Harvoin lentomatkoista kommelluksitta selvitään, mutta toisaalta harvoin taival myöskään ylitsepääsemättömän vaikeaksi muuttuu… Tällä kertaa päästiin aika lähelle jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Tarina alkaa torstai-illasta, jolloin huomasimme, että paluulentomme eivät olleetkaan täysin identtiset. Jussin ja tyttöjen lennot varattiin jo alkuvuodesta, jolloin Helsinki-Chicago-San Francisco vaikutti hyvältä reittivalinnalta. Kun ryhdyin varaamaan omia lentolippujani muutamia kuukausia myöhemmin, sama reitti kyseiselle päivälle olikin yllättävän suosittu ja lippuja oli enää vaikea löytää. Kun sitten sopiva yhdistelmä löytyi, en enää kiinnittänyt huomiota siihen, että jatkoyhteys Chicagosta San Franciscoon olikin eri yhtiön operoima. Vaan ei hätää: lentäisimme joka tapauksessa pidemmän etapin yhdessä, samoin haastava maahantulotarkastus (pitkät jonot, luultavasti perin väsyneet lapset ja pitkä litania virkailijan typeriä kysymyksiä) hoituisi yhtenä yksikkönä. Se, että tämän jälkeen hajaantuisimme eri jatkolennoille, ei vaikuttanut pahalta ajatukselta, olisimme kuitenkin perillä San Franciscossa lähes samoihin aikoihin.
Helsinki-Chicago-etappi (10 tuntia) sujui harvinaisen mallikkaasti. Tytöt pysyivät reippaina koko matkan ja Chicagon kentälle laskeuduttiin aikataulussa. Varpu nukahti (ensimmäistä kertaa koko matkan aikana) viisitoista minuuttia ennen laskeutumista, mikä teki koneesta poistumisen vähän suruhupaisaksi operaatioksi: tyttö hoippui Herra Hakkaraisena reppu selässään, törmäili kaikkiin mahdollisiin ovenpieliin ja olisi mieluiten jatkanut kesken jääneitä uniaan heti paikalla sen sijaan, että olisi kiiruhtanut muun perheen mukana kohti maahantulotarkastuksen jonoja.
New Yorkin kentällä reilun kahden tunnin vaihtoaika on yleensä ollut riittävä, joten arvelimme tämä riittävän myös Chicagossa vallan mainiosti. Olimmehan vakuuttuneita siitä, että JFK:tä kaoottisempaa vaihtoehtoa tuskin on olemassa. Vaan kuinkas kävikään. Maahantulotarkastuksen jonot etenivät hitaammin kuin ikinään olisi kuviteltu ja vähitellen oivalsimme, että terminaalin vaihdossa saattaa vielä tulla kiirekin. Kun lopulta pääsimme tarkastuksesta läpi, AA:n infotiskiltä saimme tietää, että jatkolentoni San Franciscoon on kokonaan peruttu. Ei se mitään, kiiruhdimme yhdessä kohti Unitedin check-in tiskiä elätellen toiveita siitä, että mahtuisin ehkä sittenkin samalle lennolle muun perheen kanssa. Epäonneksemme lento oli kuitenkin aivan täynnä, joten Jussi ja tytöt lähtivät syöksymään kohti ykkösterminaalia, itse jäin jonoon AA:n tiskille selvittääkseni vaihtoehtoisia lentoja kotimatkan jatkamiseksi.
Huolimatta siitä, että lasten kanssa matkustaessa pääsee turvatarkastukseen "jonon ohi", jäi vaihtoaika Jussille ja tytöille liian lyhyeksi. Vaikka boarding pass:it oli juuri vahvistettu, oli United tehnyt pienen käytännön pilan ja antanut paikat toisille matkustajille. Sillä hetkellä kun kolmikko pääsi portille, oli kone jo lähtenyt matkoihinsa. Ei auttanut muu kuin motivoida tässä kohtaa jo melko puhkiväsyneet lapset uuteen jonotukseen ja toivoa, että United:in seuraavilta lennoilta löytyisi tilaa.
Kun itse pääsin AA:n jonossa lopulta virkailijan luo, ei tilanne oikeastaan näyttänytkään kovin pahalta. Iltalento San Joseen oli bookattu täyteen, mutta pääsin standby-listalle. Jos matkustajia jäisi saapumatta (mikä virkailijan mukaan näytti melko todennäköiseltä, koska kyseisen illan saapuvista lennoista moni oli myöhässä), voisin hyvinkin mahtua koneeseen. Lähtöportille vain paikkaa kärkkymään ja siltä varalta, jos tilaa ei löytyisi, sain lipun seuraavan aamun lennolle San Joseen. Virkailija muisti vielä erikseen mainita, että koska alkuperäisen lennon peruuntuminen johtui nimenomaan teknisestä viasta eikä esimerkiksi lentokelvottomasta säästä, korvaisi AA hotelliyöpymisen, mikäli en mahtuisi iltakoneeseen.
Olin matkalla kohti lähtöporttia, kun Jussi soitti ja kertoi Unitedin järjestäneen heille liput San Franciscoon heti seuraavalle lennolle. Uutinen tuntui huojentavalta, he päsisivät joka tapauksessa samana iltana kotiin, vain puolisentoista tuntia myöhemmin verrattuna alkuperäiseen aikatauluun. Tytöt olivat jaksaneet ylimääräisen jonottelun melko kivuttomasti ja tilanne näytti selkenevän. Hienoa!
Itse istuskelin lähtöportilla, kun viereisille penkeille asettui muuan puhelias amerikkalaispariskunta, joka esitteli itsensä Bob:iksi ja Sophia:ksi. Vaimo vaikutti kovin hermostuneelta ja puhkesikin hetimiten puhumaan:
S: "Täytyy asettua istumaan tähän siten, että näkee sitten heti, kun tiskille tulee virkailijoita. Toivoisimme, että voisimme saada uudet paikat koneessa, koska meillä kävi nyt niin, ettemme päässeetkään vierekkäin istumaan. Meillä on vain yksi kannettava mukana ja haluaisimme katsoa siltä elokuvaa yhdessä. Miten tässä nyt oikein mahtaa käydäkään?"
J: "Niin… Tämä lentomatkustelu nyt on vähän tällaista, että ei sitä koskaan oikein voi tarkkaan tietää, sujuuko kaikki suunnitellusti."
S: "Juuri niin. Ajatella, miten kurjaa onkaan, jos me nyt saammekin vain hajapaikat!"
B: "Oletko sinä kaukaakin tulossa?"
J: "Lensimme perheen kanssa tänä aamuna Helsigistä kymmenen tuntia. Nyt kävi niin, että meille sattui eri jatkolennot San Franciscoon ja oma lentoni peruttiin kokonaan. Olen nyt standby-listalla, katsotaan, miten tässä käy. Mies ja lapset myöhästyivät omalta jatkolennoltaan, mutta United järjesti heille onneksi korvaavat liput niin, että he pääsevät joka tapauksessa kotiin tänä iltana."
S: (katsoo silmät suurina) "Voi herran tähden sentään! Voi sinua raukkaparkaa! Ajatella, miten kamalaa! Ja minä valitan hajapaikoista, voi miten olenkaan sopimaton…" (alkaa itkeä myötätuntokyyneleitä) "Että toinen joutuu erilleen perheestään, eikä tiedä jatkolennosta varmasti ollenkaan… Miten sinä nyt oikein pärjäätkään?"
J: (ei voi olla nauramatta) "Hätäkös minulla tässä. Jos nyt en mahdu tälle lennolle, niin huomisaamun koneeseen saan paikan joka tapauksessa. Lapset pääsivät kuitenkin isänsä kanssa kotiin, ei se mitään haittaa, jos nyt tässä itse jonotan vähän ylimääräistä."
S: (jatkaa itkemistään) "Voi sinua parkaa! Voi herravarjele, miten kauhea tilanne…"
B: "No, mahtaa sinulla olla kauhea nälkäkin ja kaikkea? Voinko hakea sinulle jotakin?"
J: "Ei tässä mitään hätää, kaikki on ihan hyvin, kiitos vain."
B: "No minä olin joka tapauksessa menossa hakemaan meille kahvia. Tuon sinulle samalla, ja jos tarvitset jotain, niin kerro pois vain."
Bob palaa hetken kuluttua kahvikuppien kanssa. Sophiakin lakkaa vähitellen itkemästä, kun saan vakuuteltua, ettei minulla oikeasti ole mitään hätää. Koneen lastaus aloitetaan lopulta puolitoista tuntia myöhässä ja sitä mukaa, kun odottajat aulasta siirtyvät koneeseen, alkaa jännitys vähitellen tiivistyä. Koneesta puuttuu kaksi matkustajaa, joita huhuillaan "viimeinen kutsu"-kuulutuksella. Standby-listalla tosin on minun lisäkseni neljä muuta, joten jäljellä olevat katselevat toisiaan hieman viekkaasti. Kuka mahtuu, kuka ei?
Lopulta "viimeisen kutsun" kohteen kirmaavat paikalle, kone saadaan täyteen ja portti suljetaan. Se siitä standby-listasta… Tunnen itseni kuitenkin varsin onnekkaaksi (tai sitten vähään tyytyväiseksi), kun virkailija tulostaa minulle hotellikupongin Crowne Plazaan ja ravintolavoucherit päivällistä ja aamiaista varten. Väsyttää ja kotiin olisi toki kiva päästä, mutta hätäkös tässä. Minulle on kuitenkin nukkumapaikka osoitettuna ja lentolippu aamua varten. Standby-listan muilla draamakuningattarilla ei tunnu menevän yhtä hyvin…
Kaksi keski-ikäistä naisihmistä on itkun partaalla ja tilittää tuntemuksiaan virkailijalle:
Lady1: "Miten te voitte menetellä näin? Meidän oli määrä olla huomisaamuna San Franciscossa taidenäytteyn avajaisissa! Hotellit varattu ja kaikki, monta tuhatta dollaria laitettu tämän täydellisen viikonlopun kaikkiin ennakkovarauksiin!"
Virkailija: "Olen todella pahoillani, mutta en valitettavasti voi sille mitään, että illan San Franciscon lento peruttiin."
Lady2: "Mutta miten voit olla niin röyhkeä, että jätät juuri meidät tästä koneesta pois?"
Virkailija: "Nämä paikat nyt on varattu vaihtotiskille saapumisjärjestyksessä. En voi valitettavasti teidän tilanteellenne mitään."
Lady2: "Mutta etkö mitenkään voi järjestää kahta paikkaa tuosta koneesta meille ennen kuin se lähtee? Katsos kun ne taidenäyttelyn avajaiset olisivat meille niin todella tärkeät…"
Lady1: "Ja me olemme maksaneet jo kaiken etukäteen!"
Virkailija: "Niin, toki teen parhaani, mutta valitettavasti en pysty mitenkään tekemään tuohon koneeseen kahta lisäpaikkaa nyt. AA hyvittää teille kyllä lentolippujen hinnat ja voimmehan selvittää, josko ne teidän hotellivarauksenne voisi perua…"
Ladyt jäävät miettimään tilanteensa kurjuutta, kun virkailija kääntyy jäljellä olevien standby-listalaisten puoleen. Kolmikymppinen pariskunta on tullut Helsingistä samalla koneella kuin mekin, mutta jostakin syystä ovat hankkineet lippunsa eri ehdoilla kuin minä, eikä AA korvaakaan hotelliyöpymistä:
Vaimo: "Eikö AA:lla ole meille tarjota mitään hyvitystä?"
Virkailija: "Voin varata teille liput huomisen aamun lennolle, eikä siitä tule mitään lisäkustannuksia."
Vaimo: "Mutta entä sellainen hotellikuponki?"
Virkailija: "Olen pahoillani, mutta teidän lippunne on hankittu sellaisilla ehdoilla, ettei lennon peruuntumisesta aiheutunutta yöpymistä korvata yhtiön puolesta."
Vaimo (luo vihaisen silmäyksen etäämmällä odottelevaan mieheensä): "Niin, kun mies hankki halvimmat mahdolliset liput, tietenkin… Ja nyt on sitä mieltä, että itse maksettuna hotelliyö on liian kallis. Ja kun minä haluaisin vain päästä nukkumaan!"
Vaimo alkaa itkeä katkerasti, enkä kehtaa jäädä seuraamaan, miten kohtaus päättyy. Tarkistan hotellin osoitteen ja lähden etsimään kuljetusta.
Kun lopulta pääsen hotellihuoneeseen, en jaksa edes ajatella virkailijan antamaa ravitsemuskuponkia. Käyn pikaisesti suihkussa ja kun korva koskettaa tyynyä, olen oitis unten mailla. Kahden tunnin kuluttua herään käsittämään, miksi lentokenttävirkailija erikseen korosti lentokoneen teknistä vikaa vs. lentokelvotonta säätilaa peruuntumisen syynä. Pimennysverhojen lomitse erotan tauotonta salamointia, ikkunaa piiskaavat isot sadepisarat ja ilman täyttää voimakas ukkosen jyrinä. Hotelli tuntuu suunnilleen tutisevan rajuilman kourissa ja parkkipaikalla huutavat autojen varashälyttimet, jotka tärinän perusteella luulevat, että niihin yritetään murtautua. Kolmen tunnin jatkuvan leiskunnan jälkeen myrsky vähitellen laantuu pelkäksi sateeksi ja aamulla herätessäni ukkosmyräkkä tuntuu lähinnä vaikuttavalta unelta.
Sisäinen kelloni on jotakin ihan mitä sattuu, joten olen melko varhain lähtövalmiina. Koska kyse on kuitenkin kotimaan lennosta, ajatus kentälle lähdöstä kolme ja puoli tuntia ennen lennon lähtöä tuntuu hätävarjelun liioittelulta, mutta toisaalta en jaksa jäädä hotellillekaan norkoilemaan. Ehkä ihan hyvä päätös. Yöllisen myrskyn jäljiltä "muutama" muukin lento on peruttu ja puoli seitsemältä aamulla O'Haren kenttä on totaalisessa kaaoksessa. Lähtöselvitykseen odottavien matkustajien jonot ulottuvat ovista ulos asti, aula on tupaten täynnä ihmisiä, eikä kukaan tunnu tietävän, missä minkäkin jonon pää on tai kuinka monta tuntia lähtöselvitykseen pääsemiseksi ylipäätään kestää.
Onneksi hallista löytyy itsepalveluautomaatteja, jotka ainakin aiemmin ovat osoittautuneet varsin suoraviivaiseksi vaihtoehdoksi. Kuinka ollakaan, kaoottinen tilanne on onnistunut lamauttamaan myös nämä fiksut vekottimet ja ainoa, mitä saan irti, on virheilmoituslipuke, joka kehottaa ottamaan yhteyttä henkilökuntaan. Valitettavasti henkilökunta on nyt lähinnä pitkän ja hartaan jonottamisen päässä, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, mistä lähtisin jonon päätä etsimään. Muutama muukin tuskailee näiden mitäänsanomattomien virheilmoituslappusten kanssa, mutta joku hoksaa, että itsepalvelupuolen bag drop-tiskille on vähän lyhyempi jono. Varsinaisestihan tuo tiski on vain sitä varten, että voit jättää sinne ruumaan menevät matkatavarasi sen jälkeen, kun olet omatoimisesti tulostanut automaatista boarding passin, mikä nyt ei valitettavasti onnistu. Lähden kuitenkin yrittämään tätä oikotietä - itsepalvelutiski kuin itsepalvelutiski.
Muutama onnekas onnistuukin tämän tiskin virkailijoilta keplottelemaan itselleen boarding passin, mutta juuri, kun on oma vuoroni, saa virkailija tarpeekseen tästä väärinkäytöksestä, nousee tiskille seisomaan ja huutaa: "Tämä tiski on vain ja ainoastaan matkatavaroiden jättämistä varten! Jos teillä ei ole boarding passia, menkää jonottamaan lähtöselvitystiskille!"
En saa tyrmistykseltä ensimmäistäkään protestisanaa suustani, mutta onnistun ilmeisesti näyttämään kohtuullisen surkealta, koska virkailija mulkaisee minua vihaisesti ja tokaisee sitten: "Olkoon menneeksi. Sinulle vielä voin tulostaa boarding passin, mutta sitten saa tämä fuskaaminen riittää." Jono takanani esittää levottomia vastalauseita, mutta en jää ihmettelemään. Saan boarding passini, joka tuntuu sillä hetkellä maailman arvokkaimmalta dokumentilta. Se ja passi tiukassa haliotteessa luikin turvatarkastukseen, jonka jälkeinen lähtöaula tuntuu suunnilleen paratiisilta. Toivoa kotiin pääsemisestä on, sittenkin! Se, että koneen lähtöporttia ehditään vielä muuttaa kolme kertaa ja lähtö itsessään viivästyy kaksi tuntia, ei suorastaan juuri hätkähdytä.
Tätä kirjoitellessani istun lopulta onnellisesti koneessa, matkaa määränpäähän on enää vajaa tunti. Eiköhän se tästä...
