seurailin sääennustetta viikon mittaan, ja lauantaiaamuksi oli luvassa melko tyyntä säätä, joten startti ajankohta valikoitui siltä pohjalta. Tarkkavaiset lukijat saattavat tässä kohtaa pohtia, onko reilua ajoittaa tällainen tempaus Jussin syntymäpäiväksi. Tämäkin näkökohta otettiin toki huomioon. Jussi nauttii aamuisin pitkään nukkumisesta, joten päivänsankari ei pistäisi pahakseen, jos vaimo puuhastelisi varhaisaamun tunteina avovesiuintihaasteen kimpussa.
Aurinko nousee näillä leveysasteilla tähän aikaan vuodesta noin 5:30, joten hankkiuduin rantaan juurikin noihin aikoihin. Järven yllä leijaili kevyttä usvaa ja auringonnousun värimaailma teki hetkestä aika erityisen:
Aikainen liikkeellelähtö oli siinäkin mielessä hyvä valinta, että aamun ensimmäisinä tunteina järvellä ei tarvitse murehtia moottoriveneistä. Liikkeellä oli jokusia kajakkeja ja muutama soutuveneellä liikuskeleva kalastaja, mutta muuten oli varsin hiljaista.
Lähdin liikkeelle Ellingtonin venerampilta järven länsireunalla ja tällä samalla kohtaa pidin jokaisen kierroksen jälkeen pienen tauon. Jätin venerampin luo pienen tukikohtakassin, josta löytyi juomista ja energiageelejä, kuten miltä tahansa huoltopisteeltä.
Ensimmäiseltä kierrokselta palattuani venerampille oli ilmestynyt Ellingtonin poliisi, joka on paikan päällä yleensä aina viikonloppuisin valvomassa veneilijöiden turvallisuutta. Päivystävä virkamies ei sanonut mitään, katsoi vain postauspaikaltaan, kun nousin vedestä, otin juomapullostani huikat, kiskaisin geelin kitusiini ja lähdin jatkamaan uintia. Sama hyväntahtoisesti hymyilevä katse seurasi minua, kun toistin saman rituaalin toisen ja kolmannen kierroksen jälkeen, muttei edelleenkään sanonut mitään.
Kolmen järvikierroksen jälkeen matkaa oli kasassa suunnilleen 8.5 kilometriä, joten vielä tarvittiin vajaan puolen mailin pätkä edestakaisin, jotta saataisiin tarvittava tasakymppi täyteen. Tässä kohtaa mainittakoon, että pääsin jälleen matkan varrella piristämään mieltäni yksikkömuunnosmatematiikalla. Garmin-kelloni on asetettu käyttämään epäkäytännöllisiä jenkkimittayksiköitä lähinnä siitä syystä, että liikunta-aktiviteeteista keskustelen enimmäkseen täkäläisen seurapiirin kanssa, jolloin on helpompaa, ettei vastapuolen tarvitse ihmetellä yksikkömuunnoksia, jos lenkkien pituuksia vertaillaan. Tähän mennessä uintilenkeillä kello on mitannut matkan jaardeina, mikä on olllut koko lailla ok. Jaardi on melkein yhtä pitkä kuin metri ja olin etukäteen tarkistanut, että kymmenen kilometrin kokonaisuuteen tarvittaisiin 11000 jaardia. Vaan eipä ollut apua tuosta etukäteislaskennasta. Toisen kierroksen jälkeen huomasin, että oletetun noin 6500 yksikön sijaan olinkin taittanut matkaa vaivaiset 3.64 yksikköä - toisin sanoen, riittävän pitkän matkan jälkeen mittari oli siirtynyt käyttämään jaardien sijaan maileja. Tämä on yksikkömuunnosmielessä hirmuisen kätevää, sillä yksi maili vastaa 1760 jaardia. Ei se mitään - juoksumatkojen pohjalta onneksi muistin kirkkaasti, että kymmenen kilometriä vastaa 6.25 mailia, joten jätin vain jaardimatematiikan sikseen.
Lähdin hyvillä mielin jatkamaan uintia viimeiselle etapille. Aamusumu oli aikoja sitten väistynyt ja nyt aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Moottoriveneliikennöinti oli alkamaisillaan, mutta onneksi pääsisin pikapuoliin pois tieltä. Aikaa oli tässä kohtaa kulunut koko lailla tarkkaan kolme ja puoli tuntia ja pohdiskelin mielessäni, että olisi kiva saada urakka pois tieltä alle neljässä tunnissa. Tiedostin kuitenkin, että voimat ja vauhti olisivat tässä kohtaa jokseenkin rajallisia, enkä lähtenyt kummemmin revittelemään.
Vajaan 800 metrin pätkä edestakaisin sujui tasaisen yllätyksettömästi. Pääsin kuin pääsinkin takaisin venerampille hippasen alle neljän tunnin. Kun viimein riisuin uimalakin ja kaivoin kassista pyyhkeen urakan päätöksen merkiksi, aktiviteettejani valvonut hymyilevä poliisisetä tuli kommentoimaan:
"Well, you have been swimming for quite a loooooong time. I guess you really like swimming?"
Näinkin kai voidaan sanoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti