Kaliforniansuomalaiselta ystävältäni Annelta tuli viime viikolla mielenkiintoinen viesti... Anne puolisoineen on täällä Piilaakson kamaralla ylläpitänyt kunnioitettavat kaksi vuotta aitosuomalaista viilin siementä, mutta tällä erää tähän eksoottiseen herkkuun on kyllästytty ja viilille oli uusi koti etsinnässä. Innostuimme tästä perinneruokamahdollisuudesta oitis ja kävinkin alkuviikosta noutamassa lusikallisen siemenviiliä. Harrasta hapatusta vuorokauden verran ja katso - toimiihan se:
Hyvää on, aikaa onkin edellisestä viilinsyöntisessiosta jo ehtinyt vierähtää...
Viikkomme jatkuu Suomi-herkkupainotteisissa merkeissä, koska "kaupan päällisiksi" Annen luota tarttui mukaan lusikallinen jotakin muutakin... Ruisleipätaikinan juurta nimittäin. Keittön pöydällä olevassa sammiossa köllöttelee nyt mukavasti vedestä, ruisjauhoista ja juuresta hämmennetty lillinki. (Tästä jääköön kuva julkaisematta, koska näky muistuttaa enemmänkin jotakin jonkun jo kertaalleen syömää...) Huomenna lillinkiä pääsee jatkamaan ja lopulta ehkä itse leivontapuuhiin ;)
3 kommenttia:
Saatteko te sieltä jostakin ruisjauhoja.
Tulee kyllä mieleen lapsuudesta ruisleivän teko. Kun tuli aika että niitä otettiin uunista sieltä tuli samalla silmiä kirvelevä tuoksu. Hyväähän se leipä oli, Sitten kun ne oli keitttiön katossa vartaassa kuivumassa ja sieltä joskus lohkesi palasia, niin hyvältä maistui.
Mulle tulee aina ruisleivänjuuresta mieleen Kuolema savolaiseen tapaan -dekkarista kohtaus, jossa kaupunkilaismökkeilijä yrittää ominpäin auttaa naapuritalon emäntää ja pesee taikinatiinun. Kauhea murha, kun tuhoaa samalla talon kymmeniä vuosia vanhan ruisleivän juuren...
Kiitos, Paula, muistuttamisesta! Nykyisin en paljon muista lukemastani kun olen niin ahne. Se oli todellinen murha!
Lähetä kommentti