Toisen viikon suomikuulumiset

Maissilakissa on ollut viime päivinä vähän hiljaista. Johanna on Suomessa ja minä olen yrittänyt toipua aikaeroväsymyksestäni, samalla töitä tehden. Nyt on kuitenkin sopiva hetki kirjoitella raporttia jälkimmäisestä suomiviikostani.

Kotiuduimme siis lasten kanssa Porista sunnuntai-iltana ja lapset jäivät mökille mummun ja vaarin hoidettaviksi. Itse olin suunnitellut meneväni Säätäjien kanssa mökille maanantaina, joten palasin Tampereelle.

Mökki sijaitsee Pälkäneveden rannalla. Ilma oli koko päivän sateinen, mutta se ei saunomista, makkaranpaistoa ja tarinointia haitannut. Koska yöpyjiä oli runsaasti ja mökissä vähän ahdasta, en jäänyt yöksi vaan ajelin yöllä noin kello kahden aikaan takaisin Tampereelle. Sen jälkeen ei ollutkaan yhtään vaikeaa saada unen päästä kiinni!

Tiistaille ei ollut mitään muita suunnitelmia, joten ajattelin käydä syömässä perinteisen mustamakkaran panimoravintola Plevnassa Tampereen keskustassa. Eipä ollut maku muuttunut miksikään vuoden aikana...

Keskiviikkona oli suuntana Tammela, jossa Jukka-pappa ja Sirkka-Liisa viettivät kesää mökillään. Naapurissa oli ikivanha traktori, jota yritettiin saada käyntiin, mutta heikolla menestyksellä. Aurinkokin näyttäytyi ja välillä oli oikein mukava keli, ainakin kunnes oli aika lähteä. Silloin iskikin oikein kunnon myräkkä ja kotimatkalla auton pyyhkijät eivät kerinneet suihkimaan kaikkea vettä pois näkökentästä. Tuttuun tapaan vein lapset taas mökille ja itse vetäydyin kaupungin rauhaan.

Essille ja Varpulle oli sovittu tapaaminen ja yökyläily Tarjan luona torstaille. Hain lapset mökiltä ja ajoimme Lempäälään. Jälleennäkeminen oli totta kai riemukas. Lapset kertoivat kuulumisia sellaisella innolla, ettei siitä sekamelskasta saanut aikuinen mitään selvää. Tarjan kanssa vaihdoimme kuulumisia paljon rauhallisemmissa merkeissä, aidon suomalaisen kotiruoan äärellä.

Tarjalta jatkoin matkaa Vesilahdelle. Ystäväni Juha ja Nina olivat saaneet lauantaina vauvan, jota menin katsomaan. Tyttövauva vaikutti varsin rauhalliselta ja söi, nukkui ja... teki muita juttuja, kuten vauvojen kuuluukin. Jäin yökylään ja pelasimme hauskaa Dominion – Valtakunta-korttipeliä sekä katsoimme elokuvia yömyöhään.

Perjantaille oli suunniteltuna "naapureiden" luona käynti Lempäälässä. Tonttimme odottelee siellä edelleen, että siihen pöllähtäisi jostain talo. Harmillisesti olin unohtanut tuliaiset Tampereen tukikohtaan, joten jouduin käymään siellä ennen kun hain lapset Tarjalta.

Tontti oli ehtinyt kasvaa niin pahasti umpeen, etten meinannut päästä peränurkkaan katsomaan, vieläkö luumupuumme on hengissä. Joku risu siellä verkkoaidan sisällä edelleen kasvoi, ei välttämättä luumupuu, mutta kuitenkin... Naapurimme Jari lupasi kokeilla uutta harvennussahaansa tontillamme.

Lauantaina Porin mummu tuli ystävänsä kanssa käymään Tampereella viettämässä syntymäpäivääni. Menimme Hämeenkadulla sijaitsevaan japanilaiseen Maruseki-ravintolaan. Olemme Johannan kanssa ihastuneet japanilaiseen ruokaan ja halusin esitellä sitä äidillenikin. Marusekin antimet olivat aivan vertailukelpoisia lukuisiin japanilaisiin ravintoloihin täällä Piilaaksossa, eikä vieraiden kommentit ainakaan kovin tyrmääviä olleet.

Tampereelta suuntasimme mökille, jossa mummu, vaari ja lapset jo odottivat. Sitten suuntasin takaisin Tampeelle, jossa sunnuntai meni melko hiljaisissa merkeissä, laukkuja pakatessa ja pyykkiä pesten.

Jussi-serkku vei minut maanantai-aamuna Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa piti vielä napsaista kuva harmaasta säästä...

Lento Suomesta New Yorkiin meni sujuvasti, mutta jälkimmäinen lento viivästyi, kun juuri kiitoradalla odottaessamme alkoi jonkun huoltoluukun merkkivalo palaa ja piti palata portille tutkimaan, onko luukku auki. Menetimme paikkamme kiitoradan jonossa ja pääsimme ilmaan puolitoista tuntia myöhässä.

Johanna tuli hakemaan minua San Franciscosta myöhään maanantai-iltana ja oli se vaan ihanaa päästä takaisin oman kullan luokse! Valitettavasti Johannalle oli tiedossa työmatka torstaille, joten montaa päivää emme päässeet nauttimaan yhdessäolosta.

Tiistai-illaksi oli varattuna pöytä Cupertinon Benihana-ravintolaan, jossa kokit loihtivat ruoka-annokset silmien edessä. Touhua oli ilo seurata ja esitystä oli terästetty mm. veisten heittelyllä ja mausteiden rytmikkäällä annostelulla. Essi ja Varpu sanoisivat, ettei ruoalla saa leikkiä...

Loppuviikko meni utuisissa merkeissä, aikaeron kanssa painiessa. Aikaisin lauantai-aamuna vein Johannan San Franciscoon, josta hänen Suomi-seikkailunsa vuorostaan alkoi.