Tänään on jolkoteltu jo lähes perinteeksi muodostunut Almaden Quicksilver. Matkana tänään 50 mailia, sää perinteisesti mukavan lämpöinen, mutta ensimmäistä kertaa koko matka ihan itse, ilman seuranpitäjää loppumatkasta.
Starttilaukaus kajahti ilmoille aamukuudelta ja ensimmäiset parikymmentä kilometriä sujuivat mukavan leppoisasti - aurinko ei paahtanut vielä kovin korkealta ja täyteen bookatusta kilpailusta (kolmella matkalla, 25 km, 50 km ja 50 mailia, 150 juoksijaa kullakin) olematilaa poluilla tuntui olevan ihan mukavasti.
Kolmen-neljän tunnin jälkeen ilma alkoi olla jo huomattavasti lämpimämpi, vaan ei hätää. Kahdella pullolla varustettu juoksuvyö toimi mallikkaasti kun jokaisella huoltopisteellä muisti täyttää toisen pullon urheilujuomalla ja toisen jäävedellä. Ensimmäisestä kun muisti hörppiä riittävän määrän sisäistä nesteytystä ja jälkimmäisestä roiskia tuon tuosta päälleen ulkoista jäähdytystä, pysyi mikroilmasto lakin alla siedettävän viileänä.
Matka taittui suuremmitta ongelmitta mutta saihan sitä kahdeksaakymmentä kilometriä mäkisessä maastossa jonkin aikaa tahkota. Matkan varrelta saamieni väliaikatietojen mukaan olin suurimman osan matkasta naisista kolmantena tai neljäntenä, mutta viimeisen kymmenen mailin pätkällä kilpasiskojen tahti hidastui ja onnistuin kiilaamaan kärkeen. Maali tuli vastaan ajassa 9:06:59 - noin 20 minuuttia viimevuotista nopeammin.
Ei parane näillä tuloksilla kummemmin brassailla kuitenkaan. Viime viikonloppuna tuli tehtyä hölmöyksiä ja ilmoittauduttua ensimmäiseen sadan mailin kilpailuun. Yllytyshullu meni lankaan taas kerran... Arizonan Mogollon Monster odottaa syyskuussa ja takaa sen, ettei näitä viidenkymmenen mailin juoksuja voi nyt oikeastaan kisoiksi laskeakaan, vaan lähinnä harjoituslenkeiksi.
Saa nyt nähdä sitten, mitä tästä uudesta projektista tulee. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis - se on varmaa.
5 kommenttia:
Sä oot Johanna kyllä niin mun hero! Ihan uskomattomia suorituksia!
Eipä tässä kyllä osaa kuin hiljaa huokailla. Oot kyllä jo tähän mennessä vaeltanut kohta main enemmän kuin mää elämäni aikana. Kohta on aika ruveta keräämään voimia seuraavalle matkalle.
O N N E A
Minä en edes hiljaa huokaile vaan henkeäni haukon: miten tuo on mahdollista? Kai siinä seuraavassa yllytyshulluudessa on myös vähän itsensä ylittämisen makua. Onnitteluita isosti tästä ja onnea tulevaan!
Hyvä Johanna! Sitkeyttä seuraavan haasteen treeneihin.
Kiitokset onnitteluista!
Ansku, olen kyllä 100 % vakuuttunut siitä, että sinun treenimotivaatiollasi voi tehdä mitä vain. Maltillisesti nyt vaan sen massuasukin kanssa...
Lähetä kommentti