Lienee tuhoon tuomittua olla koputtamatta puuta, jos ihan näin julkisesti meinaa ryhtyä retostelemaan, että kohtuullisen kivasti on täällä kotirintamalla toistaiseksi selviydytty. (Totuuden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että tänään kävimme Amurissa mummun ruokittavana sekä juoksulenkkivieroitusoireita lievittämässä...) Paljolti on päivien sujuvuudesta kiittäminen keväisiä kelejä, jotka saavat ajan kulumaan lennokkaasti pihapuuhissa. Iltapäivisin, kun olemme kotiutuneet päiväkodista, mummulasta tai milloin mistäkin, ovat lapset oletusarvoisesti halunneet jäädä hiekkalaatikon kupeeseen touhuamaan. Tuossa ajanvietteessä on mielestäni jotakin niin ihanan alkukantaista, aitoa ja konstailematonta tyytyväisyyttä, että enpä ole juuri raaskinut kiirehtiä sisälle komentamisen kanssa. Tuo on juurikin niitä aktiviteetteja, mitä omasta lapsuudestaankin parhaiten muistaa: loputtomia hiekkalaatikkoaskareita, nurmikolla alamäkeen kierimistä, auringonpaistetta, välillä kuralillinkiä. Lystiä niin, ettei mitään määrää!
Illat ovatkin sitten olleet kohtalaisen suoraviivaisia. Iltatoimiajan kynnyksellä itsensä väsyksiin puuhastelleet hiekkaotukset on voinut kohtuullisen vaivattomasti kantaa pihalta suoraan kylpyhuoneeseen, kuoria päältä vaatteet pyykkikoneeseen ja sitten suihkutella pölypilven alta esille puhtaat tyttölapset. Tämän jälkeen kun kiskotaan yöpaidat päälle ja täytetään nälkäiset vatsat, ei samantien koittava nukkumaanmenoaika juuri vastalauseita aiheuta. Kerrassaan toimiva konsepti!
Tänään oli aurinko virkavapaalla, mutta sijaisuutta tehneet sadepilvet eivät haitanneet menoa laisinkaan - ennemminkin ehkä päinvastoin. Joku on tuonut taloyhtiön leikkipaikalle viimeisiään vetelevän puutarhapöydän, jonka keskellä on reikä. Pöydän alle tehtiin nyt keittiö, jonka katossa oli vesihana. Essi kävi välillä "päästämässä vettä hanasta" ja Varpu oli alhaalla vastaan ottamassa. Hauskaa oli pikkukokeilla ja tuloksena sen seitsemää sorttia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti