Tähän viikkoon on mahtunut useampi mielenkiintoinen elintarvikeyllätys - jopa ilman, että kajoaisimme hevosenlihaan ensinkään. Edetkäämme vaikkapa kronologisessa järjestyksessä...
Tarina alkaa alkuviikosta Chicagossa. Reissaava puuron ystävä on ilahtunut suunnattomasti siitä, miten jenkkihotellien aamupalatarjonta on ihan viime aikoina, sanotaan, reilun vuoden sisällä parantunut pohjoismaisesta makuvinkkelistä tutkittuna aivan huimasti. Alun perin vaikutti siltä, ettei täällä ole kukaan koskaan puuron päälle oikein ymmärtänytkään: aamupalabuffetit pullistelivat lähinnä muroja ja niin kutsuttuja myslejä, joissa oli luultavasti sokeria ja siirappia enemmän kuin mitään viljaperäistä. Vähitellen saataville alkoi ilmestyä "pussipuuroja" - näitä pikakaurasysteemeitä, joihin kuumaa vettä lisäämällä saa aikaan jonkinlaista puuroa. En muista tarkkaan, miltä suomalaiset pika-Elovenat maistuvat, mutta täkäläiset instant-puurot ovat vähän turhan imeliä, lopputulos muistuttaa vähän pieleen mennyttä leipävanukasta.
Ei se mitään, viime aikoina on hotelliaamupalojen vakiovarustukseen alkanut kuulua ihan oikea (sokerilla kyllästämätön!) kattilassa keitetty kaurapuuro. Ihanan konstailematonta! Vaan tällä viikolla O'Haren Hiltonin aamupalakokki oli laittanut vieläkin paremmaksi. Puurokattilasta löytyikin hartaasti haudutettua ohrapuuroa. Ensimmäinen lusikallinen oli kerrassaan hämmentävä - tätä ruokaa en ole maistanut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen ja lapsena en voinut sietää koko ohrapuuron konseptia. Mutta nyt - tämä se vasta jotakin! Ihana ohrapuuro menee samaan listaan kuin oliivit, homejuusto, kahvi ja piimälimppu: näiden oivallisuuden ymmärtäminen vain ottaa aikansa?
Chicagon oleilu on ohi - ja hyvä niin, mutta tämä ohrapuuroasia jäi askarruttamaan. Ei liene mahdotonta tätä kokata kotioloissakaan, jos vain löytää lähtöaineet kaupasta? Apu löytyi kuitenkin lähempää kuin arvasinkaan. Aasialaislajitoverimme kun käyttävät näitä ryynejä toisinaan riisin asemesta tai seassa, oli kantapaikassamme Korean marketissa tarjolla jos jonkinlaista pussia ja nyssäkkää. Piti vain päättää lähdetäänkö liikkeelle puolen kilon paketista vai ostetaanko ennemmin viiden kilon säkki... Vasta-alkajana tyydyin siihen maltillisemman kokoiseen starttipakettiin.
Ja sitten itse kokeilu. Leikin ikään kuin keittäväni riisipuuroa ja vähän saman näköinenhän tuo lopputulos oli, mitä nyt suutuntuma jokseenkin erilainen. Vähän al dente. Essi ja Varpu olivat innoissaan: "Tämä on parasta puuroa, mitä on ikinä syöty missään!"
A-vot! Ehkä siis seuraavalla kerralla ostetaan Korean marketista suosiolla se viiden kilon suurtaloussäkki?
Toisessa ruokakaupassa osui silmiini sitten jotakin ihan muuta. Jotakin, jonka voisi melkein määritellä pyhäinhäväistykseksi:
Pandan lakritsia on joistakin putiikeista täältä löytynyt jo aiemmin, mutta nyt ne paholaiset ovat menneet tekemään siitä kirsikkaversion?!? Oikein pahaa tekee. Lakritsi on suunnilleen pyhää ainetta ja jos se ei ole sitä suloista, suolaisenmakeaa ja ennen kaikkea mustaa, ei sitä pidä sitten lakritsiksi kutsua ensinkään. Mutta kaikkein eniten vihaksi pistää se, että jos siitä on jokin erikoisversio pitänyt vääntää, niin miksi juuri kirsikka? Miksi?!? Amerikkalaiset tuntuvat tuosta kummallisesta aromikirsikasta pitävän aivan erityisesti, koska muka-kirsikanmakuista ihan-mitä-tahansa on täältä hyvin helppo löytää: hammastahnaa, jogurttia, päänsärky- ja närästyslääkettä, olutta, jne. Hyi olkoon! Kaiken takana on se sama kammottava maku, joka löytyy säilykekirsikoista. Niissä, jotka tuntuvat suussa nahkalta, ja joiden maku ei edes etäisesti tuo mieleen kirsikkaa.
Ja nyt sitten menivät sen keinotekoisuuden sotkemaan viattomaan suomalaiseen lakritsiin. Kaikkea se maa päällään kantaa...
5 kommenttia:
Erinomaisen isot onnittelut ohrapuuron johdosta Katsokaakin tarkkaan ettei käsiinne eksy kirsikkaohraa, tai - voisi se menetellä sekin. Ohraryynejäkin on tietysti kielletty tuomasta yli merien - vai onko?
Nyt olette oivaltaneet puuron syvimmän olemuksen - ohrapuuron. Täällä yksi ohrapuuro-fani, joka tekee talvella suunnilleen kerran viikossa uunissa ohrapuuroa.
Homma sujuu näin: illalla mitataan voideltuun uunivuokaan ohraryynit ja suola. Aamulla on 1½ tuntia ennen oikeaa herätystä kännykkä piipittämässä. Unisena hipsitään keittiöön, kaadetaan litra maitoa uuni vuokaan, laitetaan folio vuoan päälle, työnnetään vuoka uuniin ja säädetään uuni 175C asteeseen. Sitten takaisin sänkyyn ja pää tyynyyn. Oikean herätyksen koittaessa nenään tulee herkullinen uunipuuron tuoksu. Vuoka otetaan uunista ja annetaan puuron vetäytyä aamutoimien ajan. Sitten aamupuurolle.
Ja jos haluaa päästä vieläkin helpommalla kuin Anja: ota ja pane ne tarvikkeet jo illalla uuniin, vähän pienemmälle lämmölle tietysti. Joku viisaampi, vaikkapa Ulla tai Saima voi kertoa kuinka se käytännössä tapahtuu. Itse keitän ne illalla kiehumapisteeseen ja sitten panen uuniin, ehkä 75 astetta. Hyvä kyllä nousta kerran yöllä sekoittamaan.
Ohrauunipuurofanius iske kuin tauti. Tänä talvena meillä on vuoroteltu ohraryyniuunipuurolla ja kauraryyniuunipuurolla. Ohrapuuro on koko perheen suosikki, mutta kauraryynipuuro sopii vaihteluksi. Puuro on ratkaissut laiskan&arkikiireisen ruoanlaittajan yhden ongelman - jos ei ole urheilupäivä, yksi ruoka päivässä riittää ja uunipuuro korvaa päivällisen.
Kirsikkaolutta ?! Mikä pyhäinhäväistys. Oluessa pitää maistua mallas ja humala eikä mikään kirsikka tai omena. Nyt on hifistely mennyt liian pitkälle.
Lähetä kommentti