Jussin Kalifornia-päivät käyvät vähiin, joka lisää hieman haastetta lähitulevaisuuden perusarkeen. Samoin Western States-satasen harjoitusrutiinit vaativat toukokuulla vähän luovuutta, jotta kesäkuussa kisakunto olisi mielekkäällä mallilla.
Pitkiä harjoituslenkkejä kaivataan kipeästi, joten tänään oli käytettävä viimeinen tilaisuus hyväksi. Järkevän ajomatkan päästä ei löytynyt tälle viikonlopulle sopivaa 50 mailin kisaa, joten oli keksittävä jotakin muuta. Täkäläisissä juoksukalentereissa näkyy tämän tästä epävirallisia juoksutapahtumia, joista käytetään termiä "Fat Ass", siis vapaasti kääntäen "ihraperse". Tämä tarkoittaa sitä, että järjestäjä ei organisoi ajanottoa eikä huoltopisteitä, joten jokainen on vastuussa omasta huollostaan - toisin sanoen kantaa tarvitsemansa syömiset ja juomiset mukanaan tai sitten juoksee kehon rasvavarastojen voimin.
Päätin siis kehittää tätä päivää varten ihan ikioman Fat Ass-tapahtuman. Tutkailin alkuviikosta lähiympäristön polkukarttoja ja paikaksi valikoitui lopulta Skyline Ridge. Huoltopisteen virkaa sai toimittaa auton takakontti ja sommittelin kolme erilaista parkkipaikalta lähtevää lenkkiä (25, 17 ja 8 mailia). Huoltopisteen ja reitin varrelta löytyvien vesipisteiden avulla saisi pitkän lenkin toimimaan ihan keskenäänkin.
Sääennuste lupasi lämmintä päivää, joten aikainen liikkeellelähtö tuntui mielekkäältä valinnalta. Parkkeerasin huoltopisteeni Skyline Ridgen pysäköintipaikalle 5:30 ja lähdin kohti mielenkiintoisia polkuseikkailuja. Otsalamppu oli tarpeen ensimmäisen puolen tunnin ajan, mutta pian alkoi päivä kajastaa. Black Mountainin laelle kiivetessä näkyi horisontissa toisaalla vielä mailleen painuva kuu, mutta toisesta suunnasta kukkulan takaa teki aurinko nousuaan:
Black Mountainilta laskeutuva polunpätkä, jolta yleensä aukeaa näkymä yli koko Piilaakson, oli tänään erinäköinen. Koko laakso oli valkean aamu-usvan täyttämä, joten tällä kertaa polulta näkyi vain aurinko ja massiivinen pilvihattara-allas.
Ensimmäinen 25 mailin lenkki taittui reippaasti ilman kummempia kommervenkkejä. Autolla lyhyt pysähdys ja sen jälkeen suunta kohti uusia polkuja. Aurinko paistoi nyt täydeltä terältä ja pilvenhattarat olivat menneet menojaan:
Tällainen keli tuo tosin mukanaan muuan lieveilmiön - kalkkarokäärmeet. Näitä on kuulemma tänä vuonna liikkeellä erityisen paljon, joka kävi ilmi myös tämän päivän lenkillä. Edellisestä kohtaamisesta onkin ehitnyt vierähtää jo pari vuotta aikaa, mutta tänään näitä veijareita tuli vastaan neljä kappaletta. Harvoin nuo ihmisille mitään tekevät, mutta vähän inha olo jäi silti. Vallankin ensimmäisestä yksilöstä, joka oli suunnilleen ranteen vahvuinen, arviolta metrin mittainen. Silmät valppaana sietää siis kulkea näinä lämpiminä päivinä...
Olkoon käärmeet miten inhottavia hyvänsä, mutta oikeutensahan on kai niilläkin näistä kauniista poluista käydä nauttimassa:
Kaiken kaikkiaan tämä itsekehitetty ihrapersejuoksu toimi oikein hyvin. Kymmenen tunnin juoksu-urakan jälkeen suuntasimme koko perheen voimin suosikkirannallemme Santa Cruziin iltapäiväauringosta ja vilpoisista aalloista nauttimaan. Mikäpä sen mukavampaa...
2 kommenttia:
Ootpahan elänyt luonnon lumoissa. Noi käärmeet on kyllä toiselta planeetalta kuin mökillä alkuaikaan näyttäytyneet kyyt ja nekin teki vähän värityksiä.
Yritämme täällä saada suvee aikaiseksi ja eiköhän se onnistu, ei ihan vieiä Jussin tuloon mennessä.
On se sitten hyvä,että joku vielä muistuttaa mieleen tuota vanhaa kunnon kieltä, jännää että se tulee siltä maailman takaa. Ihania aamun ja päivän kuvia, et saanut sitä kalkkaroa mukaan kuvaan. Uskallatko uudelleenkin tuolle polulle?
Lähetä kommentti