Tällä viikolla on ollut jonkinlainen epävirallinen "Parasta ulkosuomalaisuudessa"-teemaviikko. Erinäiset ekspatriaatit siellä ja täällä ovat blogeissaan postailleet ajatuksia otsikon tiimoilta ja arvelin, että ehkä on Maissilakinkin aika kantaa kortensa kekoon. Pohdiskelimme aihetta tahoillamme ja mieliimme juolahti muunmuassa seuraavanlaisia asioita:
Kaksikielisyys
Kaksikielinen arki rikastuttaa elämää. Kieliaiheiset pohdinnat ovat hupaisaa ajanvietettä ja kaksikielinen elämä generoi kokonaan uusia, ei-minkäänkielisiä ilmauksia. Kätevää on sekin, että lapset, jotka puhuvat aksentitonta englantia, osaavat auttaa vanhempiaan vaikeiden sanojen ääntämisessä.
Juhlapäivät
Voimme ihan sujuvasti viettää esim. itsenäisyyspäivää että isänpäivää kaksi kertaa vuodessa. Helmikuussa voidaan leipoa Runebergin torttuja ja laskiaispullia, lokakuussa osallistua halloween-hauskuuksiin ja marraskuussa tehdä kiitospäivän herkuista niitä, jotka osuvat makuhermoon.
Aloilleen asettumattomuus
Isot muutot vähän turhan monta kertaa viimeisen seitsemän vuoden aikana ovat olleet aikamoinen stressitekijä ja rasittaneet varsinkin lapsia, jotka ovat monta kertaa joutuneet aloittamaan alusta uusissa ympyröissä. Toisaalta, olemme sisäistäneet ajatusmallin, jossa voimme nauttia siitä vapaudesta, että jos jokin paikka ei miellytä tai jos elämä ei syystä tai toisesta ota sujuakseen, aina on mahdollista siirtyä uusien tuulien perässä toisaalle.
Nykyisellään meillä on täällä kaikki oikein mukavasti, eikä tarvetta (tai halujakaan) muuttaa yhtään mihinkään. Voimme silti iltojemme iloksi toisinaan semirealistisesti pohtia, pitäisikö jossakin vaiheessa kokeilla vaikkapa vaihteeksi eteläistä pallonpuoliskoa. Toisaalta, Essi miettii useasti, minkä ikäinen on liian vanha muuttamaan uuteen maahan oppiakseen puhumaan uutta kieltä puhtaasti - kannattaisiko esimerkiksi Saksaa harkita jo lähivuosina?
Rusinat pullasta-suomalaisuus?
Viime aikoina lehdistö on viljellyt käsitettä "rusinat pullasta-vanhemmuus", jolla viitataan niihin vanhempiin, jotka eivät tahkoa päivittäistä perusarkea lastensa kanssa, vaan ainoastaan nauttivat yhdessäolosta mukavina hetkinä: viikonloppuina, lomilla, jouluina ja syntymäpäivinä.
Ehkä meidän suomalaisuudellemme on käynyt vähän samoin? Pysyttelemme mieluusti etäällä marrasloskasta, raippaveroista ja örvellyskulttuurista. Voimme kuitenkin olla ylpeitä siitä, että olemme oppineet arvostamaan ruisleipää, Fazerin sinistä, Tatu ja Patu-kirjoja sekä Juice Leskisen sanoituksia. Emme ole ahkeria seuraamaan jääkiekkoa, mutta jos joku täkäläisistä sattuu ottamaan asian puheeksi, voimme toki olla polleita suomalaisista NHL-pelaajista. Ja se, että keskustelemme naapureiden kanssa pakkomielteenomaisesta tarpeesta rakentaa talomme yhteyteen saunan, ei ole kenenkään mielestä laisinkaan junttia, vaan ainoastaan mielenkiintoista ja eksoottista.
