Ihan pihalla

Palautumispäivämme on kulunut lähinnä ulkoilmassa, ihanasta auringonpaisteesta nauttien. Essi ja Varpu olisivat lähteneet virkeinä puistoon jo aamuneljältä, mutta me laiskemmat viivyttelimme uloslähdön kanssa sentään kahdeksaan asti... Aamupäivä kuluikin sitten hartaasti hiekkalaatikolla, välillä käytiin puissakin kiipeilemässä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme Elianderin rantaan pulikoimaan ja sieltä palatessa jämähdettiin taas leikkipuistoon. Viimeiset hiekkalaatikkosankarit malttoivat lopulta tulla sisälle vähän ennen iltaseitsemää - kelpo ulkoilmarupeama siis.

Kamera oli päivän mittaan ahkerassa käytössä, mutta nyt harmikseni hoksasin, ettei mukanani ole ainuttakaan kaapelia tai adapteria, jolla saisin noita mainioita aurinkoisia otoksia siirrettyä koneelle. Kuvallinen raportti antaa siis odottaa itseään, kunnes keksin soveliaan keinon saada kameran muistikortin sisällön Maissilakin ulottuville. Visuaalista vajavaisuutta voi kuitenkin onneksi paikata muutamalla mainiolla hiekkalaatikkositaatilla:

Varpu (hämmentää lapiolla ämpärissä olevaa hiekkaa): "Mä keitän tästä mummulle hyla-maitoa. Se on nyt varmasti kamalan väsynyt, kun se on hoitanut meitä koko päivän."

Äiti: "Kiltisti ajateltu."

Varpu: "Nyt se maito on valmiina. Seuraavaksi mä voin tehdä kupillisen cappuccinoa ja myydä sen sulle, jos haluat. Jos ei ole rahaa mukana, niin ei sekään haittaa. Tän cappuccinon voi ostaa osamaksulla."

Täällä taas!

Suomi-lomamme on käynnistynyt varsin mukavasti =) Lentomatka sujui kivuttomasti, kukaan ei ärsyttänyt toistaan hengiltä, matkalaukut tulivat kiltisti sinne, minne mekin ja huolimatta jälkimmäisen lennon viivästymisestä, odotti noutajamme Leena meitä Helsinki-Vantaalla kärsivällisesti ja kyyditsi määränpäähämme Amurin mummulaan.

Jonottaessamme jälkimmäiselle lennolle vaihtoasemallamme JFK:llä, onnistui Varpu järjestämään jälleen pientä tilannekomiikkaa. Portilla lippuja tarkastava Finnairin lentoemo katseli meitä vähän sen näköisenä, ettei oikein tiennyt, olisiko tervehtinyt suomeksi vai englanniksi. Ennen kuin neiti ehti luntata syntyperäämme passeista, ehätti Varpu ääneen ensimmäisenä ja keksi jostakin kummasta avata keskustelun tämän kanssa sujuvasti espanjaksi: "Uno, dos, tres, cuatro, cinco, seis, ..." Lentoemäntä vilkaisi meitä hämillisen näköisenä, katsoi passit ja matkaliput, mutta ei uskaltanut toivottaa hyvää matkaa millään kielellä.

Nyt, vauhdikkaan päivän jälkeen, on hyvä kömpiä yöpuulle. Huomenna vietämme vielä palautumispäivän ja keskiviikkona suuntaamme kohti mökkiä. Essi ja Varpu tuskin malttavat pysyä nahoissaan, sen verran on tuonne ehditty viime kuukausien aikana haikailla...

Kaikkea sitä näkee...

Eilen vietimme mukavan leikkitreffi-iltapäivän Saratogan El Quito Parkissa. Essi ja Varpu puuhailivat Lauran ja Tuomaksen kanssa, me varttuneemmat hämmästelimme sillä aikaa maailman menoa. Kuten esimerkiksi amerikkalaisia lemmikinomistajia (Sadulle kiitos tämän kummajaisen ikuistamisesta):

Koira näytti tykkäävän, mutta oli tässä asetelmassa mielestäni jotakin vähän outoa silti...

Lippu korkealla

Viime elokuussa tuskailimme viime tinkaan jääneiden koulutarvikehankintojen kanssa. Tällä kertaa asia hoituu sujuvammin, sillä listat seuraavaa kouluvuotta varten hankittavista tarvikkeista saimme jo hyvissä ajoin ennen koulun päättymistä. Listojen mukana tuli tervetullut vinkki oikotiestä: jos ei itse halua juosta kaupassa halutunlaisten kynien, pyyhekumien, vihkojen ja liimapuikkojen perässä, voi asian hoitaa myös internetitse. (Oho, jopas jotakin!) Osoitteesta www.innisbrook.com voi tilata valmiin tarvikepaketin sopuhintaan suoraan koululle. Loistavaa, juuri näin helposti tämän asian haluankin hoitaa =)

Tuossa edellisessä tarvikehankintapostauksessa sadattelin sitä, miten ostoslistaan oli useimman artikkelin osalta määritelty myös suositeltava tuotemerkki. En edelleenkään tiedä, kuinka paljon tuossa on todellisuudessa kyse opettajien "laatutietoisuudesta" ja kuinka paljon jostakin hämäräperäisestä hyvä veli-sopimuksista koulujen ja valmistajien kesken, mutta nyt olen joka tapauksessa helpottunut siitä, ettei tarvitse neuroottisesti etsiä kaupoista jo kauan sitten loppuneita Ticonderogan lyijykyniä tai Elmerin violetteja liimapuikkoja. Mutta löytyipä tulevien ekaluokkalaisten tarvikelistasta muuan piristävä yksityiskohtakin: askartelusaksien osalta suositellaan hankkimaan nimenomaan Fiskarsin sellaiset. Tiedä sitten, onko noissa lopputuotteissa enää oikeasti suomalaisuuden häivääkään, mutta ainahan sitä voi vähän isänmaallisuudessaan tunnelmoida... Go Fiskars!

Onnellisten vihannesten kauppa

Markettien vihannesosastoilla näkee toisinaan "kastelujärjestelmiä", jotka vähän väliä suihkuttelevat kosteutta ympärillä makaavien porkkanoiden, salaatinkerien, kaalinpäiden ja näiden lukemattomien kavereiden niskaan. Ajatuksena on varmaankin pitää vihannekset tuoreempina tai ainakin luoda asiakkaille sen suuntainen illuusio?

Tänään hedelmäkaupassa käydessäni törmäsin astetta hienompaan viritelmään. Vesipisaroita sylkevien suutinten ohella oli vihannestiskiä komistamassa kaiuttimia, joista kuului välillä hiljaisuutta, sitten tuulen huminaa, ukkosen jyrähdys ja lopuksi sateen ropinaa. Samanaikaisesti ropinaäänen kanssa käynnistyivät "sadettajat" ja vihmoivat vihannesten ylle kevyen pisarapilven.

Jäin miettimään, oliko idean perimmäinen tarkoitus ilahduttaa asiakasta vai onko kyseessä sittenkin yritys järjestää tiskissä makaaville vihannesparoille jonkinlaista viriketoimintaa ennen lopullista teuraaksi joutumista? Onnellisten kanojen munista on puhuttu jo vuosikaudet, samoin kuin pihattonavetoissa iloisina käyskentelevistä lehmistä. Tarkemmin ajatellen ei oikeastaan yhtään ihmetytä, jos joku haluaa panostaa myös myytävien vihannesten viihtyvyyteen =)

Välillä julkisillakin...

Tänä aamuna oli aika palauttaa vuokrahepo kotiinsa San Josen lentokentälle. Tein kätevältä kuulostavan käsikirjoituksen, jossa ensin palauttaisin auton vuokraamoon, kipittelisin sieltä lentokentän A-terminaalille, josta näppärästi VTA:n bussilla numero 10 Santa Claran rautatieasemalle ja sieltä aamulenkinomaiset viisi kilometriä juosten kotiin. Suunnitelma oli oikein toimiva, ainoastaan yhdessä kohdassa meinasin kompastua liikennelaitoksen kehittämään käytännön pilaan...

Haahuilin hetken aikaa terminaalin edessä etsiskellen bussipysäkkiä. Suunnilleen samalla hetkellä, kun paikallistin pysäkin reilun sadan metrin päässä, huomasin kyseisen bussin jo lähestyvän hyvää vauhtia. Pinkaisin vauhtiin ja ehdin pysäkille juuri sopivasti kaivaen kertamaksun verran dollareita taskustani. Hyppäsin vikkelästi ovesta sisään, tervehdin kuljettajaa ja pyysin lippua Santa Clara Caltrain Stationille. Kuljettaja pudisti päätään ja sanoi hieman leipääntyneen oloisena, että tämä bussi menee Metro/Airport Lightrail Stationille ja Santa Claraan menevä tulee viiden minuutin kuluttua.

Astuin vähän hölmistyneenä bussista takaisin pysäkille, luulin sentään katsoneeni bussin numeron oikein, vaikka vähän kiireessä kyytiin hyppäsinkin. Vasta siinä kohtaa ehdin huomata pysäkkikatoksen joka ikiseen seinään kiinnitetyt kyltit, joissa harvinaisen selvästi luki, että tältä pysäkiltä lähtee vuorotellen kaksi eri bussia numerolla kymmenen, joista toinen menee Santa Clara Caltrain Stationille, toinen Metro/Airport Lightrail Stationille. Erehdysten välttämiseksi kannattaa varmistaa kuljettajalta, kummalle asemalle bussi on menossa.

Siis hetkinen? Osoittaa toki jonkinlaista logiikkaa se, että molemmat lentokentälle liikennöivistä sukkulabusseista on numeroitu kympiksi, mutta olisiko sittenkin vähemmän harhaanjohtavaa nimetä toisessa päässä eri päätepysäkeille suuntaavat linjat ihan vähän keskenään eri tavalla? 10A ja 10B? Säästyisi sitten pysäkkikatoksen seinistäkin infotekstitilaa vaikkapa mainostajien käyttöön ja saattaisivatpa säästyä myös bussinkuljettajien hermot, kun ei montaa sataa kertaa työpäivän aikana tarvitse vastata samaan kysymykseen?

En voi sanoa olevani harmistunut tai pettynyt, ainoastaan ymmälläni. Santa Claran bussi tuli luvatusti viiden minuutin kuluttua ja kuljetti minut sinne mihin pitikin. Yhtään ei haitannut sekään yllätys, että nämä lentokentälle liikennöivät kympit ovat ilmaisia. Mutta mitä ihmeen haittaa olisi siitä, että bussien numerointi olisi vähän yksilöllisempi? Ei ymmärrä.

Adrenaliiniurheilua, osa 2

Tänään seikkailumme jatkui San Francisco Bayn ympäriajolla. Ensin lahden länsirantaa San Franciscoon ja sieltä yli Golden Gaten. Sillan toisella puolella pidimme lounastauon ihanaisella Paradise Beachilla ja jatkoimme matkaa yli Richmond Bridgen ja lahden itäreunaa kotiin. Lyhyestä virsi kaunis — kuvat kertokoot loput: